tiistai 1. syyskuuta 2020

Asiaa opintotuesta

 Valtiovarainministeriössä ollaan ehdotettu työllisyystoimeksi opintotuen leikkaamista siten, että opintotukea maksettaisiin vain tutkinnon tavoiteajan verran. Samalla opintotuen tulorajoja nostettaisiin.  

“Tutkimustiedon mukaan opintotuen tulorajojen korottaminen lisäisi opiskelijoiden tuloja ja kasvattaisi julkisen sektorin nettotuloja. Opintotuen tulorajojen korottamisesta johtuvalla opintojen aikaisen työnteon lisääntymisellä voi kuitenkin olla vaikutuksia opintoaikoihin. 


Opiskelujen aikaista työntekoa tuetaan korottamalla opintotuen tulorajoja. Opintojen hidastumisen ehkäisemiseksi tukikuukausittaista opintopistevaatimusta kiristetään niin, että tukikuukaudet riittävät valmistumiseen tavoiteajassa. Opintolainahyvityksen määräaika yhtenäistetään tavoiteajan kanssa.” 

-Valtiovarainministeriön muistion ehdotus 

 


Myös Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry:n puheenjohtaja Anna Laurila totesi artikkelissaan, että tavoiteajassa valmistuminen on myös opiskelijan intressi, mutta kiristämällä vaatimuksia ei aiheuteta muuta kuin inhimillisyyden unohtamista ja kohtuuttomien odotusten kasaamista heille, jotka kompuroivat.  


Useat insinööriopiskelijat hakeutuvat töihin opintojen ohessa, joten he hyötyvät tulorajojen nostamisesta, mutta varjopuolena työt voivat viivästyttää valmistumista. Ehdotus herättää tulevaisuuden kauhukuvia siitä, että aika tai jaksaminen eivät riitä, jolloin opintojen aikana ei ehditä tai uskalleta hakea töihin. Kuitenkin työnteko opintojen ohessa tukee sekä oppimista että  työllistymistä myös valmistumisen jälkeen. 


Tämän hetkinen opintotukijärjestelmä takaa opintotukea ensisijaisesti tavoiteajaksi. Jos opintoja ei saa tavoiteajassa suoritettua ja tukikuukausia on jäljellä, niin on mahdollista hakea lisätukea. Toisin sanoen jo nyt tukea maksetaan vain sen verran, mikä on määritetty tutkinnon tavoiteajaksi - sillä erotuksella, että nyt opiskelijoilla on mahdollisuus saada joustoa tukiajan kestoon, mikäli tukikuukausia on käyttämättä - toteaa Insinööriopiskelijaliitto IOL ry:n puheenjohtaja Teemu Rajala. 

 


Lisätietoja 

https://www.kela.fi/opintotukiaika-amk-opinnot 


Insinööriopiskelijaliiton liittohallitus

 

perjantai 12. kesäkuuta 2020

Aloituspaikkojen määrän kasvattaminen

Aloituspaikkojen määrän kasvattamista tekniikan alalla tulee välttää, jotta työllistymismahdollisuudet säilyvät, eivätkä opiskelijat opiskele työttömiksi. Paikat tulisi kohdistaa aloille ja paikkakunnille, joilla on työvoiman tarvetta sekä resursseja opiskelijoiden koulutukseen. 

Jo nyt useissa ammattikorkeakouluissa tilat ja materiaalit eivät riitä nykyisille opiskelijaryhmille, joten kasvavat ryhmäkoot tuovat mukanaan lisää ongelmia. Opiskelijat eivät välttämättä mahdu heille varattuihin tiloihin, eikä kaikilla ole tasavertaista mahdollisuutta harjoitella esimerkiksi insinöörityössä tarvittavien ohjelmistojen käyttöä. Suuret ryhmäkoot vaikeuttavat opettajien töitä ja heikentävät opetuksen laatua.  
Koulutuksen rahoituksesta on aiemmin leikattu, mikä vaikutti selvästi opetuksen laatuun ympäri Suomen. Ammattikorkeakouluille nyt kaavailtua lisärahoitusta olisi tarkoitus käyttää yhä useamman hakijan sisäänottamiseen, mutta se ei riitä edes nykyisen laatutason ylläpitoon. Kasvaneet ryhmäkoot ja vähentyneet resurssit näkyvät laskeneena motivaationa ja vaikuttavat negatiivisesti opiskelijoiden oppimisprosessiin. Vastavalmistuneen taidot eivät välttämättä nytkään vastaa työelämän tarpeita. 

“Jäsenistöltämme on kuulunut jatkuvasti kommenttia opetuksen alentuneesta tasosta ja resurssipulasta. Vertailu muutaman vuoden takaiseen paljastaa selvän eron entiseen: lähiopetusta on vähennetty lisäten itseopiskelua - monesti jopa ilman palautetta suorituksesta - ja ohjelmien käyttöä ei enää useinkaan pysty harjoittelemaan koululla. Tämä heikentää työllistymismahdollisuuksia, koska kokemusta työelämän kannalta tärkeistä sovelluksista ei ole.” Insinööriopiskelijaliiton varapuheenjohtaja Tuomo Hartikainen toteaa. 

Opiskelijoita valmistuu insinööreiksi vuosittain noin 5 000, mutta työmarkkinoilta poistuu vuosittain vain noin 2 000 insinööriä. Lisäksi korona vaikuttaa monen elämään ja tulevaisuudennäkymiin tällä hetkellä, näkyen esimerkiksi lomautuksina. Ratkaisuja opiskelupaikkojen lisäämisestä ei etenkään tällä hetkellä pitäisi tehdä hätiköiden, sillä työttömäksi kouluttaminen ei ole kenenkään etu.

Insinööriopiskelijaliiton liittohallitus

tiistai 14. huhtikuuta 2020

Opiskelukin myllerryksessä koronan takia

Tyhjä tekstitiedosto on edessä. Deadline lähestyy. Ajatus ei vain pysy tehtävässä, vaan harhailee muualle. Verkkokaupan, uutissivuston tai minkä tahansa sivuston klikkaaminen on helppoa. Kukaan ei ole valvomassa, mitä tekee. Tämä ongelma voi olla tuttu normaalitilanteessaakin opiskellessa, mutta korostuu nyt koronan aiheuttamassa poikkeustilanteessa, kun kaikki opetus toteutetaan etänä. Itseään täytyy johtaa määrätietoisesti. Toisille se on helpompaa kuin toisille. Itsekään en ole paras esimerkki tässä asiassa, mutta hieman sanontaa muuntaen: Älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan tee niin kuin kirjoitan. Tämän blogitekstinkin aloittaminen oli monen suunnitelman jälkeen vasta käytännön toteutuksen vaiheessa. Tähän olen listannut siis opiskeluun auttavia tekijöitä. Lähteenä blogissa olen käyttänyt Ylen artikkelia "Älä lähde häröilemään ja tekemään muuta" – 10 vinkkiä kotiopiskeluun. Asia pysyy vielä ajankohtaisena tänä vuonna tavallista useamman opiskelijan jatkaessa opiskeluaan kesäaikana. Apua opiskelun ongelmiin on saatavissa lisäksi oman koulun opiskeluhyvinvoinnin toimijoilta.

Tehtävälista helpottaa tehtävien jäsentämistä.
Kuva: OpenClipart-Vectors Pixabaystä 
Herää aamulla ajoissa. Tee arkirutiinit samaan tapaan kuin olisit menossa kouluun normaaliin tapaan. Tee pieni lenkki ulkona, niin ajatus lähtee paremmin liikkeelle. Jos olet normaalisti liikkunut pyörällä kouluun, aja pyörällä aamulla lenkki, jolta palaatkin takaisin kotiin. Enemmän normaalintuntuiseksi opiskelun saa, kun pukeutuu niin kuin olisit koulussa. Huolehdi myös normaaliin tapaan hygieniasta.

Suunnittele viikon ja päivän aikataulu. Kirjoita tehtävälista ja aikatauluta tehtävät. Älä tee liian optimistista aikataulua. Jätä aikavaraa yllätyksille. Opiskele samaan tahtiin kuin opiskelisit normaaliolosuhteissa. Pidä taukoja sinulle sopivaan tahtiin, tarvittaessa vaikka ajastimen kanssa. Syö hyvin pitäen kiinni normaalista ruokailurytmistä. Pilko suuremmat tehtävät pienemmiksi tavoitteiksi niin silloin on helpompi saavuttaa tavoite eikä tehtävä tunnu niin suurelta.

Järjestä sopiva paikka työnteolle, jossa ei ole muita ärsykkeitä. Siirrä kännykkä pöytälaatikkoon ja äänettömälle, jotta somen ilmoitusten äänimerkit eivät jatkuvasti ole keskeyttämässä ajatusta. Sovi yhteiset vapaahetket kavereidesi kanssa. Järjestä työpiste mahdollisimman viihtyisäksi. Muista ergonomia kotioloissakin, ettei joukolla kohta olla fysioterapeutin vastaanotolla.

Vanhan sanonnan mukaan ensin työ, sitten huvi. Motivoi itsesi ajatuksella, että vapaa-aika on palkinto tehdystä työstä. Tehtävä kuitenkin on joskus tehtävä ja sen saa pois mielestä tekemällä sen. Koulun jatkaminen normaaliolosuhteissa on paljon helpompaa, kun poikkeusolosuhteissa on opiskellut mahdollisimman hyvin. Ulkoilu tai muu mukava tekeminen voi myös auttaa tehtävän kanssa, kun on hetken jotain muuta mietittävää.



Jarno Häkkinen
Hallituksen jäsen, viestintätiimi

perjantai 22. marraskuuta 2019

IOL ry:n vuoden 2019 Liittokokouksen hyväksymä julkilausuma

On taas se aika vuodesta. Liittokokous on pidetty ja toimijat seuraavalle kaudelle valittu. Tässä alati muuttuvassa maailmassa on monia asioita joihin on syytä nostaa katsetta. IOL ry:n liittokokous hyväksyi tämän julkilausuman jossa otetaan kantaa ammattikorkeakoulujen aloituspaikkojen määriin ja pääsykoeuudistuksiin.


maanantai 4. marraskuuta 2019

Haluan Päättää


HP-kampanja


Opiskelijakuntien edustajistovaalit ovat jälleen käynnissä ja koulujen kampuksilla pitkin Suomea on syksyn mittaan nähty aktiivista vaalivaikuttamista. Opiskelijakuntien omien kampanjoiden lisäksi niin yksittäiset ehdokkaat, kuin vaalilistatkin ovat nostattaneet meteliä aiheesta. Insinööriopiskelijaliitto ja Tradenomiopiskelijat järjestävät tänä vuonna perinteisen Haluan Päättää -kampanjan, ja on ollut mukava huomata, kuinka paljon insinööri- ja tradenomiopiskelijoita kiinnostaa päästä vaikuttamaan oman opiskelijakunnan sekä ammattikorkeakoulun asioihin. Haluan Päättää -kampanjalla haluamme nostaa äänestysaktiivisuutta alojemme opiskelijoiden keskuudessa sekä tuoda esille opiskelijakuntien toiminnan tärkeyttä paikalliseen edunvalvontaan.

Miksi äänestää edustajistovaaleissa? 


Tärkein syy äänestää on sama kaikissa vaaleissa; vaikuttaminen. Kenenkään ääni ei mene koskaan hukkaan. Äänestämällä pääset myös vaikuttamaan siihen, mihin sinun jäsenmaksusi käytetään.
Opiskelijakunnilla on vahva rooli paikallisessa edunvalvonnassa, ja siksi onkin tärkeää, että opiskelijakunnan toiminnassa on mukana aktiivista porukkaa. Edustajiston ja opiskelijakunnan toiminta vaikuttaa kaikkiin opiskelijoihin, joten myös äänestäminen edustajistovaaleissa vaikuttaa kaikkiin opiskelijoihin.

Yksi edustajiston ensimmäisistä ja näkyvimmistä päätöksistä on opiskelijakunnan hallituksen valitseminen. Edustajistossa voit vaikuttaa myös moneen muuhun asiaan, kuten opiskelijakunnan budjettiin, opiskelijakorttiin tai jäsenmaksun suuruuteen. Vain insinööriopiskelija voi todella tietää, mitä insinöörien koulutukselle kuuluu. Äänestä siis insinööriopiskelijaa ja varmista koulutusalasi riittävä edustus opiskelijakuntasi edustajistossa! Kannusta myös kavereitasi äänestämään, koska joukossa on voimaa. Kaikkien äänillä on väliä! Monet opiskelijakunnat järjestävät myös vaalivalvojaisia, joissa pääsee jännittämään vaalien tulosta yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa.

perjantai 15. maaliskuuta 2019

Blogi on täällä taas ja eduskuntavaalit puhuttavat!

Yksi tämän kevään kuumimmista puheenaiheista on eduskuntavaalit, joten se on luonteva aihe blogimme ensimmäiseen päivitykseen tauon jälkeen. Moni opiskelija miettii tällä hetkellä ketä äänestäisi vai äänestäisikö ollenkaan.

Eduskunta tekee monia opiskelijan elämään nyt ja tulevaisuudessa vaikuttavia päätöksiä. Näistä hyviä esimerkkejä ovat mm. opiskelijoiden siirtäminen yleisen asumistuen piiriin, AMK-opiskelijoiden lisääminen YTHS:n piiriin, AMK-rahoitusmallin uudistus.

Edellisissä eduskuntavaaleissa nuoret äänestivät huomattavasti keskivertoa huonommin. 18-24-vuotiaiden äänestysprosentti oli 47 ja 25-34-vuotiaiden prosentti oli 58 keskiarvon ollessa 69 prosenttia. Tällä hetkellä kansanedustajien keski-ikä on 51- vuotta. Poliitikassa tärkeiksi aiheiksi nostetaan ne, jotka kiinnostavat isoa osaa äänestäjistä. Koska nuoret ovat huonoiten äänestävä ryhmä, jää nuorien mielipide helposti vanhempien varjoon. Tähän tarvitaan muutos, jotta opiskelijoille ja vastavalmistuneille tärkeät asiat tulevat kuulluiksi. Mielipiteesi siitä mihin Suomen pitäisi olla menossa ei välttämättä vastaa esimerkiksi eläkeläisen kanssa, haluatko siis antaa heidän päättää puolestasi?

Mitä asiaan sitten voi vaikuttaa? 

Äänestämällä itse ja kannustamalla tuttaviaan äänestämään. Varsinkin ensimmäisillä kerroilla oman ehdokkaan valitseminen voi tuntua hankalalta ja hämmentävältä. Sitä ei kannata kuitenkaan pelästyä liikaa, koska ehdokkaisiin tutustumiseen on monia tapoja. Tässä niistä joitakin ja vinkkejä niiden käyttöön:

Vaalikoneet:

Vaalikoneita on monenlaisia ja ne keskittyvät eri asioihin, joten kannattaa kokeilla useampaa vaalikonetta.
Osan kysymyksistä voi tulkita monella tavalla, joten kannattaa tarkistaa myös ehdokkaan kirjalliset vastaukset, mikäli ne ovat saatavilla
Kysymyksistä kannattaa valita ne sinulle tärkeimmät ja tarkistaa, että kiinnostavimmat ehdokkaat ovat kanssasi asiasta samaa mieltä.
Puolue vaikuttaa kansanedustajan työskentelyyn, joten kannattaa tutustua puolueen kantoihin sinua kiinnostaviin asioihin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Eduskuntavaalit_2019?fbclid=IwAR26SHuu0QjU4Cy0C_B4ds4V45yxUWegNq1zG0rXhDQecrvzb1ZKRkqrt90#Vaalikoneita

Vaalipaneelit:

Monet tahot järjestävät vaalipaneeleita, joten monella paikkakunnalla opiskelijajärjestöt järjestävät omia paneeleitaan.

Ständeillä vierailu:

 Ehdokkaita voi bongailla tapahtumissa ja päästä puhumaan heidän kanssaan suoraan.

Verkkosivut, sosiaalinen media ja mahdolliset haastattelut muissa medioissa

Puolueiden vaaliohjelmat on löydettävissä helposti internetistä. Vaaliohjelmassa puolue kertoo tavoitteensa seuraavalle vaalikaudelle. Puolueen mielipiteistä saa tietoa myös seuraamalla puheenjohtajien vaalitenttejä.

Mihin sitten kannattaisi kiinnittää huomiota?


Jokaisella on omat mielipiteensä siitä, mihin haluaisi muutosta ja mihin sitä ei ainakaan haluaisi. Kannattaa siis miettiä sinulle tärkeimmät teemat. Alla joitakin esimerkkejä:

Koulutus ja sen rahoitus
Terveydenhuollon yksityistäminen
Työllisyyden parantaminen ja keinot siihen
Ilmastonsuojelu
Perustulo

ja niin edelleen.

Nostetaan yhdessä nuorten aikuisten äänestysprosenttia ja saadaan meidänkin ääni kuuluviin! Jokainen voi vaikuttaa äänestämällä itse ja aktivoimalla kavereitaan äänestämään.


















Roosa Huttunen,
Hallituksen jäsen, edunvalvontatiimi

torstai 28. joulukuuta 2017

''Insinööriys on elämäntapa''

Kysyimme jäseniltämme ajatuksia liittoon kuulumisesta ja insinööriydestä sekä kuinka he ovat hyödyntäneet jäsenpalveluja ja -etuja. 




Miksi kuulut Insinööriopiskelijaliittoon? 


''Edunvalvonnan takia.''
''Tiesin liiton edut ja hyödyt, joten liittyminen oli itsestäänselvyys.''
''Vakuutusten, lakimiespalvelujen ja yhteisön takia.''
''Turvaa tulevalle työuralle.''
''Liityin etujen ja kassan takia. Pysyin samoista syistä.''



Mikä on parasta Insinööriopiskelijaliitossa? 


''Hyvät koulutukset.''
''Yhteisö.''
''Verkostoituminen, tutustuu ihmisiin ympäri Suomea.''
''Samanhenkiset ihmiset.''



Kuinka olet hyötynyt liiton jäsenyydestä? 


''Palkkasuositus on tosi helppo tapa perustella omaa palkkatoivetta töitä hakiessa.'' 
''Hyödyllisimmäksi olen kokenut matkavakuutuksen. Lisäksi olen käyttänyt paikallisia etuja.''
''Olen löytänyt nettisivuilta vaikka ja mitä hyödyllistä  tietoa.''
''Viimeisimpänä soitin lakimiehelle, joka auttoi minua laskemaan kesälomani, joita olin työaikanani tienannut, kun niistä oli epäselvyyksiä työpaikalla.''
''Olen käyttänyt CV- ja työnhakupalveluja.'' 
''Juridiset hyödyt sopimusten kanssa.''
''Olen päässyt osallistumaan hyviin koulutuksiin ja erilaisiin tapahtumiin, joissa olen tutustunut mukaviin ihmisiin.'' 



Miksi sinusta tulee insinööri? 


''Haluan arvostetun ammatin.''
''Insinööriys on minulle sopiva mielentila.''
''Insinööri-titteli avaa ovia moniin eri ammatteihin.''
''Veri vetää mahtavaan ammattikuntaan.''



Mikä on parasta insinööriydessä? 


''Yhteenkuuluvuuden tunne. Ja upea lakki!''
''Tekninen ammattiosaaminen.''
''Tiivis yhteisö, itselle mielenkiintoiset tehtävät ja melko hyvä palkkaus alalla.''
''Kiinnostava ja haastava ympäristö.''