Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelijavalinta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelijavalinta. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Opiskelijavalinnassa mitattava motivaatiota


Opiskelijavalintauudistus on puhuttanut kuluneen vuoden aikana. Todistusvalinnan tuominen osaksi korkeakoulujen valintaperusteita ei ole mikään uusi asia, mutta esitetyllä laajuudella sellaista ei ole ollut käytössä ennen. Tarkoituksena uudistuksella on ollut vähentää päällekäisyyksiä pääsykokeisiin valmistautumisessa ja keskeneräisten opintojen loppuun saattamisessa sekä ehkäistä stressiä opiskelemaan pääsemisestä. Näemme kuitenkin Insinööriopiskelijaliitossa uudistuksessa potentiaalin katastrofille.

Meille tärkeintä opiskelijavalinnassa on, että siinä korostuu tasavertaisuus ja motivaation mittaaminen. Nyt tulossa oleva uudistus on täysin päinvastainen. Tasapuolista vertailua ylioppilaskokeen ja ammatillisen toisen asteen tutkinnon välillä on mahdotonta tehdä yhdenvertaisesti. On myös hankala nähdä motivaatiota tietyn alan korkeakoulutusta kohtaan, jos motivaatio olisi pitänyt tuoda esille vuosia ennen haun ajankohtaisuutta, puhumattakaan niistä kaikista, jotka eivät tiedä mitä tekevät toisen asteen jälkeen.

''Tavoitteemme on saada kaikille aloille kaikkein motivoituneimmat hakijat, siten vältämme keskeyttämistä ja koulutukseen menevien resurssien hukkakäyttöä.'' -Miihkali Härkönen, puheenjohtaja
Insinööriopiskelijaliitto on linjannut uudistetussa koulutuspoliittisessa asiakirjassaan, että tekniikan alan AMK-koulutukseen tulee tuoda valintaperusteeksi valtakunnallinen alakohtainen ennakkotehtävä kaikille hakijoille. Sillä tavoin hakijat ovat samalla lähtöviivalla ja saavat jo hakuvaiheessa ensituntumaa alasta, jolle ovat hakeutumassa. Näin hakijat todennäköisemmin päätyvät haluamalleen alalle.

''Paljon puhuttujen valmennuskurssien sijaan ennakkotehtävää käyttämällä hakijat joutuvat todistamaan motivaationsa ja soveltuvuutensa koulutustua kohtaan. Sillä tavoin myös eri sosioekonomisista taustoista tulevat opiskelijat ovat yhdenvertaisia keskenään.'' -Teemu Karttunen, varapuheenjohtaja

Ennakkotehtävään pohjaavan opiskelijavalinnan vahvuus löytyy siitä, että toisin kuin perinteisissä pääsykokeissa, voidaan keskittyä mittaamaan hakijoiden valmiuksia omaksua kyseiselle alalle tärkeää tietotaitoa. Samalla ennakkotehtävä luo paremman kuvan tulevista opinnoista. Kun opiskeltavan alan omaksuminen on helppoa ja luontevaa, kasvaa motivaatio opintoihin ja siten valmistuminenkin nopeutuu.

Lisätietoja:
Miihkali Härkönen, puheenjohtaja, miihkali.harkonen@iol.fi
Tero Rinne, sihteeri, tero.rinne@ilry.fi


torstai 20. heinäkuuta 2017

Matkalla insinööriksi, osa 2 - Mistä se ajatus sitten lähti ja mihin se johti?

Syksyllä 2012 Henna oli opintonsa juuri aloittanut insinööriopiskelija, tänään Henna on insinööri. Matkalla insinööriksi -juttusarja kertoo yhden tarinan aina valintakokeista insinööriksi valmistumiseen asti - ja jopa sen yli.

Lukion tai ammattikoulun jälkeen osa hyppää työelämän pyörän sijasta hakemaan lisähaasteita pyrkien korkeakouluun opiskelemaan. Omalta osaltani suoritin lukion jälkeen sisustajan ammattitutkinnon. Ammattikoulu oli itselleni täydellinen lisäaika. Siellä ehdin miettiä mitä minusta tulee, kun olen aikuinen. Se on edelleen aika vaikea kysymys vastattavaksi, mutta silloin ymmärsin ensimmäisen kerran, että kehittyäkseen on siirryttävä pois mukavuusalueelta.



''Halusin valmistautua huolella, koska ensimmäistä kertaa tiesin mitä haluan.''

Olen luonteeltani jämäkkä, järjestelmällinen ja ratkaisukeskeinen toimija. Rakennustekniikan koulutusohjelma oli loppujen lopuksi hyvin luonnollinen valinta. En ollut kuitenkaan varma pääsisinkö opiskelemaan, sillä en luottanut läpäiseväni valintakoetta. En ole koskaan ollut huono matemaattisissa aineissa, mutta hieman mukavuudenhaluisena (laiskana) jäivät nuo aineet lukiossa lukematta. Laiskuus kostautui tutustuessani tekniikan alan valintakokeeseen. Jännitin todella paljon olenko tarpeeksi hyvä korkeakouluun, joten laskin paljon harjoitustehtäviä valintakokeita varten. Halusin valmistautua huolella, koska ensimmäistä kertaa tiesin mitä haluan. Lopulta koe osottautui helpoksi ja olin sisällä korkeakoulussa.


''En olisi uskonut itsestäni paikallista vaikuttajaa.''

Vaikka joku olisi kertonut minulle, että myöhemmin istun työryhmässä kehittämässä Turun AMK:n valintakoekokeilua, en olisi uskonut itsestäni paikallista vaikuttajaa. Kuitenkin vuonna 2015 AMK:n tulosalueen kehityspäivien päätteeksi näin kävi ja olin mukana työryhmässä, jonka tehtävänä oli kehittää valintakoe konetekniikan yhteishakuun valtakunnallisen valintakokeen sijalle. Toimin silloin Turun Insinööriopiskelijoiden puheenjohtajana ja tietysti olin vapaaehtoinen toimimaan.

Työryhmässä annoin opiskelijan näkemystä sellaisesta tekniikan valintakokeesta, jolloin parhaiten alalle soveltuvat tulisi valittua opiskelemaan. Perustelin englannin kielen testaamisen tärkeyden, samoin kuin ennakkomateriaalin osana motivaation testausta kustannustehokkaasti. Korostin myös matemaattisten tehtävien tärkeyden olla alalle soveltavia. Toin esille ammatillisen tutkinnon suorittaneiden tasavertaista kohtelua opiskelijavalinnassa.

Ryhmä koostui tekniikan alan opettajista sekä minusta opiskelijaedustajana. Pystyäkseni toimimaan työryhmässä mahdollisimman hyvin, olin yhteydessä Insinööriopiskelijaliittoon ja sain heidän tekemää ja tutkimaa tekniikan valintakokeen kehittämisen materiaalia käyttööni. Lopputuloksena tässä syksyn valintakokeessa oli alan kirjallisuutta ennakkomateriaalina, josta oli kysymyksiä kokeessa. Ennakkomateriaali hyödytti myös soveltavissa matematiikan sekä fysiikan ja kemian tehtävissä, jotka suunniteltiin alaan suuntaaviksi. Vieraan kielen testauksen lisäys toteutettiin ennakkomateriaalissa olleella englannin kielisellä artikkelilla.

Minulla oli ilo olla mukana paikallisesti kehittämässä valintakoetta, jonka kautta myös tekniikan koulutuksemme laatu kasvoi, kun valintakoe mittaa paremmin oikeaa soveltuvuutta alalle. Vuonna 2015 toimin Turussa paikallisena opiskelijoiden äänitorvena, opiskelija-aktiivina ja laadukkaan koulutuksen edunvalvojana sekä puolustajana. 


''Kaikkeen on mahdollista vaikuttaa, jos vain on oikea tahtotila.''

Valintakokeissa vuonna 2012 tiesin haluavani opiskelemaan, toivoin ja jännitin sitä todella. En kuitenkaan tiennyt mihin alkava seikkailu minut opiskelijan maailmassa johdattaisi ja millaiseen työmaahan se johtaisi. Siitä se ajatus kuitenkin lähti, vaikken sitä koepaperia tuijottaessani olisi mitenkään uskonutkaan. Myöhemmin uskoin sen, että kaikkeen on mahdollista vaikuttaa ja asioita on mahdollista kehittää, jos vain on oikea tahtotila. 

Henna Reponen
Turun Insinööriopiskelijat TIO ry puheenjohtaja 2015