Insinööriopiskelijoiden pakkojäsenyyden vastustus vahvalla pohjalla

21.10. Niina Ratilainen kritisoi blogissaan Insinööriopiskelijaliiton tekemää kannanottoa pakkojäsenyydestä opiskelijaliikkeessä. Ottaessaan kantaa kannanotossa esitettyihin väitteisiin Ratilainen toivoi, että keskustelua tulisi käydä faktojen valossa eikä mielikuviin peilaten. Oli kuitenkin surullista huomata, että juuri Ratilainen itse syyllistyi tähän. Ratilaisen blogi sisälsi lukemattoman määrän suoria asiavirheitä sekä mausteeksi mielikuvia siellä täällä.

Blogissa kritisoidaan sitä, että liittyessäsi Turun opiskelevien insinöörien jäseneksi liit… eiku hetkinen, otetaas uudestaan. Liittyessäsi Turun Insinööriopiskelijat TIO ry:n jäseneksi liityt samalla myös Akavaan. Kyllä, tämä pitää paikkaansa. Lienee myös olennaista, että teemme täydellisen selväksi jokaiselle liittyvälle, että liittyessään TIOn jäseneksi liittyy myös Insinööriopiskelijaliittoon, Uuteen Insinööriliittoon sekä näin ollen myös Akavan jäseneksi. TIO ei myöskään ole ensisijaisesti koulutusalayhdistys, kuten Ratilainen väittää, vaan ammattiyhdistysliikkeen paikallisyhdistys. Tämäkin tuodaan järjestön markkinoinnissa varsin hyvin esille. Lisäksi TIO on itsenäinen yhdistys ja voi täysin vapaasti päättää omista jäsenyysasioistaan.

Blogissa väitetään, että IOL:n mielestä paras tapa vaikuttaa on jaloillaan äänestäminen. Olisikin mielenkiintoista tietää, mistä tämä väite on repäisty. Paras vaikuttaminen tehdään aina sisältäpäin. Jaloillaan äänestäminen onkin olennaista vain silloin, kun yksilö ei halua olla jonkin yhteisön jäsen.

Ratilainen ihmettelee, mihin perustuu näkemykseni siitä, kun ihmettelen, miksi ei haluta löytää asioille tehokkaampia toteuttamistapoja, vaan halutaan mennä sieltä missä aita on matalin. Toimin toista kautta oman opiskelijakuntani edustajistossa, opiskelijakuntani strategiatyöryhmässä sekä olen opiskelijakuntani taloustoimikunnan puheenjohtaja. Ei tarvitse erikseen esittää kutsua tulla katsomaan opiskelijakunnan toimintaa, teen sitä kyllä lähes päivittäin, ja tiedän opiskelijakuntatoimimisen haasteet. Haluan myös toivottaa kaikki opiskelijakuntatoimijat tervetulleiksi katsomaan, miten Insinööriopiskelijaliitossa suoritetaan markkinointia ja jäsenhankintaa. Tänäkin syksynä olemme rekrytoineet jäseniksemme yli 60 prosenttia kaikista aloittaneista insinööriopiskelijoista Suomessa. IOL pystyy myös hyvin hoitamaan edunvalvontaansa monipuolisesti, vaikka kaikki insinööriopiskelijat eivät ole pakotettuja kuulumaan järjestöön. Mainittakoon vielä, että noin 90 prosenttia IOL:n vuosittaisista tuloista on jäsenmaksutuloja.

On myös hämmästyttävää nähdä kuinka vinoutunut näkemys Ratilaisella on ammattiyhdistysliikkeen toiminnasta. Asioihin vaikuttamisen ja toiminnan yhdessä kehittämisen ei pitäisi millään muotoa vaatia pakollista jäsenyyttä. Meillä ammattiliitoissa lähdetään siitä, että kaikki ovat mukana talkoissa vapaaehtoisesti – ei pakottamalla.

Ratilainen korostaa insinööriopiskelijoiden perustelevan pakkojäsenyyden vastustamista kahdella keihäänkärjellä, vastaavasti myös pakkojäsenyyden puolustajat liikkuvat yhtä suppeilla perusteluilla. Perusteluiksi käytetään YTHS:n laajentamista ammattikorkeakouluopiskelijoille sekä opiskelijakuntien lakisääteistä asemaa opiskelijoiden edunvalvojana. Pureudutaanpa näihin seuraavaksi.

