Näytetään tekstit, joissa on tunniste tapahtuu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tapahtuu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Kentällä tapahtuu: Poikkitieteellinen Mölkky


Uudenmaan isinööriopiskelijat UIO ry järjestää jo perinteeksi muodostuneen rentohenkisen mölkky-turnauksen jatkobileineen Helsingin keskustassa Kaisaniemen puistossa. Tapahtuma on kaikille avoin koulutusalaan tai kouluun katsomatta. Poikkitieteellinen mölkky järjestetään maaliskuun alussa, joten samalla kun kilpaillaan, päästään myös nauttimaan raikkaasta talvisäästä.

Mölkkyä pelataan neljän hengen joukkueissa. Tänä vuonna joukkueita otettiin kilpailemaan yhteensä 128 kappaletta, joten on suositeltavaa ilmoittautua nopeasti ettei vain jää kilpailun ulkopuolelle. Säännöt ovat perinteisen mölkyn mukaiset pistemääriä lukuun ottamatta. Tavoite on 40 pistettä ja sen ylittyessä joukkueen pisteet tippuvat kymmeneen. Kilpailussa on perinteisesti karsintakierrokset, josta ensimmäisestä jatkoon pääsee kaksi joukkuetta neljästä. Toisesta jatkoon pääsee vain yksi joukkue neljästä, joten osumatarkkuus on karsintakierroksilla valttia. Karsinnoista matka jatkuu puolivälierän ja välierän jälkeen finaaliin.

Tunnelma Kaisaniemessä oli mitä mainioin. Tilaisuus oli hienosti järjestetty, sillä tarjolla oli musiikkia, lämmintä juotavaa, vastapaistettua makkaraa sekä kilpailuhenkeä jatkobileitä tietenkään unohtamatta. Suosittelen lämpimästi kaikkia osallistumaan UIO:n Poikkitieteelliseen Mölkkyyn, sillä tämänkaltaiset tapahtumat ovat harvassa.

-Niko

torstai 31. maaliskuuta 2016

Kentällä tapahtuu: Maakunta-ajelu & Pimpla med TIRO

CentrIO ry:n Ylivieskan toimikunta proudly presents:
Maakunta-ajelu

Ylivieskalaiset järjestivät perinteisen Maakunta-ajelun 19.2., jolloin bussilastillinen porukkaa lähti kiertoajelulle ympäri Keski- ja Pohjois-Pohjanmaata. Tarkkaan varjeltu reitti säilyi salaisuutena paljastuen vain paikkakunta kerrallaan matkan edetessä. Bussissa oli tunnelmaa ja matka eteni mukavasti bingon ja Laulumatin laulujen merkeissä. Pysähdyimme viidellä eri paikkakunnalla ja pääsimme tutustumaan paikallisiin pubeihin. Kyliä kiertäessä nostalgisuus nousi vahvasti esiin, kun musiikkia laitettiin eräässäkin paikkaa jukeboksin kautta soimaan.

Maakunta-ajelu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2006, jolloin kuuleman mukaan ajeltiin kaksi kertaa vuoden sisään. Tämän vuotinen tapahtuma oli siis Ylivieskan historian 12. Maakunta-ajelu.

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Eskola. Paikallisesta pitäjästä mieleen juolahti ensimmäisenä Napapiirin Sankarit –elokuvan kittiläläisten kantabaari... Seuraavaksi pyrhälsimme Kannuksen kautta Toholammin TTpubiin, missä porukka päästettiin irti karaokelavalle. Viimeiset pysähdyspaikat ennen Ylivieskaa olivat Sievi ja Nivala. Jokaisella paikkakunnalla pysähdyimme vajaan tunnin verran, jolloin pääsi tutustumaan kanssamatkailijoihin entistäkin paremmin.

Lopuksi lauleltiin tietenkin kiitoslaulu bussikuskille, joka jaksoi ajattaa meitä paikasta toiseen. Ajokilometrejä tältä reissulta kertyi yhteensä mukavat 140, jotka kaikki lisätään liittohallituksen liikuntaponteen J

Kiitos Ylivieska aivan mahtavasta Maakunta-ajelusta! Koska lähetään uudestaan? J 

-Jenni

TIRO ry proudly presents: Pimpla med TIRO

Tampereen Insinööriopiskelijat järjestivät 27. helmikuuta Pimpla med TIRO pilkkikilpailun. Tapahtuman kohtaloksi on parina aikaisempana talviena koitunut heikko jäätilanne, mutta tänä vuonna luontoäiti soi reippaille insinööriopiskelijoille mahdollisuuden osallistua tapahtumaan.
Jarno kokeilemassa kalaonneaan.... Ainakin
aurinko paistoi koko päivän ajan :)

Kisat järjestettiin Tampereella Iidesjärvellä ja mukana menossa oli myös IOL:n joukkue Jere, Pasi ja Jarno.  Kisailijoita hemmotteli koko päivän komeasti paistanut aurinko sekä kuuma kaakao ja grillimakkarat, joita Tampereen Insinöörien aktiivit olivat tapahtumapaikalla paistamassa. Ahkeran pilkinnän lisäksi tapahtumapaikalla oli mahdollista harrastaa jääsählyä tai kyykkää.

Kilpailun palkinnot olivat huikeat: voittajalle oli luvassa 100 euron lahjakortti, toiseksi tulleelle pilkkisetti ja kolmannelle JBL:n langaton kaiutin. IOL:n joukkueelle Ahti ei tällä kertaa suonut antejaan, joten palkinnot menivät ohi. Vähäsaaliisessa kisassa voittajaksi selviytynyt saalis painoi kokonaismassallataan alle 30 grammaa ja toiseksi tullut alle 20 grammaa. Koska muita saaliita kisassa ei tullut, loput palkinnot mukaan lukien lohdutuspalkinnoiksi varatut Laulumatit arvottiin osanottajien kesken.

-Jere

torstai 24. maaliskuuta 2016

Kentällä tapahtuu: PoWiCup & Winterfest

LapIO ry ja IOL ry yhdistivät voimansa PoWiCup:ssa Lappeenrannassa 6.2.


PoWiCup on Polytekninen Willimiesklubi PoWi ry:n järjestämä kyykkäturnaus, joka järjestettiin tänä vuonna 6.2. lappeen Rannan Skinnarilan kampuksella. Päivän kulkuun kuului kyykkää sekä loppubileet. Osallistuin turnaukseen osana LapIO ry:n joukkuetta. Ohessa joukkuekuva turnauksen alkaessa.

Päivä alkoi n. klo 11 alkukarsintasarjoilla. Ensimmäiset pelimme menivät kohtalaisesti ja kolmen alkukarsintapelin jälkeen tiemme katkesi jäädessämme juuri jatkoonmenevien joukkueiden ulkopuolelle.

Ruokailun jälkeen seurasimme muiden joukkueiden pelejä, sekä otimme leikkimielisen kamppailun lappeen Rannan insinöörien ja tradenomien yhdistyksien välillä. Valitettavasti pelimme jäi kesken, koska kyseistä kenttää tarvittiin turnaukseen kuuluvaan peliin. Kovatasoisen finaalin jälkeen siirryimme viettämään yhdessä iltapäivää sekä odottamaan jatkojen alkua. Jatkot sekä koko päivä saivat päätöksensä kun illan esiintyjä Stig esitti viihdyttävän keikan Ylioppilastalon yläkerrassa.

-Jere

Kuopiossa Team Korso edusti Winterfest 2016 -tapahtumassa 16.2.

Team Korso osallistui Kuopiossa järjestettävään poikkitieteelliseen Winterfest-tapahtumaan joukkueella Pasi ”SukiSuki” Suckman, Jukka-Pekka ”JP” Salmela, Ella ”Ella” Joukkola sekä vierailevana tähtenä Simon Brown.

Tämä talvinen suuri opiskelijatapahtuma alkoi jo puolilta päivin aurinkoisissa Kuopion maisemissa sekä juhlisti tänä vuonna kymmenen vuoden taivaltaan Savilahden alueella. Ohjelmaa tapahtumassa piisasi pilkkimisestä sumopainin kautta paljuiluun ja inssisaunakin oli raahattu pelipaikalle (note to self: saunominen haalarit päällä lämmittää vain hetken).

Kerkesimme jopa makkaran syönniltämme ja saunomiseltamme osallistumaan mitä mahtavimpiin rastisuorituksiin! Mutta emmehän me mitenkään olisi pärjänneet paikallisille uskomattomille suorit-tajille, vaikka olisimme kulkeneet Gallian kautta ja nauttineet taikajuomaa... Tunsimme itsemme kuitenkin voittajiksi, kun Puikkarin eli Kuopion hotelli Puijonsarven lämpö ja minttukaakao odottivat meitä aivan kulman takana.

Puikkarissa olikin sitten kaikki puitteet kohdallaan jengiä ja minttukaakaota myöten. Kyllä sinne kelpaa lähteä vuoden parhaimman IOP:n jatkobileitä viettämään! Kiitos Kuopio ja huhtikuussa tapaamme jälleen!
-Pasi

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Kentällä tapahtuu: GeilausGaala



Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry järjesti tämän vuoden helmikuussa jo viidettä kertaa hohdokkaan keilaustapahtuman nimeltä GeilausGaala. Tapahtumaan osallistujat pääsivät kisailemaan Vaasan epävirallisesta keilaus- ja tietovisakuninkuudesta. Joukkueiden tarkoituksena oli keilata mahdollisimman hyvät pisteet sekä menestyä urheiluosuuden jälkeen vielä tietovisassa. Lisäpisteitä sai myös koko joukkueen yhdenmukaisesta pukeutumisteemasta. Kisailun viralliset jatkobileet, End of Tipaton, järjestettiin Leipätehtaalla. Ilta huipentui siihen, kun ”ammattiraati” valitsi ja julkisti kilpailun voittajan jatkoilla.

Liittohallitus sai kutsun tapahtumaan ja mehän tottakai lähetimme keilauksen ykkösjoukkueen matkaan. Minä elikkäs viestintävastaava Jenni sekä toinen KOPO:ista Niko lähdimme uljaana edustamaan IOL:n mainetta ja kunniaa Vaasaan. Saimme täydennystä joukkueeseen paikallisista insinööri- ja tradenomiopiskelijoista, mikä oli aivan mahtava tsäänssi päästä tutustumaan eri alojen toimijoihin hieman paremmin.

Ilta oli meidän joukkueen osalta aivan ”mahoton suksee” niinku ne lontoon murteela tahtovat sanoa. Omalta osalta keilaus ei menny ihan putkeen, mutta erityisesti Niko ja koko muu joukkue loisti senkin edestä. Keilaa kaatui ja pisteitä ropisi. Tunnelma oli aivan mieletön kun kaikki joukkueet pistivät kaikkensa peliin.

Gutsuvieraat -joukkue. Jälleen kerran ei voi muuta kuin kehua insinööri-
ja tradenomiopiskelijoiden yhteistyötä.

Teema-asuja löytyi jos minkälaista propellilippisjoukkueesta Kari Taalasmaa –haalarijengiin sekä kaikkea mahdollista siltä väliltä. Kuten viereisestä kuvasta voidaan huomata, IOL:n jengin teemana oli selvästi 20-luku fedoroita ja monokkeleita unohtamatta.

Tietovisassa pärjäsimme tasaisen vahvasti. Kymmenen kiperää kysymystä selvitettiin kunnialla tietoa, kokemusta ja joukkueen pelottavan toimivaa päättelykykyä hyödyntäen. Aivonystyröiden rasittamisen jälkeen jatkobileet olivat paikallaan. Siellä pääsimme tutustumaan uusiin ihmisiin ja luomaan hyviä kontakteja. Tällä kertaa Vaasan epävirallinen keilaus- ja tietovisakuninkuus ei lähtenyt Gutsuvieraiden mukaan, mutta muuten ilta oli oikein onnistunut :)

-Jenni

ps. Tapahtumasta löytyy lisää kuvia VIO ry:n nettisivuilta!