perjantai 16. lokakuuta 2015

Paikallisyhdistysesittely #15: Seinäjoen Insinööriopiskelijat SenIOR ry

Vuosi on 1998. Tapahtumapaikkana Seinäjoki. Joukko köyhiä insinööriopiskelijoita elättelee toivoa bileistä, mutta kellään ei ole rahaa. Kaikessa viisaudessaan he päättävät pistää pystyyn yhdistyksen. Nimeä mietitään tovi: SIO, SeIO, SeinIO... Lopulta muistetaan, että myös rakennusarkkitehdit ovat mukana, joten SenIO ry:n sijaan SenIOR ry muodostuu, ja niin mäkinen matka lakeuksien latomeren keskellä sitten alkaa.

Seinäjoen Insinööriopiskelijat SenIOR ry on Seinäjoen ammattikorkeakoulussa, SeAMK:ssa vaikuttava paikallisyhdistys, johon kuuluu noin 550 jäsentä. SenIORin toimisto sijaitsee Framin A-osan huoneessa A230.9 ja siellä on usein tarjolla ei-mitään, joskus jopa keksejä.

Jokavuotisia tapahtumia SenIOR järjestää tasan tarkkaan yhden: maakuntakierroksen, lyhenneaddikteille herkullisemmin lausuttuna MaKuKi:n. MaKuKi:n ideana on matkustaa paikkaan tuntemattomaan noin kolmen baarin kautta. Kukaan matkalaisista hallitusta lukuunottamatta ei tiedä matkan päämäärää, mutta viime vuosina eteläpohjalaiset ovat eksyneet esimerkiksi Poriin ja Jyväskylään.

Vuoden aikana järjestetään myös muita bileitä toisten opiskelijayhdistysten kanssa. Esimerkiksi tänä vuonna pääsiäisen kunniaksi järjestettiin Kumpi tuli ensin? -munabileet kulttuurin kanssa ja aikaisempina vuosina on järjestetty KePardeja sosiaalialan opiskelijoiden kanssa.

MaKuKi-ständeilyä koululla
SenIORin hallitus koostuu kymmenestä jäsenestä.

Juha Ihainen
Asema hallituksessa: Puheenjohtaja
Ikä: 22
Koulutusohjelma: Automaatiotekniikka
Kotipaikkakunta: Virrat
Strategiset mitat: Kengänkoko 46
Kuvaus: Oikeasti puoliksi Kurusta kotoisin oleva Juha on kaikkien kaveri. Juha on (toistaiseksi) sinkku ja naiset piirittävät häntä aina. Juha asuu kahden muun virtoolaisen kanssa Joupinvuoren lieppeillä ja he bilettävät. Aina. Sossujen kanssa.
                            
Anne-Mari Mäntyniemi
Asema hallituksessa: Varapuheenjohtaja/Sosiaalipoliittinen vastaava/Koulutuspoliittinen vastaava
Ikä: 23
Koulutusohjelma: Rakennustekniikka (entinen tietotekniikka)
Kotipaikkakunta: Kauhava
Kuvaus: Kotikunnastaan huolimatta täysin vaaraton. Viihtyy pääkaupunkiseudulla usein. Kolmatta kertaa hallituksessa. Hiljainen, rauhallinen ja hieman sekaisin oleva Anne-Mari vihaa matemaattisia aineita ja rakasta salilla käymistä. Kaunis, pelottava ja aina valmis lähtemään syömään.
                            
Esa Köykkä
Asema hallituksessa: Sihteeri
Ikä: 24
Koulutusohjelma: Kone- ja tuotantotekniikka
Kotipaikkakunta: Laihia
Strategiset mitat: Vanteenkoko 17"
Kuvaus: Kotikunnastaan huolimatta ei kovinkaan nuuka Esa on todella viisas olento. Hän on nyt kolmatta kertaa hallituksessa ja viime vuonna hän kuului Insinööriopiskelijaliiton hallitukseen ja tietää kaikesta kaiken. Esa on myös SeAMKin opiskelijakunta SAMOn edustajiston puheenjohtaja. Esan tunnistaa virtaviivaisesta kampauksestaan ja viettelevästä hymystään.

Ilmapallojen jakamista vapputorilla.
Tapio Niemi
Asema hallituksessa: Rahastonhoitaja
Ikä: 22
Koulutusohjelma: Automaatiotekniikka
Kotipaikkakunta: Kemi tai Raisio, kukaan ei oikein tiedä.
Strategiset mitat: 0,3 km koululle kotoaan
Kuvaus: Tapio on todennäköisesti hallituksen taiteellisin henkilö. Hän on pitkä, hoikka ja todella hyvä biljardissa. Kuten Anne-Mari, Tapio on hiljainen ja rauhallinen, alkoholin nauttimisen jälkeen suhteellisen puhelias. Tykkää katsoa animea ja pelata tietokoneella. Tapio on sinkku, ainakin tätä kirjoittaessa.
                            
