Ammattikorkeakoulutus tarvitsee oikeita panostuksia

Toukokuun lopussa lehdissä puhuttiin ammattikorkeakoulujen karmaisevasta tilanteesta. Rahaa ei enää ole ja puoliväliriihestä saatiin tyhjää kaupan päälle. Nyt opetus- ja kulttuuriministeri on kuitenkin tullut pelastamaan tilanteen ja tiistaina 20.6. ammattikorkeakouluille myönnettiinkin yhteensä 24 miljoonaa euroa pääomitusta vuodelle 2018. Viime vuoden lokakuussa puhutut sadat miljoonat ovat vielä kaukainen haave, mutta kieltämättä suunnanmuutoksena jatkuviin leikkauksiin tätä on odotettu.

Vielä ei kuitenkaan kannata hihkua riemusta. 24 miljoonaa euroa saattaa kuulostaa suurelta määrältä rahaa, mutta asettaaksemme asian perspektiiviin mainittakoon, että Suomessa on 25 ammattikorkeakoulua. Näistä 23 saa rahoituksensa opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Mikäli summa jaettaisiin tasan kaikkien kesken, todellinen rahasumma jäisi vain hieman yli miljoonaan euroon ammattikorkeakoulua kohden. Se jää pienemmäksi kuin edellinen rahoitusleikkaus yksinään, puhumattakaan että siitä saisi uutta kasvua leikkausten runtelemille ammattikorkeakouluille.

Lisärahaa ei olla jakamassa myöskään suoraan ammattikorkeakouluille pyyteettä, vaan se tulee niin sanottuna vastinrahana. Rahaa siis jaetaan ammattikorkeakouluille suhteessa heidän keräämäänsä yksityiseen rahoitukseen. Mitä enemmän ammattikorkeakoulu hankkii avustuksia ja lahjoituksia yksityiseltä sektorilta, sitä suuremman potin jaettavasta rahasta se saa. Terve kilpailu varmasti ohjaa kehittymään ja uudistumaan. Kuitenkin, kilpailun ollakseen millään tavalla mielekästä, tarvittaisiin siihen myös kunnollinen porkkana. Valitettavasti tällä kertaa sellaista ei ole.

On kummastuttavaa, että suuressa roolissa Suomen talouden kääntämisessä nousuun ja jatkuvasti leikkausten kohteiksi joutuneet ammattikorkeakoulut saavat jälleen vastineeksi tekemästään työstään vain pennejä. Pelkästään tämän vuoden alussa realisoitunut ''strategiarahaleikkaus'' vastaa noin 55 miljoonaa euroa pois opetuksesta, hieman yli tuplaten nyt luvatun lisärahoituksen. Onkin ehkä hieman virheellistä puhua lisärahoituksesta, kun todellisuudessa ollaankin vain pehmentämässä jo tehtyä leikkausta.

Kun muistetaan miten ammattikorkeakoulujen tilanteesta on uutisoitu jo vuoden ajan, voidaan olla varmoja, ettei tiistaina myönnetty pääomitus yksinään vielä pelasta mitään. Koulutuksen laatu ei tällaisella ''panostuksella'' vielä parane. Tämä on kuitenkin loistava tilaisuus aloittaa suunta ammattikorkeakoulujen rahoituksen parantamiseksi ja siten koulutuksen kehittämiseksi. Vuosittain sisään otettavat 37 000 uutta opiskelijaa ansaitsevat laadukkaan koulutuksen ja sen tarjoamiseksi tarvitaan kunnon resurssit.

Markus Virtanen
koulutuspolitiikka

IOL:n ääni - Jokainen osapuoli hyötyy harkinnasta

Korkeakoulujen eri koulutusalojen aloituspaikat ovat herättäneet viime aikoina keskustelua. Äskettäin Turun ammattikorkeakoulu ilmoitti haluavansa tuplata insinööriopiskelijoidensa määrän, vaikka Turun alueella on jo liikaa työttömiä insinöörejä.

Ei ole salaisuus, että korkeakoulut mieluusti ottavat lisää aloituspaikkoja: mitä enemmän opiskelijoita niillä on, sitä enemmän ne saavat rahoitusta.

Koulutukseen suunnatut varat ovat rajallisia. Vaikka yhden ammattikorkeakoulun opiskelupaikat säilyvät ennallaan, se menettää rahoitusta, jos muiden koulujen saman alan aloituspaikat lisääntyvät. Siksi on ymmärrettävää, että jos yksi koulu saa lisää aloituspaikkoja, niin muutkin haluavat niitä.

