Näytetään tekstit, joissa on tunniste tiro. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tiro. Näytä kaikki tekstit

torstai 31. maaliskuuta 2016

Kentällä tapahtuu: Maakunta-ajelu & Pimpla med TIRO

CentrIO ry:n Ylivieskan toimikunta proudly presents:
Maakunta-ajelu

Ylivieskalaiset järjestivät perinteisen Maakunta-ajelun 19.2., jolloin bussilastillinen porukkaa lähti kiertoajelulle ympäri Keski- ja Pohjois-Pohjanmaata. Tarkkaan varjeltu reitti säilyi salaisuutena paljastuen vain paikkakunta kerrallaan matkan edetessä. Bussissa oli tunnelmaa ja matka eteni mukavasti bingon ja Laulumatin laulujen merkeissä. Pysähdyimme viidellä eri paikkakunnalla ja pääsimme tutustumaan paikallisiin pubeihin. Kyliä kiertäessä nostalgisuus nousi vahvasti esiin, kun musiikkia laitettiin eräässäkin paikkaa jukeboksin kautta soimaan.

Maakunta-ajelu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2006, jolloin kuuleman mukaan ajeltiin kaksi kertaa vuoden sisään. Tämän vuotinen tapahtuma oli siis Ylivieskan historian 12. Maakunta-ajelu.

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Eskola. Paikallisesta pitäjästä mieleen juolahti ensimmäisenä Napapiirin Sankarit –elokuvan kittiläläisten kantabaari... Seuraavaksi pyrhälsimme Kannuksen kautta Toholammin TTpubiin, missä porukka päästettiin irti karaokelavalle. Viimeiset pysähdyspaikat ennen Ylivieskaa olivat Sievi ja Nivala. Jokaisella paikkakunnalla pysähdyimme vajaan tunnin verran, jolloin pääsi tutustumaan kanssamatkailijoihin entistäkin paremmin.

Lopuksi lauleltiin tietenkin kiitoslaulu bussikuskille, joka jaksoi ajattaa meitä paikasta toiseen. Ajokilometrejä tältä reissulta kertyi yhteensä mukavat 140, jotka kaikki lisätään liittohallituksen liikuntaponteen J

Kiitos Ylivieska aivan mahtavasta Maakunta-ajelusta! Koska lähetään uudestaan? J 

-Jenni

TIRO ry proudly presents: Pimpla med TIRO

Tampereen Insinööriopiskelijat järjestivät 27. helmikuuta Pimpla med TIRO pilkkikilpailun. Tapahtuman kohtaloksi on parina aikaisempana talviena koitunut heikko jäätilanne, mutta tänä vuonna luontoäiti soi reippaille insinööriopiskelijoille mahdollisuuden osallistua tapahtumaan.
Jarno kokeilemassa kalaonneaan.... Ainakin
aurinko paistoi koko päivän ajan :)

Kisat järjestettiin Tampereella Iidesjärvellä ja mukana menossa oli myös IOL:n joukkue Jere, Pasi ja Jarno.  Kisailijoita hemmotteli koko päivän komeasti paistanut aurinko sekä kuuma kaakao ja grillimakkarat, joita Tampereen Insinöörien aktiivit olivat tapahtumapaikalla paistamassa. Ahkeran pilkinnän lisäksi tapahtumapaikalla oli mahdollista harrastaa jääsählyä tai kyykkää.

Kilpailun palkinnot olivat huikeat: voittajalle oli luvassa 100 euron lahjakortti, toiseksi tulleelle pilkkisetti ja kolmannelle JBL:n langaton kaiutin. IOL:n joukkueelle Ahti ei tällä kertaa suonut antejaan, joten palkinnot menivät ohi. Vähäsaaliisessa kisassa voittajaksi selviytynyt saalis painoi kokonaismassallataan alle 30 grammaa ja toiseksi tullut alle 20 grammaa. Koska muita saaliita kisassa ei tullut, loput palkinnot mukaan lukien lohdutuspalkinnoiksi varatut Laulumatit arvottiin osanottajien kesken.

-Jere

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Paikallisyhdistysesittely #2: Tampereen Insinööriopiskelijat TIRO ry

TIRO ry on vuonna 1982 perustettu Tampereen ammattikorkeakoululla (TAMK) toimiva noin 2500-jäseninen Insinööriopiskelijaliiton paikallisyhdistys. Lyhenne TIRO tulee alun perin sanoista Tampereen Insinööri- ja rakennusarkkitehtioppilaat, joka myöhemmin on muutettu muotoon Tampereen Insinööriopiskelijat lyhenteen säilyessä ennallaan. TIRO ry:n toimiston löydät TAMK:n Kuntokadun kampukselta erillisestä rakennuksesta, joka tunnetaan nimellä ”Solu”. Solulla toimistoaan pitävät myös opiskelijakunta TAMKO ry sekä Tampereen Tradenomiopiskelijat TTO ry.

Vuonna 2015 TIRO ry:n hallituksessa on 12 jäsentä. Puheenjohtajana toimii Teemu Niemi ja varapuheenjohtajana Niko Kyösti. Muut hallituksen toimijat ovat Iida Lampinen, Anna Orslahti, Pekka Seppälä, Joonas Kallinki, Ira Leiviskä, Eetu Mälkiä, Santeri Heinonkoski, Mikko Tuominen, Niko Koli sekä Jami Suma.

TIRO ry:n kovin jätkä ja kaiken nähnyt on tietenkin yhdistyksen oma maskotti Jalluna. Jalluna näkyy ja kuuluu useissa TIRO ry:n tapahtumissa ja markkinoinnissa. Jalluna on syntynyt ystävänpäivänä vuonna 2011 ja on nyt siis vähän päälle 4-vuotias.

TIRO ry:n toiminta jakautuu kahteen eri pääsektoriin: edunvalvontaan ja vapaa-ajan tapahtumiin. TIRO on jättänyt paperisen jäsenlehden taakseen ja ylläpitää tällä hetkellä blogia, jossa julkaistaan ajankohtaisia asioita kuten koulun projektit, tapahtumat ja keväällä tietenkin hallituksen esittely. Lisäksi kesän lähestyessä blogissa julkaistaan työelämäinfoa kesätöitä silmällä pitäen.

Edunvalvonnan osalta TIRO ry pyrkii olemaan selkeä linkki jäsenen ja liiton välillä sekä näkymällä aktiivisesti punaisissa TIRO-huppareissaan mm. ständeillä ja muissa tempauksissa. TIRO ry kartoittaa toimintaansa palautekyselyllä, jonka avulla toimintaa pyritään kehittämään. Pohjana TIRO ry:n hallituksella on kaikessa asettua yksittäisen jäsenen asemaan, jota kautta toimintaa viedään eteenpäin. Myös luokkainfot ovat oleellinen osa TIRO ry:n edunvalvontaa ja tiedottamista. Lisäksi edunvalvontatyötä tehdään aktiivisesti opiskelijakunnan ja tradenomien kanssa mm. erilaisissa tapahtumissa ja tiedottamisessa.

TIRO ry:n yhteyshenkilötoiminta perustuu pääasiassa yhteydenpitoon luokkien ja hallituksen välillä, toisin sanoen kaikki tiedotettava kulkee yhteyshenkilöiden kautta. Yhteyshenkilöillä on myös etuoikeus päästä mukaan eri tapahtumien järjestelyihin kuten esimerkiksi perinteikkääseen T-Itse Labraan. TIRO ry järjestää aktiivisille yhteyshenkilöilleen myös ”YH-illan” joka kevät ja syksy.

Tampereen ammattikorkeakoulussa lähes joka tekniikan alalla on opiskelijakunnan alainen kerho. Kerhojen tehtävänä on ylläpitää oman alan yritysyhteistyötä sekä järjestää oman alan ekskursioita. Näin ollen TIRO ry:n ei tarvitse vaivata päätään useammalle alalle sopivien ekskursioiden tai vastaavien järjestämisestä. Viime vuonna menestykseksi osoittautunut ”InssiBeerbong” järjestettiin yhteistyössä TIRO ry:n ja tekniikan kerhojen kanssa, ja tästä tapahtumasta ollaan kaavailemassa jopa perinnettä.

TIRO ry:llä on useita perinteikkäitä tapahtumia, kuten keväisin järjestettävä T-Itse Labra sekä kuukausittain, jo vuodesta 2010 asti järjestettävät PISTOT yhteistyössä TTO ry:n ja terveysalan opiskelijoiden (PIRATE ry) kanssa. Perinteeksi on myös noussut turkulaisten kanssa yhdessä järjestettävä Turku vs. Tampere kaksintaistelu, joka järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2010. Lisäksi TIRO ry järjestää elokuvailtoja ja muita kulttuuritapahtumia jäsenilleen. Perinteisesti järjestetään myös kyyditys ASTin-risteilylle.

Tammikuun lopussa TIRO ry käy laskemassa seppeleen Suinulan verilöylyn muistomerkille sisällissodan joukkoteloituksessa surmansa saaneiden tekulaisten muistoksi.

Vapun aikaan TIRO ry järjestää perinteisen T-Itse kiitosillan tapahtuman järjestelyissä mukana olleille sekä saunaillan jäsenistölleen. Lisäksi TIRO ry käy Vapun päivänä jakamassa ilmapalloja Koskenrannan puistoalueella.

Tampereella ei ole paikallisia etuja Insinööriopiskelijaliiton kortilla, sillä valtaosa TIRO ry:n jäsenistä on opiskelijakunnan jäseniä ja opiskelijakortilla saa paljon paikallisia opiskelijaetuja. TIRO ry kuitenkin myy haalarit jäsenilleen puoleen hintaan ja ASTin-kyydistä saa alennusta. Myös erinäiset TIRO ry:n tapahtumat ovat jäsenille halvempia.

TIRO ry:hyn voit olla yhteydessä useampaakin kautta ja heidän toimintaansa voit seurata monestakin paikkaa! Alla on listattuna näitä eri vaihtoehtoja:

Internetsivut:                 www.tiro.fi
Facebook:                     www.facebook.com/tirory
Instagram:                    @tirory
Blogi:                           http://tirory.blogspot.fi/
Sähköposti:                   hallitus[at]tirory.fi tai etunimi.sukunimi[at]tirory.fi
Osoite:                         Kuntokatu 3, L-rakennus
                                   33520 TAMPERE

Jalluna:                         https://www.facebook.com/tironjalluna



IOL:n liittokokous asetti vuoden 2015 liittohallitukselle ponnen, missä hallituksen jäsenet kiertävät aktiivisesti omia vastuuyhdistyksiään ja tutustuvat paikalliseen insinöörikulttuuriin. Todisteena tästä hallituksen jäsenet kirjoittavat esittelytekstit omista yhdistyksistään tähän blogiin.

TIRO ry:n esittelyn kirjoitti Tampereen aluevastaava Miikka Rosten.