Tällä hetkellä YTHS:n terveydenhoitomaksu on niin sanottu läpikulkuerä ylioppilaskunnille. YTHS määrittää terveydenhoitomaksun suuruuden, jonka ylioppilaskunta laskuttaa jäsenmaksunsa ohessa opiskelijoilta ja tilittää sen YTHS:lle. Hämmästystä herättää kuitenkin se, että miksi tällainen läpikulkuerä on välttämätöntä sitoa ylioppilaskunnan jäsenmaksuun. Eikö YTHS voisi itsenäisenä organisaationa hoitaa terveydenhoitomaksun laskuttamista suoraan opiskelijoilta? Mikäli väliin tarvitaan välttämättä ylioppilas- tai opiskelijakunta, niin eikö tällaisen maksun laskuttaminen onnistu ilman ylioppilas- tai opiskelijakunnan jäsenmaksuun sitomista? Yhtenä vaihtoehtona voisimme myös nähdä laskutuksen tapahtuvan samassa yhteydessä, kun ilmoittaudutaan läsnä olevaksi korkeakouluun tai miksei myös veroluonteisena maksuna?

Vaihtoehtoja ylioppilas- ja opiskelijakuntien pakkojäsenyydelle siis on, jos vain niitä halutaan selvittää tarkemmin. Ei pitäisi aina mennä sieltä, mistä aita on matalin tai tehdä kuten aina on tehty. On elettävä mukana muutoksessa ja todettava että niin järjestäytymisen vapautta kuin ihmisoikeuksia loukkaava pakkojäsenyys on aikansa elänyt. Tämä todettiin myös Ruotsissa 2010, kun valtiopäivät päätti luopua ylioppilaskuntien pakkojäsenyydestä. Tuolloin Göteborgin ylioppilaskunnan puheenjohtaja piti tehtyä ratkaisua myös hyvänä asiana, koska vanha laki oli yhdistymisvapauden vastainen. Mitä jos otettaisiin rohkeasti Ruotsista mallia ja siirrettäisiin tämä pakkojäsenyys sinne minne se kuuluukin – historiaan.

Kovinkaan vahvalla pohjalla ei ole myöskään perustelut opiskelijakunnan lakisääteisestä asemasta opiskelijoiden edunvalvojana. Suosittelemme Ratilaiselle tutustumista uudelleen lakikohtaan, jossa määritellään opiskelijakunnan lakisääteiset tehtävät. Näihin laissa (ammattikorkeakoululaki §42a) määriteltyihin tehtäviin ei siis sisälly opiskelijoiden edunvalvonta, joka toki on olennainen osa opiskelijakunnan työtä, mutta ei millään määrin lailla määrätty.

Ratilainen korostaa, että opiskelijakunnan on hankalaa toimia, kun ei ole riittävää asemaa neuvotteluissa korkeakoulujen kanssa ilman pakkojäsenyyttä. Tämä on kuitenkin maailma, jossa ammattiliitot toimivat päivittäin ja onnistuvatkin edunvalvonnassaan hyvin. Miksi sitten opiskelijakunnat eivät kykene vastaavaan? Korostamme jälleen opiskelijakunnissa toiminnan kehittämistä, innovointia ja toiminnan houkuttelevuuden lisäämistä. Tällä tavoin opiskelijakunta täyttää myös parhaiten yhden lakisääteisistä tehtävistään, joka on: ”Opiskelijakunnan tehtävänä on omalta osaltaan valmistaa opiskelijoita aktiiviseen, valveutuneeseen ja kriittiseen kansalaisuuteen.” Voidaankin siis kysyä, kuinka tätä tehtävää täytetään, jos opiskelijakuntaan on lähtökohtaisesti pakko liittyä eikä siitä voi erota niin halutessaan.

Keskusteluun pakkojäsenyydestä ei kuulu kysymys siitä, saako opiskelija rahoillensa vastinetta. Kysymys on periaatteesta ja oikeudenmukaisuudesta. Suomi on täynnä yhdistyksiä, jotka hoitavat edunvalvontaa ja hyvin hoitavatkin – ilman pakkojäsenyyttä.

Mika-Matti Ojala

Insinööriopiskelijaliiton puheenjohtaja