Esimerkiksi Turun ammattikorkeakoulun pyyntö saada lisää insinöörikoulutusta kuulostaa aluksi loogiselta, sillä Turun seudulle on tulossa runsaasti uusia insinöörien työpaikkoja niin telakoille kuin muuallekin. Mutta tehokkaampiakin keinoja on kuin kokonaan uusien koulutus, sillä jo työelämässä olleita, kokeneita insinöörejä voi kouluttaa uudelleen uusiin tehtäviin. Myös muualla maassa on työttömiä insinöörejä, jotka ovat valmiina muuttamaan työn perässä.

Yleinen ongelma koko aloituspaikkakeskustelussa on, että korkeakoulujen rahoitusmalli ei motivoi innovatiivisiin ja taloutta eniten hyödyttäviin ratkaisuihin. Sen tähden pyritään menemään nykyisillä ehdoilla ja päädytään kouluttamaan rajallisin resurssein liikaa ihmisiä. Seurauksista kärsivät koulutuksen laatu, kun rahoituksen pitää venyä usealle opiskelijalle sekä koulutettavat itse, kun kilpailu työpaikoista kiristyy. Myöskään valtio ei voita, jos entisetkään työttömät eivät päädy uudelleen töihin ja valmistuu uusia insinöörejä, jotka eivät välttämättä työllisty.

On toki aloja, joille koulutuspaikkojen lisääminen on paikallaan, esimerkkeinä vaikkapa rakennus- ja ohjelmistoalat. Lisäys pitää tehdä kuitenkin hallitusti ja harkitusti; kaikki asiaan liittyvät faktat on otettava huomioon. Hetken harkinnasta voi hyötyä jokainen osapuoli.

Miihkali Härkönen
puheenjohtaja

Teksti julkaistu Insinööri-lehdessä 3/17

Keitä me insinöörit olemme ja mistä meidät tunnetaan?

Rolls-Royce ilmoitti pari viikkoa takaperin perustavansa Turkuun uuden robottilaivojen tutkimuskeskuksen. Päätöstä perustaa tutkimuskeskus juuri Suomeen perusteltiin suomalaisten vahvalla ICT-osaamisella. Tämä ei ole ainoa investointi, joita maahamme on viime aikoina tehty ja nämä investoinnit eivät tulleet Suomeen kilpailukykysopimuksen aikaansaannoksena, vaan suomalaisten korkeatasoisen koulutuksen sekä osaamisen ansiosta. Tämä herättääkin kysymyksen, paljonko meillä on varaa leikata koulutuksesta?
 
Kyse on nimenomaan koulutuksen laadusta. Suomella ei ole investointikohteena kovinkaan paljon valtteja muihin maihin verrattuna, joten on tärkeää säilyttää suomalaisten maine korkeatasoisina osaajina. Juuri korkeatasoinen koulutus on se valtti, jolla me tulemme tulevaisuudessa pärjäämään, mutta vain jos siitä pidetään kiinni kynsin ja hampain.
 
Ihanneajatuksena on tietysti saada opiskelijat nopeasti valmistumaan ja täysipäiväiseen työelämään. Opintotuen leikkaaminen ja siirtyminen lainapainotteisempaan suuntaan ei kuitenkaan ole oikea ratkaisu. Valtiovarainministeriön alaisen, kannustinloukkujen purkamista selvittäneen työryhmän ehdotusta nostamattomankin opintolainan laskemisesta mukaan opiskelijan tuloihin ei ole katsottu hyvällä. Tämä käytännössä pakottaisi opiskelijat elättämään itsensä lainalla, eikä siihen tulisi ketään pakottaa. Valtion johdon jalot ajatukset saattavatkin kääntyä pahimmassa tapauksessa aivan päälaelleen, kun opiskelijat työskentelevät koulunkäyntinsä ohessa ja opinnot pitenevät.
 
Monen opiskelijan mielessä painavat kauhukuvat tulevaisuudesta: paperit kädessä, laina harteilla ja vielä pahimmassa tapauksessa ilman työpaikkaa. Vaikka tavoitteena meillä kaikilla varmasti on löytää koulutusta vastaavaa työtä heti ammattiin valmistuttua, karu fakta kuitenkin on, että kaikki eivät sitä heti löydä. Osa opiskelijoista haluaa välttää lainan ottamista viimeiseen asti ja mieluummin sovittaa yhteen opiskelun ja työnteon tienatakseen elantonsa. Näitä opiskelijoita valtion on ollut tapana rangaista katkaisemalla tuet, jos on tullut tienattua liikaa. Ahkera opiskelija on tienannut rahaa itse töitä tekemällä ja maksanut palkastaan veroja valtion kassaan. Samalla hän on kasvattanut ammattitaitoaan ja saanut ansioluetteloonsa arvokasta työkokemusta, jota työmarkkinoilla arvostetaan. Ja siitä häntä rangaistaan?
 
Asetetaan vastakkain kaksi opiskelijaa: opiskelija, joka ei ole opintojensa aikana ollut mukana työelämässä edes mielekkäiden harjoittelujen verran ja opiskelija, jolla on kertynyt työkokemusta enemmänkin. Kumpi opiskelija on työmarkkinoilla halutumpaa tavaraa valmistuttuaan? Tässä koulullakin on oma vastuunsa harjoittelupaikkojen auttamisessa opiskelijoilleen. Työn tulisi aina olla kannattavaa, eikä ahkerasta työnteosta saisi ketään rangaista, kunhan myös opinnot etenevät.
 
Nyt olisi päättäjillä aika pysähtyä hetkeksi miettimään minkälaisena haluamme maamme tulevaisuudessa tunnettavan. Vielä on aikaa tehdä käännös, jolla maineemme laadukkaana, korkeakoulutettuna, innovatiivisena, osaavana ja ahkerana kansakuntana turvataan myös tulevaisuudessa.


Ossi Nuutero
Koulutuspolitiikka, työelämä

Koulutuksen säästöt eivät saa heikentää opetuksen laatua

Kannanotto 28.5.2015

Uuden hallituksen linjauksena on leikata koulutuksesta seuraavan vaalikauden aikana yhteensä 600 miljoonaa euroa. Tästä summasta 150 miljoonaa euroa koostuu opintotukeen kohdistuvista leikkauksista.

Insinööriopiskelija saa kuukaudessa tukia noin 950 euron edestä. Tämä summa muodostuu opintorahasta, asumislisästä ja valtion takaamasta opintolainasta. Jos nykyisellään kyseinen summa ei riitä isoimmissa kaupungeissa edes asumiskustannuksien kattamiseen, miten se tulee riittämään indeksisidonnaisuuden jäädyttämisen jälkeenkään?

Jatkuvat opintotukeen kohdistuvat leikkaukset heikentävät opiskelijan mahdollisuutta opiskella ”päivätöikseen”. Opintotuen riittämättömyys pakottaa opiskelijat työskentelemään opintojen ohella, mutta tähän ei suoranaisesti kannusteta, sillä opiskelijan omat tulot vaikuttavat hänelle myönnettävän opintotuen määrään. Työskentely opintojen suorittamisen ohella voi hidastaa opintojen suorittamista hyvinkin merkittävästi. Siksi opiskelu tulisi mieltää opiskelevan henkilön päätyöksi ja hänen siitä saaman korvauksen tulisi taata hänelle edes peruselämän resurssit.

Insinööriopiskelijaliitto tiedostaa hallituksen haastavan tilanteen, mutta ei ymmärrä miksi osaamisen selkärangasta ja tulevaisuuden resursseista tulee tehdä näin radikaaleja leikkauksia. Onko tulevaisuuden osaaminen niin aliarvostettua, että säästämme sen kustannuksella?

Hallitusohjelmassa mainitaan Suomen olevan koulutuksen, osaamisen ja modernin oppimisen kärkimaa. Opintotuen sopeutustoimet antavat kuitenkin ymmärtää, että näistä ollaan valmiita tinkimään opintojen viivästymisen ja koulutuksen tason laskunkin uhalla.

Jos tämän säästön tarkoitus on nopeuttaa valmistumista ja saada opiskelijat nopeammin työelämään, eikö resursseja tulisi kohdistaa nimenomaan opiskelun ja valmistumisen kannustamiseen?

Lisätietoja:

varapuheenjohtaja Jukka-Pekka Salmela

jukka-pekka.salmela[at]iol.fi

p. 0400 657667

koulutuspoliittinen vastaava Lauri Kamula

lauri.kamula[at]iol.fi

p. 044 3532779