Matkalla insinööriksi, osa 2 - Mistä se ajatus sitten lähti ja mihin se johti?

Syksyllä 2012 Henna oli opintonsa juuri aloittanut insinööriopiskelija, tänään Henna on insinööri. Matkalla insinööriksi -juttusarja kertoo yhden tarinan aina valintakokeista insinööriksi valmistumiseen asti - ja jopa sen yli.

Lukion tai ammattikoulun jälkeen osa hyppää työelämän pyörän sijasta hakemaan lisähaasteita pyrkien korkeakouluun opiskelemaan. Omalta osaltani suoritin lukion jälkeen sisustajan ammattitutkinnon. Ammattikoulu oli itselleni täydellinen lisäaika. Siellä ehdin miettiä mitä minusta tulee, kun olen aikuinen. Se on edelleen aika vaikea kysymys vastattavaksi, mutta silloin ymmärsin ensimmäisen kerran, että kehittyäkseen on siirryttävä pois mukavuusalueelta.

''Halusin valmistautua huolella, koska ensimmäistä kertaa tiesin mitä haluan.''

Olen luonteeltani jämäkkä, järjestelmällinen ja ratkaisukeskeinen toimija. Rakennustekniikan koulutusohjelma oli loppujen lopuksi hyvin luonnollinen valinta. En ollut kuitenkaan varma pääsisinkö opiskelemaan, sillä en luottanut läpäiseväni valintakoetta. En ole koskaan ollut huono matemaattisissa aineissa, mutta hieman mukavuudenhaluisena (laiskana) jäivät nuo aineet lukiossa lukematta. Laiskuus kostautui tutustuessani tekniikan alan valintakokeeseen. Jännitin todella paljon olenko tarpeeksi hyvä korkeakouluun, joten laskin paljon harjoitustehtäviä valintakokeita varten. Halusin valmistautua huolella, koska ensimmäistä kertaa tiesin mitä haluan. Lopulta koe osottautui helpoksi ja olin sisällä korkeakoulussa.

''En olisi uskonut itsestäni paikallista vaikuttajaa.''

Vaikka joku olisi kertonut minulle, että myöhemmin istun työryhmässä kehittämässä Turun AMK:n valintakoekokeilua, en olisi uskonut itsestäni paikallista vaikuttajaa. Kuitenkin vuonna 2015 AMK:n tulosalueen kehityspäivien päätteeksi näin kävi ja olin mukana työryhmässä, jonka tehtävänä oli kehittää valintakoe konetekniikan yhteishakuun valtakunnallisen valintakokeen sijalle. Toimin silloin Turun Insinööriopiskelijoiden puheenjohtajana ja tietysti olin vapaaehtoinen toimimaan.

Työryhmässä annoin opiskelijan näkemystä sellaisesta tekniikan valintakokeesta, jolloin parhaiten alalle soveltuvat tulisi valittua opiskelemaan. Perustelin englannin kielen testaamisen tärkeyden, samoin kuin ennakkomateriaalin osana motivaation testausta kustannustehokkaasti. Korostin myös matemaattisten tehtävien tärkeyden olla alalle soveltavia. Toin esille ammatillisen tutkinnon suorittaneiden tasavertaista kohtelua opiskelijavalinnassa.

Ryhmä koostui tekniikan alan opettajista sekä minusta opiskelijaedustajana. Pystyäkseni toimimaan työryhmässä mahdollisimman hyvin, olin yhteydessä Insinööriopiskelijaliittoon ja sain heidän tekemää ja tutkimaa tekniikan valintakokeen kehittämisen materiaalia käyttööni. Lopputuloksena tässä syksyn valintakokeessa oli alan kirjallisuutta ennakkomateriaalina, josta oli kysymyksiä kokeessa. Ennakkomateriaali hyödytti myös soveltavissa matematiikan sekä fysiikan ja kemian tehtävissä, jotka suunniteltiin alaan suuntaaviksi. Vieraan kielen testauksen lisäys toteutettiin ennakkomateriaalissa olleella englannin kielisellä artikkelilla.

Minulla oli ilo olla mukana paikallisesti kehittämässä valintakoetta, jonka kautta myös tekniikan koulutuksemme laatu kasvoi, kun valintakoe mittaa paremmin oikeaa soveltuvuutta alalle. Vuonna 2015 toimin Turussa paikallisena opiskelijoiden äänitorvena, opiskelija-aktiivina ja laadukkaan koulutuksen edunvalvojana sekä puolustajana. 

''Kaikkeen on mahdollista vaikuttaa, jos vain on oikea tahtotila.''

Valintakokeissa vuonna 2012 tiesin haluavani opiskelemaan, toivoin ja jännitin sitä todella. En kuitenkaan tiennyt mihin alkava seikkailu minut opiskelijan maailmassa johdattaisi ja millaiseen työmaahan se johtaisi. Siitä se ajatus kuitenkin lähti, vaikken sitä koepaperia tuijottaessani olisi mitenkään uskonutkaan. Myöhemmin uskoin sen, että kaikkeen on mahdollista vaikuttaa ja asioita on mahdollista kehittää, jos vain on oikea tahtotila. 

Henna Reponen

Turun Insinööriopiskelijat TIO ry puheenjohtaja 2015

IOL:n ääni

Korkeakoulujen pääsykokeita uudistetaan parhaillaan. Kukaan tuskin on eri mieltä maan hallituksen kanssa siitä, että uudistuksen tavoitteet ovat hyviä ja tarpeellisia. Tavoitteinahan on esimerkiksi aikaistaa korkeakouluopintojen ja työelämän aloittamista, karistaa turhat välivuodet sekä yhdenmukaistaa pääsykoejärjestelmää. Uudistuksen toteutuksesta on kuitenkin ollut paljon keskustelua. Jatkuvasti toistuva, suuri huolenaihe on ylioppilaskirjoitusten suunniteltu suurempi painoarvo korkeakouluihin haussa. 

Ammattikoulusta jatko-opintoihin hakevat nähtävästi unohdettiin, kun toteutusta lähdettiin miettimään. On muun muassa väläytelty ideoita, että ammattikoululaiset voisivat todistaa osaamisensa kirjoittamalla 1–3 ainetta ylioppilaskirjoituksissa.

Ammatillisen koulutuksen käyneillä on kuitenkin osaamista, jota kirjoituksissa ei mitata, mutta joista voi olla hyvin suurta hyötyä jatkon kannalta.

Toinen mahdollinen ongelmaryhmä uudistuksessa on vähemmän motivoituneet tai vääriä valintoja tehneet lukiolaiset. Tunnen itsekin useamman huippuopiskelijan, jotka eivät välttämättä syystä tai toisesta ole suoriutuneet lukiossa kovin hyvin. He ovat kuitenkin kuroneet oppimatta jääneet asiat kiinni ja menneet kirkkaasti ohi muista alansa opiskelijoista.

Sama ongelma voi tulla eteen, jos insinööriksi haluava opiskelija on valinnut lukiossa opintoihinsa lähinnä vaikkapa historiaa, yhteiskuntatieteitä tai psykologiaa. 

Todistuksiin pohjautuvilla valinnoilla saadaan toki tehoa opiskelijavalintaan; eri asia on, saadaanko siten motivoituneita opiskelijoita. Ilman motivoituneita opiskelijoita hukataan taas aikaa, jos vahingossa väärälle alalle hakeutunut opiskelija vaihtaa alaa yhden tai useamman vuoden jälkeen. Vaihtaminen ei ole enää helppoa, kun ensikertalaisia hakijoita suositaan. 

Motivaation mittaaminen on myös insinöörikoulutuksen kehittämisen kannalta tärkeä asia, jota IOL:n mielestä pitää kehittää. Säästäminen opiskelijavalinnoissa ei ole todellista säästöä.

Miihkali Härkönen

puheenjohtaja

Teksti julkaistu Insinööri-lehdessä 1/2017