Tuomas Raitio
Asema hallituksessa: Tapahtumavastaava
Ikä: 22
Koulutusohjelma: Kone- ja tuotantotekniikka
Kotipaikkakunta: Kankaanpää
Strategiset mitat: Söpöysosamäärä 153
Kuvaus: Tuomas "Rapala" Raitio on todennäköisesti hallituksen hauskin henkilö. Harrastuksina alkoholi. Raitiosta ei tarvitse paljoa kertoa, hän on maankuulu.
                                                                                      
Sofia Salo
Asema hallituksessa: Tutorvastaava
Ikä: 21
Koulutusohjelma: Kone- ja tuotantotekniikka
Kotipaikkakunta: NURMO! NURMO! NURMO! (Nykyinen Seinäjoen kaupunginosa)
Strategiset mitat: Pituus alle kaksi metriä
Kuvaus: Pieni ja todella pippurinen Sofia rakastaa autoja ja niiden virittämistä. Sofia ei tykkää Esan SenIORin Whatsapp –ryhmään lähettämistä törkykuvista tai Esan kokouksen videotykillä         näyttämistä törkykuvista. Sofia on todella älykäs ja yrittää palauttaa sivuraiteilla olevat kokoukset takaisin päiväjärjestykseen (usein tuloksetta...)
                            
Suvi Niskanen
Asema hallituksessa: YH-vastaava
Ikä: Tuntematon
Koulutusohjelma: Kone- ja tuotantotekniikka
Kotipaikkakunta: Nurmo (Nykyinen Suur-Nurmo eli Seinäjoki)
Strategiset mitat: Ei kukaan uskalla mitata...
Kuvaus: Suvi harrastaa kamppailulajeja ja jakaa työkseen postia aamujakelussa. Mystinen neiti Niskanen on aina iloinen ja ajaa Passattia. Mitään muuta Suvista ei tiedetä.

Munajahti 2015.
Atte Korkia-aho
Asema hallituksessa: Liikuntavastaava          
Ikä: 23
Koulutusohjelma: Kone- ja tuotantotekniikka
Kotipaikkakunta: Alajärvi
Strategiset mitat: 600cc motskari
Kuvaus: Esan ja Anne-Marin tavoin kolmatta kertaa hallituksessa. Ollut hallituksen puheenjohtajana 2013. Atte tykkää moottoripyöristä ja Kankaanpäästä. Hieno mies.

Sami Virtanen
Asema hallituksessa: Vararahastonhoitaja (ei siis rahavarastonhoitaja)
Ikä: Vanha
Koulutusohjelma: Tietotekniikka
Kotipaikkakunta: Hämeenlinna
Strategiset mitat: Kolme lasta
Kuvaus: Hallituksen uusin jäsen. Naimisissa, kolme lasta ja todella paljon kokemusta elämästä. Sami on bisnesmiesten bisnesmies. Tietotekniikan opiskelijana hän myös ymmärtää sitä toista nörttiä hallituksessa. Hyvät jutut ja jos Sami ei tiedä ongelmaan ratkaisua, hän selvittää kuka tietää.
                                                                                      
Juuso Valkama
Asema hallituksessa: Viestintä-, WWW- ja kansainvälisyysvastaava
Ikä: 21
Koulutusohjelma: Tietotekniikka
Kotipaikkakunta: Kauhajoki (Ei todellakaan halua myöntää tätä)
Strategiset mitat: Juusossa ei ole mitään strategista.
Kuvaus: Hallituksen nakkikone, Juuso, on se toinen nörtti. Juuso harrastaa leivontaa, ompelemista ja jousiammuntaa. Hän jakaa työkseen mainoksia ja tuntee koko maakunnan ulkoa. Pitkä, kalju ja usein nahkatakkiin pukeutuva Juuso on aika pelottava näky pimeällä kujalla. Juuso on absolutisti, äänekäs ja ihminen. Muuten ihan kiva. Kai.


Facebook:                     https://www.facebook.com/SeniorSeinajoki
Internetsivut:                http://senior.insinoori.fi/
Sähköposti:                   senior.hallitus[at]seamk.fi tai etunimi.sukunimi[at]seamk.fi
Osoite:                         SeAMK TEKNIIKKA
                                    Kampusranta 9 A
                                    PL 64
                                    60101 SEINÄJOKI

IOL:n liittokokous asetti vuoden 2015 liittohallitukselle ponnen, missä hallituksen jäsenet kiertävät aktiivisesti omia vastuuyhdistyksiään ja tutustuvat paikalliseen insinöörikulttuuriin. Todisteena tästä hallituksen jäsenet kirjoittavat esittelytekstit omista yhdistyksistään tähän blogiin.

SenIOR ry:n esittelyn kirjoitti Seinäjoen aluevastaava Elena Kiuru yhteistyössä SenIOR ry:n hallituksen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti