sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Normipäivä liittohallituksessa: #1 Nikon päivä

Keskiviikko 9.3.2016

Klo 7:00

Herätyskello soi ja tiedossa on pitkä päivä. Aamupalat naamariin, minkä jälkeen Räsäsen Matin eli Räsän kanssa siirrytään Helsingin rautatieasemalle. Päivän ensimmäinen etappi on Metropolian Myyrmäen kampus, jossa jo klo 9 aloitetaan TRIOL-ständi. Paikan päällä on jo UIO:n ja Trombin virittelemät ständipöydät valmiina, joten tervehdykset kaikille paikallaolijoille, nopeat kahvit ja ei kun ständeilemään.

Klo 12:30

Myyrmäen kampuksella on hieman hiljaista, varmaan johtuu tulevasta mielenosoituksesta mikä järjestetään Senaatintorilla. Samaiseen mielenosoitukseen on myös minun ja Räsän tarkoitus myöhemmin mennä. Hiljaisesta ständipäivästä huolimatta muutama jäsen saatiin liittymään ja molemmat liitot saivat hyvää näkyvyyttä kampuksella. Ständit kasaan ja koko porukka lähtee siirtymään kohti Senaatintoria. Minä ja Räsä päästään mukavasti siirtymään keskustaan UIO:n pj:n kyydillä.

Klo 13:00

Senaatintorille on kertynyt hyvä määrä opiskelijoita osoittamaan mieltään opintotukileikkauksia vastaan. Minun ja Räsän joukkoon liittyy myös meidän pj Jarno IOL:n lipun kanssa. Muutama leikkauksia vastaan koskeva puhe saa kaikki paikalle tulleet opiskelijat huutamaan yhteen ääneen. Hienoa nähdä miten iso joukko saa äänen kuulumaan koko Helsingin keskustassa. Puheiden jälkeen lauma opiskelijoita lähtee marssimaan kohti eduskuntataloa. Valitettavasti en koko mielenosoitusta pysty olemaan paikalla, sillä minun pitää siirtyä jo seuraavaan paikkaan Tampereelle.

Klo 17:00

Tampereella järjestetään globaalikouluttaja-tilaisuus TTY:n tiloissa ja aiheena on Tampere3. Tampere3 hankkeen hankejohtaja Päivi Myllykangas on tulossa kertomaan viimeisimmät kuulumiset asian tiimoilta ja kun kutsun tilaisuuteen sain, ei sitä voinut olla käyttämättä. Tilaisuus aloitetaan kiertämällä ja esittelemällä TTY:n tiloja, jonka jälkeen kahvit ja itse asiaan. Minulla on mukana liuta kysymyksiä, joihin toivon mukaan saan myös vastauksia. Tilaisuuden jälkeen ja enemmän tietoisena hankkeesta, minun pitää nopeasti päästä kotiin, sillä seuraavana päivänä minun pitää olla klo 9 aikaan Pasilassa hallituksen kokouksessa.

Klo 23:00

Vihdoin kotona Valkeakoskella. Ei muuta kuin puhtaiden vaatteiden vaihto matkalaukkuun ja unten maille. Onneksi näin hektisiä päiviä ei ole kovin usein eikä montaa putkeen. Lepo ja hyvät yöunet auttavat todellakin jaksamaan.


perjantai 23. syyskuuta 2016

Normipäivä liittohallituksessa - uusi sarja alkaa!


Tervehdys arvon Korso-blogin lukijat!

Syksy on ollut vauhdissa jo hyvän aikaa, kuten on myös haku IOL:n liittohallitukseen toimikaudelle 2017. IOL:n liittokokous järjestetään marraskuun puolessa välissä ja silloin valitaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi hallituksen jäsenet.

Tästä intoutuneena sekä kentän pyynnöstä julkaisemme uuden uutukaisen tekstisarjan "Normipäivä liittohallituksessa", missä sukelletaan liittohallituslaisten arkeen. Näin myös te, rakkaat lukijat, pääsette näkemään syvemmin, miltä yksittäinen päivä liittohallituslaisen silmin näyttää. Jo huikean yhdeksän (9) kuukauden kokemuksella voin sanoa, että jokainen päivä on ollut erilainen. Tässä sarjassa kerrotaan liittohallituslaisten erilaisista päivistä vuoden mittaan. Blogissa tulee olemaan kaikkea 'normipäivästä' aina siihen kaikkein kiireisimpään päivärutistukseen asti.

Riipaisemme pintaa syvemmälle kokousten, palaverien, kannanottojen, vuosijuhlien ja sidosryhmätoiminnan maailmaan. Nyt viimeistään ne popparit esiin ja Korso-blogin ääreen, sillä jo viikonlopun aikana laitetaan ensimmäinen teksti ulos... ;)


Terkuin

Jenni
IOL:n viestintävastaava

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Kentällä tapahtuu: Polkuauto Grand Prix (PGP) 2016

Huhtikuun 21. päivä polkaistiin käyntiin kuudettatoista (16.) kertaa TIO ry:n järjestämä Polkuauto Grand Prix (PGP) Turun Varvintorilla, Aurajoen välittömässä läheisyydessä. Myös Insinööriopiskelijaliiton hallituksen joukkue osallistui tapahtumaan kokoonpanolla: polkijoina Antti, Elina, Henna ja Pasi sekä varikkotiimin vankkumattomat kannustajat ja huoltajat Jarno ja Niko.

IOL:n edustus Turun PGP:ssä 2016.

Tapahtumapäivä oli aurinkoinen ja suomalaisittain lähes kesäisen helteinen mittarin kavutessa 15 plusasteen tienoille. Sään suosiessa myös katsomot täyttyivät mukavasti kun laskeva aurinko paistoi suoraan kisoja seuraaville katsojille.
 
Polkuauto Grand Prix avaa Turun ammattikorkeakouluopiskelijoiden vapun vieton, kun polkemisen kuninkuudesta taistelevat poikkitieteellisesti suuri määrä koulutusalayhdistyksiä sekä ainejärjestöjä yliopiston puolelta! TIO julkaisi muutama päivä ennen tapahtumaa mahtavan videon tapahtumasta, jonka voi käydä katsastamassa tästä: https://www.youtube.com/watch?v=sBzfTl-ha5I
 
 
Varvintorilla oli paljon kisatunnelmaan sopivaa rekvisiittaa; oli Laura Suvannon ralliskodaa, Turun AMK:n kone- ja tuotantotekniikan opiskelijoiden rakentama ajoneuvo nimeltään ”tuomionpäivä”, kisainfona toimi Turun AMK:n autopuolen rekka, Delta auton lainaamat sponsoriautot ja tunnelmaa nostamassa oli äänentoistollaan myös Toni-possu. 
Toni-possu on kuuluisa turkulainen possu, joka toimii Turun Insinööriopiskelijat TIO ry:n maskottina. Possu tunnetaan myös kuuluisana viihdetaiteilijana. (kuva: PGP 2014)

Viisihenkisen konepuolen opiskelijoiden tiimin yhdessä rakentama enemmänkin helvetinkone kuin ”tuomionpäivä” on siis kuvan mukaisesti putkirakenteinen yhden hengen istuttava ajoneuvo, johon on laitettu hondan 1000 kuutioinen moottoripyörän moottori. Tuomionpäivästä saimme esimakua jo ennen itse PGP alkamista, kun rakennustiimin pojat hiukan käynnistelivät konetta, jolloin omista ajatuksistaankaan ei tuntunut saavan selvää.
Turun AMK:n Osuuskunta Tekymin "Tuomiopäivä" esittelyssä myös PGP:ssä 2016.

IOL:n joukkueen alkuerä ei mennyt aivan putkeen, sillä esimerkiksi allekirjoittaneelle pillillä juominen muiden kannustaessa tai naurattaessa vieressä oli hiukan haasteellista; saattoipa aurinkoisella kelillä joku kastuakin varikkopysähdysten aikana. Kovasta yrityksestä huolimatta joukkueemme jäi alkuerän viimeiseksi. Noh, nopein polkija kilpailussa ei sentään yhtä huonosti käynyt, kun Elina pääsi tuloksissa vähintään keskikastiin! Kokonaiskilpailussa treenaamattomuus sekä varikkotyöskentelyssä että polkemisessa jätti ikävä kyllä joukkueemme kilpailuiden viimeiseen viidennekseen, vaikka ainakin yksi joukkue taaksemme jäikin!
 
Lopussa tuomionpäivä kone vielä veti näytöstyyliin muutaman kierroksen kisaradalla ja kunnon sudittelut päälle. Jälkipuinti ja palkintojen jako tapahtui illalla Lynissä järjestetyissä Varikkobileissä.

-Antti-

torstai 21. huhtikuuta 2016

Kentällä tapahtuu: MaKuKi2016 & T-Itse Labra

SenIOR ry proudly presents: MaKuKi 2016

Maaliskuun 17. päivä. Torstai. Lähtöpaikka Seinäjoki. Päätepiste tuntematon. Ainoat asiat mitä osallistujat tiesivät etukäteen tästä reissusta olivat:

- Kolme bussia
- Kolme baaria matkan varrella
- Yksi haaaste
- Yksi jatkopaikka

Lähtötunnelmia Seinäjoen matkakeskuksessa torstaiaamupäivällä...

Matka kohti tuntematonta alkoi aurinkoisena torstaiaamupäivänä maaliskuun loppupuolella. Vähintään seuraavat 16 tuntia vietettäisiin reissussa, kaukana poissa kotoa. Suuri ja kirjava opiskelijahaalarijoukkio kokoontui Seinäjoen matkakeskukseen intoa puhkuen. Basson jytke kuului jo kaukaa, kun saavuin lähtöpaikalle. Kekseliäimmät kaverit olivat rakentaneet matkalaukusta vedettävän bilekeskuksen, joka luonnollisesti ajautui samaan bussiin kuin minäkin.
MaKuKi 2016 haalarimerkki ja Lauluvihko

Pääsimme starttaamaan kutakuinkin ajoissa. Matkanjohtajat olivat salamyhkäisiä ja jättivät tarkasti vastaamatta siihen tärkeimpään kysymykseen: ”Minne ollaan menossaa?” sekä sitä seuraavaan jatkokysymykseen ”Koska ollaan perillää?”

Matka rullasi mukavasti eteenpäin, kun muutaman tunnin ajelun jälkeen pääsimme ensimmäiselle varikkopysäkille Kauhajoen Grouviin. Tämän jälkeen matka jatkui kohti määränpäätä hitaasti mutta varmasti. Toinen pysähdys oli Kankaanpäässä, missä yritimme saada yhteiskuvaa porukasta hieman kyseenalaisella menestyksellä. Viimeinen pysähdys ennen Tampereen loppubileitä oli Häijää ja Pub Nostalgia.

Ukulele - Insinööreille
MaKuKi:lla juhlittiin samalla 18 vuoden ikään päässyttä SenIOR ry:tä. Bussissa laulettiin tietenkin onnittelulaulu useammalla kielellä, sillä vaihto-opiskelijat olivat myös osallistuneet tapahtumaan mukaan. Täysi-ikäisyyden saavuttanut SenIOR sai IOL:n ”ihanalta aluevastaavalta” eli allekirjoittaneelta (tämän siitä saa kun antaa seinäjokilaisille vapaat kädet tittelin päättämiseksi) sekä CentrIO ry:n varapuheenjohtajalta Toni Sinkkoselta lahjaksi pienen pääsiäismunan jaettavaksi koko hallituksen kesken. Lisäksi muistimme SenIOR:ia pienellä soivalla synttärikortilla... 

Tampereella yhdistimme voimamme paikallisten opiskelijoiden kanssa ja vietimme aivan mahtavan illan Unionissa T-itse labrojen jatkoilla. Yön pimeinä tunteina paluumatkamme alkoi ja Seinäjoen matkakeskus sarasti edessämme yhtäaikaa aamuauringon kanssa. Iso kiitos SenIOR unohtumattomasta matkasta!

-Jenni

Kaik yhes koos!

TIRO ry proudly presents: T-itse Labra


T-Itse – Labrat järjestettiin Tampereen insinööriopiskelijat TIRO ry:n toimesta jo 20. kerran!

”Ei ihan joka viikko” Tampereella käyvänä tulee yleensä reissun jossain kohtaa suunnattua siipiravintolaan syömään kunnon soosit ja siivet. Tällä kertaa tämä traditio sai luvan olla ensimmäinen asia, mitä kaupunkiin tullessa Elinan kanssa tehtiin. Hyvä alku reissulle siis!

Antti ja Pasi pitämässä insinöörimäistä rastia
Majoittumisen yhteydessä saatiin vielä Pasikin mukaan pöhinöihin. Tämän jälkeen suunnattiinkin jo kohti lähtöpaikkaa, jossa ihanaiset TIROlaiset meille luovittivat kaikki rastin pitämiseen tarvittavat tiedot. Pääsimme pitämään rastia Kaarle III –ravintolaan. Liittohallituksen onneksi ravintolassa oli puitteet oikein kunnossa ja pelastava Scrabble-pelikin löytyi talon puolesta.

Scrabble:n aloitussanana "INSINÖÖRI"
Rastin aiheena oli siis sovellettu Scrabble-peli, jossa osallistujat kehittivät kolmessa minuutissa laudalle mahdollisimman monta ja mahdollisimman insinöörimäistä sanaa. Kuten kuvasta nähdään, lähtösanana toimi sopivasti ”INSINÖÖRI” ja luotujen sanojen kirjo illan aikana oli.. Hmm.. huomattavan laaja.

Illan aikana muutamien osallistujien sanojen muodostus kävi turhankin lennokkaaksi, joten saimme pieneksi väliaikaviihteeksi ilon ja kunnian pestä koko Scrabble-pelin kaikki nappulat tuopeissa ja kuivatella pöytiä. Vastoinkäymisiä ei sen kummemmin ollut ja tapahtuman meininki oli erittäin hyvä, joten ei voi antaa kuin pistekorttiinkin monesti kirjoitetut kymmenen pistettä onnistuneesta illasta!

Illan kääntyessä yöksi menimme palauttamaan rastikortit ravintola Kaijakkaan, jonka jälkeen suuntasimme kohti Unionia Straight Outta pistoille, jotka toimivat T-Itse Labrojen jatkobileinä. Unionissa oli tunnelma käsinkosketeltavan kuuma ja porukkaa oli niin ettei henkilöä kohden kahta neliötä enempää lattiatilaa tainnut jäädä. Mutta sehän ei meininkiä ja bassojytkettä latistanut! Jatkoille oli saapunut myös SenIOR ry:n MaKuKi tapahtuman poppoo, jotka olivat lähteneet liikkeelle Seinäjoelta jo ennen puolta päivää.

Kreisi rastikierros ja kreisit bileet!

-Antti

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Kentällä tapahtuu: Poikkitieteellinen Mölkky


Uudenmaan isinööriopiskelijat UIO ry järjestää jo perinteeksi muodostuneen rentohenkisen mölkky-turnauksen jatkobileineen Helsingin keskustassa Kaisaniemen puistossa. Tapahtuma on kaikille avoin koulutusalaan tai kouluun katsomatta. Poikkitieteellinen mölkky järjestetään maaliskuun alussa, joten samalla kun kilpaillaan, päästään myös nauttimaan raikkaasta talvisäästä.

Mölkkyä pelataan neljän hengen joukkueissa. Tänä vuonna joukkueita otettiin kilpailemaan yhteensä 128 kappaletta, joten on suositeltavaa ilmoittautua nopeasti ettei vain jää kilpailun ulkopuolelle. Säännöt ovat perinteisen mölkyn mukaiset pistemääriä lukuun ottamatta. Tavoite on 40 pistettä ja sen ylittyessä joukkueen pisteet tippuvat kymmeneen. Kilpailussa on perinteisesti karsintakierrokset, josta ensimmäisestä jatkoon pääsee kaksi joukkuetta neljästä. Toisesta jatkoon pääsee vain yksi joukkue neljästä, joten osumatarkkuus on karsintakierroksilla valttia. Karsinnoista matka jatkuu puolivälierän ja välierän jälkeen finaaliin.

Tunnelma Kaisaniemessä oli mitä mainioin. Tilaisuus oli hienosti järjestetty, sillä tarjolla oli musiikkia, lämmintä juotavaa, vastapaistettua makkaraa sekä kilpailuhenkeä jatkobileitä tietenkään unohtamatta. Suosittelen lämpimästi kaikkia osallistumaan UIO:n Poikkitieteelliseen Mölkkyyn, sillä tämänkaltaiset tapahtumat ovat harvassa.

-Niko

torstai 31. maaliskuuta 2016

Kentällä tapahtuu: Maakunta-ajelu & Pimpla med TIRO

CentrIO ry:n Ylivieskan toimikunta proudly presents:
Maakunta-ajelu

Ylivieskalaiset järjestivät perinteisen Maakunta-ajelun 19.2., jolloin bussilastillinen porukkaa lähti kiertoajelulle ympäri Keski- ja Pohjois-Pohjanmaata. Tarkkaan varjeltu reitti säilyi salaisuutena paljastuen vain paikkakunta kerrallaan matkan edetessä. Bussissa oli tunnelmaa ja matka eteni mukavasti bingon ja Laulumatin laulujen merkeissä. Pysähdyimme viidellä eri paikkakunnalla ja pääsimme tutustumaan paikallisiin pubeihin. Kyliä kiertäessä nostalgisuus nousi vahvasti esiin, kun musiikkia laitettiin eräässäkin paikkaa jukeboksin kautta soimaan.

Maakunta-ajelu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2006, jolloin kuuleman mukaan ajeltiin kaksi kertaa vuoden sisään. Tämän vuotinen tapahtuma oli siis Ylivieskan historian 12. Maakunta-ajelu.

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Eskola. Paikallisesta pitäjästä mieleen juolahti ensimmäisenä Napapiirin Sankarit –elokuvan kittiläläisten kantabaari... Seuraavaksi pyrhälsimme Kannuksen kautta Toholammin TTpubiin, missä porukka päästettiin irti karaokelavalle. Viimeiset pysähdyspaikat ennen Ylivieskaa olivat Sievi ja Nivala. Jokaisella paikkakunnalla pysähdyimme vajaan tunnin verran, jolloin pääsi tutustumaan kanssamatkailijoihin entistäkin paremmin.

Lopuksi lauleltiin tietenkin kiitoslaulu bussikuskille, joka jaksoi ajattaa meitä paikasta toiseen. Ajokilometrejä tältä reissulta kertyi yhteensä mukavat 140, jotka kaikki lisätään liittohallituksen liikuntaponteen J

Kiitos Ylivieska aivan mahtavasta Maakunta-ajelusta! Koska lähetään uudestaan? J 

-Jenni

TIRO ry proudly presents: Pimpla med TIRO

Tampereen Insinööriopiskelijat järjestivät 27. helmikuuta Pimpla med TIRO pilkkikilpailun. Tapahtuman kohtaloksi on parina aikaisempana talviena koitunut heikko jäätilanne, mutta tänä vuonna luontoäiti soi reippaille insinööriopiskelijoille mahdollisuuden osallistua tapahtumaan.
Jarno kokeilemassa kalaonneaan.... Ainakin
aurinko paistoi koko päivän ajan :)

Kisat järjestettiin Tampereella Iidesjärvellä ja mukana menossa oli myös IOL:n joukkue Jere, Pasi ja Jarno.  Kisailijoita hemmotteli koko päivän komeasti paistanut aurinko sekä kuuma kaakao ja grillimakkarat, joita Tampereen Insinöörien aktiivit olivat tapahtumapaikalla paistamassa. Ahkeran pilkinnän lisäksi tapahtumapaikalla oli mahdollista harrastaa jääsählyä tai kyykkää.

Kilpailun palkinnot olivat huikeat: voittajalle oli luvassa 100 euron lahjakortti, toiseksi tulleelle pilkkisetti ja kolmannelle JBL:n langaton kaiutin. IOL:n joukkueelle Ahti ei tällä kertaa suonut antejaan, joten palkinnot menivät ohi. Vähäsaaliisessa kisassa voittajaksi selviytynyt saalis painoi kokonaismassallataan alle 30 grammaa ja toiseksi tullut alle 20 grammaa. Koska muita saaliita kisassa ei tullut, loput palkinnot mukaan lukien lohdutuspalkinnoiksi varatut Laulumatit arvottiin osanottajien kesken.

-Jere

torstai 24. maaliskuuta 2016

Kentällä tapahtuu: PoWiCup & Winterfest

LapIO ry ja IOL ry yhdistivät voimansa PoWiCup:ssa Lappeenrannassa 6.2.


PoWiCup on Polytekninen Willimiesklubi PoWi ry:n järjestämä kyykkäturnaus, joka järjestettiin tänä vuonna 6.2. lappeen Rannan Skinnarilan kampuksella. Päivän kulkuun kuului kyykkää sekä loppubileet. Osallistuin turnaukseen osana LapIO ry:n joukkuetta. Ohessa joukkuekuva turnauksen alkaessa.

Päivä alkoi n. klo 11 alkukarsintasarjoilla. Ensimmäiset pelimme menivät kohtalaisesti ja kolmen alkukarsintapelin jälkeen tiemme katkesi jäädessämme juuri jatkoonmenevien joukkueiden ulkopuolelle.

Ruokailun jälkeen seurasimme muiden joukkueiden pelejä, sekä otimme leikkimielisen kamppailun lappeen Rannan insinöörien ja tradenomien yhdistyksien välillä. Valitettavasti pelimme jäi kesken, koska kyseistä kenttää tarvittiin turnaukseen kuuluvaan peliin. Kovatasoisen finaalin jälkeen siirryimme viettämään yhdessä iltapäivää sekä odottamaan jatkojen alkua. Jatkot sekä koko päivä saivat päätöksensä kun illan esiintyjä Stig esitti viihdyttävän keikan Ylioppilastalon yläkerrassa.

-Jere

Kuopiossa Team Korso edusti Winterfest 2016 -tapahtumassa 16.2.

Team Korso osallistui Kuopiossa järjestettävään poikkitieteelliseen Winterfest-tapahtumaan joukkueella Pasi ”SukiSuki” Suckman, Jukka-Pekka ”JP” Salmela, Ella ”Ella” Joukkola sekä vierailevana tähtenä Simon Brown.

Tämä talvinen suuri opiskelijatapahtuma alkoi jo puolilta päivin aurinkoisissa Kuopion maisemissa sekä juhlisti tänä vuonna kymmenen vuoden taivaltaan Savilahden alueella. Ohjelmaa tapahtumassa piisasi pilkkimisestä sumopainin kautta paljuiluun ja inssisaunakin oli raahattu pelipaikalle (note to self: saunominen haalarit päällä lämmittää vain hetken).

Kerkesimme jopa makkaran syönniltämme ja saunomiseltamme osallistumaan mitä mahtavimpiin rastisuorituksiin! Mutta emmehän me mitenkään olisi pärjänneet paikallisille uskomattomille suorit-tajille, vaikka olisimme kulkeneet Gallian kautta ja nauttineet taikajuomaa... Tunsimme itsemme kuitenkin voittajiksi, kun Puikkarin eli Kuopion hotelli Puijonsarven lämpö ja minttukaakao odottivat meitä aivan kulman takana.

Puikkarissa olikin sitten kaikki puitteet kohdallaan jengiä ja minttukaakaota myöten. Kyllä sinne kelpaa lähteä vuoden parhaimman IOP:n jatkobileitä viettämään! Kiitos Kuopio ja huhtikuussa tapaamme jälleen!
-Pasi