torstai 28. syyskuuta 2017

Oletteko kuulleet liittohallituksesta?

Insinööriopiskelijaliiton ylintä päätösvaltaa käyttää liittokokous, jonne paikallisyhdistykset lähettävät edustajansa. Yksi liittokokouksen tehtävistä on valita liitolle luottamustoiminen hallitus, jonka toimikausi on kalenterivuosi. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi hallitukseen valitaan kahdeksan jäsentä insinööriopiskelijoista ympäri Suomen.


Vastavalittu liittohallitus vuosimallia 2017

Liittokokous määrittää IOL:n toiminnan suuntaviivat ja hallitus vastaa niiden toteutumisesta. Hallitus järjestäytyy, eli jakaa keskenään vastuualueet niin, että tehtävät jakautuvat tasapuolisesti ja toiminta voi seurata sujuvasti toimintasuunnitelmaa.


Esimerkiksi tänä vuonna vastuualueet ovat olleet

  • koulutuspolitiikka (rakenteet, paikalliset tilanteet, työelämä)
  • järjestöasiat
  • jäsenistö
  • ammattikuva ja -identiteetti
  • tiedotus ja viestintä
  • kulttuuri
  • kansainvälisyys
  • monimuoto-opiskelijat

Liitto toimii luonnollisesti jäseniään varten. Lyhyesti ja ytimekkästi ilmaistuna liittohallituksen toiminta rakentuu edunvalvonnan, paikallisen toiminnan tukemisen, liiton markkinoinnin ja hyvän ammattikuvan ja -identiteetin vahvistamisen ympärille.




Toiminnan perustana vahva koulutuspoliittinen edunvalvonta

Koulutuspoliittisilla vastaavilla riittää töitä koulutuspoliittisen kentän ja työmarkkinoiden tilanteista ajan tasalla pysymisessä. Koulutuspoliittista liikehdintää tapahtuu paljon ja tarvittaessa niihin reagoidaan. Tänä vuonna kopot ovat ahertaneet myös liiton koulutuspoliittisen asiakirjan päivittämisen parissa.


Järjestöjohdon neuvottelupäivillä workshopattiin kopo-asioista

Toimiva paikallinen toiminta on elintärkeää IOL:n toiminnalle

Liittohallituksen jäsenille, puheenjohtaja pois lukien, jaetaan omat vastuupaikallisyhdistykset ja suuri osa hallitusvuodesta kuluukin näiden aluevastuiden toiminnan tukemisessa; niin kutsuttu IOL-kummi kiertää omilla paikkakunnilla esimerkiksi mukana ständeillä ja infoissa sekä kouluttamassa paikallisyhdistysten aktiiveja. Vuoden aikana pääsee tutustumaan paljon uusiin ihmisiin sekä näkemään ja kokemaan eri paikallisyhdistysten tapahtumia ja paikallista kulttuuria sekä perinteitä.


Marko kenttäkierroksella Rovaniemen Insinööriopiskelijoiden kanssa

Markus kävi viemässä IOL:n tervehdyksen Tampereen Insinööriopiskelijoiden Jallukasteeseen

Oman järjestökenttämme tunteminen on tärkeää, jotta sitä saadaan kehitettyä ja esimerkiksi hyviä toimintatapoja siirrettyä paikallisyhdistyksiltä toisille. Tänä vuonna järjestövastaavan projektina on ollut esimerkiksi yhteyshenkilötoiminnan kehittäminen.


Insinööriopiskelijakulttuurin ylläpitäminen ja kehittäminen

Myös opiskelijakulttuuri on suuri ja tärkeä osa opiskeluaikaa. Liittohallituksen tehtävänä on vaalia insinööriopiskelijoiden keskuudessa vallitsevaa hyvää me-henkeä ja insinööriopiskelijakulttuurin perinteitä, kehittäen niitä myös eteenpäin. Hyvä yhteishenki vahvistaa myös hyvän ammatti-identiteetin tuntemista.


Kevään Tekniikka ja X -kilpailun voittajatyö. Ensi vuoden kilpailun aiheena on Tekniikka ja ääni.

Elokuussa IGOR julkaisi insinööriopiskelijoiden oman biisin, Insinöörilaulun

Insinööriopiskelijoiden edustaja

Insinööriliiton jäsenjärjestönä olemme mukana myös Insinööriliiton toiminnassa, esimerkiksi äänivaltaisina edustajina edustajakokouksissa, opiskelijoiden piirin edustajina IL:n hallituksessa sekä mukana kehittämässä toimintaa Järjestöjohdon neuvottelupäivillä ja alueellisessa piiritoiminnassa.  Hallitus valitsee keskuudestaan erilaisiin valio- ja valtuuskuntiin edustajat, joiden tehtävänä on viedä insinööriopiskelijoiden ääni eteenpäin. Esimerkkeinä näistä mainittakoon yrittäjien valiokunta ja työmarkkinavaltuuskunnat. 


Kevään edustajakokouksessa puheenjohtajisto Miihkali ja Teemu  valittiin IL:n hallitukseen opiskelijoiden piirin edustajaksi ja henkilökohtaiseksi varaedustajaksi

Akavalaisena liittona olemme mukana myös Akavan opiskelijoiden valtuuskunnassa, jossa edustajamme ovat päässeet mm. tutustumaan eri liittojen toimijoihin.




Järjestövaliokunnan & Koulutus- ja elinkeinopoliittisen valiokunnan seminaarista edustuskuvaa

Liittohallituksen toiminta vaatii ennen kaikkea pitkäjänteisyyttä ja jatkuvuutta, sillä asiat eivät tapahdu sormia napsauttamalla. On myös hyvin paljon itsestä kiinni, kuinka paljon haluaa, pystyy, ehtii ja jaksaa vuoden aikana tehdä. Hallitukseen hakiessa ei tarvitse pelätä, että omat tiedot tai taidot ei riitä. Vuosi opettaa paljon. 


Hallitus virkistäytyi Escaperoomin avaruusseikkailulla


Emma pääsi Pohjois-Kymen Insinöörien vuosijuhlilla Taikuri Luttisen avustajaksi 
Liittohallitusvuosi on ennen kaikkea tajuttoman hauska ja ainutlaatuinen kokemus. Alkuun lähes tuntemattomista hallituskavereista muodostuu vuoden aikana tärkeitä ystäviä. Verkostot ympäri Suomen kasvaa ja pääsee tutustumaan valtavaan määrään uusiin ihmisiin. Tiedot, taidot ja kokemukset karttuvat. Pääsee kokemaan siistejä juttuja, joita ei välttämättä muuten tulisi ikinä tehtyä tai nähtyä. 


Alkuvuodesta päästiin syömään Lumilinnaan

InssiCooper 2017
Haluamme kannustaa kaikkia kiinnostuneita lähtemään mukaan tekemään töitä insinööriopiskelijoiden puolesta ja kehittämään liittomme toimintaa!




Haku Insinööriopiskelijaliiton hallitukseen vuodelle 2018 on nyt auki! Istuvan hallituksen yhteystiedot löydät täältä - kysy rohkeasti lisää!

Liittohallitus 2017

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti