Opiskelijat ovat ainoa osa väestöä, joiden oletetaan ottavan lainaa elääkseen.
Opiskelijoiden siirtyminen yleisen asumistuen piiriin on herättänyt jälleen keskustelun opintotuesta. Moni uutislähde uutisoi asiasta esimerkiksi otsikoin ''Pienituloinen opiskelija voi saada tukea kuukaudessa enimmillään 1 305 euroa''.
Sehän ei ole totta, sillä opiskelijoiden tukena saama raha on enintään 655 euroa. Loppu tueksi väitetty 650 euroa on opintolainaa, joka täytyy maksaa aikanaan takaisin.
Harhaanjohtavat uutiset ovat ilmeisesti tällä kertaa lähtöisin Kelan lausunnosta, jonka mukaan opiskelijan tuet muodostuvat opintorahasta, yleisestä asumistuesta ja opintolainasta. On vähintäänkin mielenkiintoista nimittää lainaa tueksi.
Uutisointi on aiheuttanut harhaluuloja esimerkiksi siitä, että opintolainan valtiontakaus tarkoittaa sitä, että valtio myös maksaa lainan pois, mikä ei pidä paikkaansa. Ilman työntekoa jo täysipäiväiseksi mitoitetun opiskelun päälle tai lainan nostamista ei ole mahdollista elää.
Mennäänpä hiukan lukuihin, sillä ne tuovat konkretiaa. Mikäli opiskelee normaalin insinööritutkinnon, kuten suositellaan eli käymättä töissä, joutuu nostamaan tuen lisäksi lainaa. Tuki ei etenkään pääkaupunkiseudulla yleensä riitä kattamaan edes asumiskustannuksia.
Insinööriopinnot kestävät neljä vuotta, ja sinä aikana noin yhdeksänä kuukautena vuodessa nostetaan yleensä lainaa. Tutkinnon päätteeksi lainaa jää maksettavaksi suunnilleen 23 400 euroa ja korot päälle. Vaikka opintolainan korot ovat varsin pienet, kertyy silti noin suuresta summasta jonkin verran korkoakin.
Opintojen jälkeen työelämässä on ollut tapana alkaa säästää esimerkiksi omaa asuntoa varten. Lainataakan takia asuntoa varten joutuu käsirahan lisäksi säästämään toisen samansuuruisen summan opintolainan maksamiseen.
On aika herättää kysymys siitä, onko lainan nostamiseen pakottaminen hyväksyttävää Suomessa? Muille kansanryhmille se ei ole, eikä sitä lakikaan suoranaisesti tunne, mutta opiskelijoille silti niin tehdään. Miksi?
Miihkali Härkönen
puheenjohtaja
Teksti on julkaistu Insinööri-lehdessä 5/17
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti