Parasta opiskeluaikanani:
- Opiskelijavaihto Hollannissa syksyllä 2014, kansainväliset projektit yritysten kanssa
- Monialaiset projektiopinnot antoivat laajan kuvan työelämässä vaikuttamisesta
- Valtakunnalliset IOL:n tapahtumat; ASTin, IOP ja InssiCooper, parempia valtakunnallisten verkostojen lähteitä ei opiskelija tästä maasta löydä
- Liiton koulutukset; tiedon ja taidon lisäksi koulutukset loivat yhteisöä ja verkostoja
- Ystävät; samanhenkiset ihmiset solmivat ystävyyssuhteita aktiivitoiminnassa ympäri Suomen - ihan parasta
Valmistuminen konkretisoi sen pitkäaikaisen tavoitteen, minkä avulla koko ammattikorkeakouluaika aukesi minulle kaikkine mahdollisuuksineen viisi vuotta aikaisemmin. Matkan varrelta en muuttaisi mitään. Ainoastaan toivoisin itseni uskovan enemmän omaan tekemiseeni ja myöntämään oman itseni rajalliset voimavarat jaksaminen silmällä pitäen, koska niissä asioissa en ole ollut hyvä. En tosin olisi ilman kokemuksia opiskeluaikana tiedostanut edes niin selkeästi näitä omia ominaisuuksiani.
Vaikka yhdistystoiminta olisi tuttua, uudessa ympäristössä toimiminen vie aikansa, että sopeutuu. Halusin ymmärtää ja oppia paljon, sopeuduin. Verkostoiduin ja halusin hahmottaa suuria kokonaisuuksia. Ammatillisesta edunvalvonnasta en ollut koskaan kuullutkaan, vaikka harraste- ja urheiluseurojen yhdistystoiminta olikin tuttua. Se, mikä kuitenkin oli kaikissa yhdistyksissä yhteistä, oli yhteisö ja yhteinen tavoite.
Insinööriopiskelijoiden yhteisössä paikallisella tasolla näen kaksi tärkeää tehtävää:
- Kaksisuuntainen viestintä ja vuorovaikutus valtakunnalliselta tasolta paikalliselle tasolle ja toisinpäin => näin toteuttaen edunvalvontaa monella eri sektorilla
- Vahvan yhteisön rakentaminen, johon tapoja on yhtä monta kuin tekijää ja aktiivia, esimerkiksi erilaiset tapahtumat, koulutukset ja jäsenillat
''It is all about the edunvalvonta''
Valtakunnallisella tasolla it is all about the edunvalvonta, joka perustuu KATE-ajatteluun sisältäen ne tärkeimmät teemat opiskelijoiden edunvalvonnassa tekniikan alalla; koulutus, ammattikuva ja työelämä. Teemat kiteytyvät vahvasti yhteen; kun koulutus on laadukasta, se on myös laajalti työelämälähtöistä ja kun se on työelämälähtöistä ja laadukasta, parannetaan osaajien ammatti-identiteettiä.
Valtakunnallinen toiminta ei ole tapahtumien järjestämistä, vaan tapahtumien järjestämisen kautta yhteisön rakentamista, jossa mietitään aina miten toiminta palvelee jäsenistöä. Toimiessani IOL:n varapuheenjohtaja vuonna 2016 minulle oli selvää, että iso edunvalvonnan kokonaisuus ei pysy hyppysissä, jos keskitytään vain yhteen teemaan, vaan on hallittava ja hahmotettava laajempi kokonaisuus.
Ilman yhteisöä, eli jäseniä, ei yksikään yhdistys ole mitään. Mitä avoimempaa toiminta on ja mitä enemmän toiminta tarjoaa erilaisia asioita jäsenilleen, sitä vahvempi on yhteisö kokonaisuutena. Jos paikallisella tasolla ymmärtää tämän idean, saa paljon aikaan, mutta valtakunnallisessa toiminnassa edellytyksenä on, että ymmärtää kokonaiskuvan, jotta voi toimia vakuuttavana vaikuttajana.
Aina on muistettava miksi me tätä teemme; laadukkaan insinöörikoulutuksen ja vahvan yhteisön ammattikuvan takia. Toiminnasta opiskeluiden ohessa saa myös tarpeellisia työelämän taitoja, kuten neuvottelu- ja tiimityöskentelytaitoja sekä pystyy vahvistamaan ja kerryttämään verkostojaan toimiessaan osana yhteisöämme.
Opiskelija-aktiivin lyhyt muistilista:
- Muista tasapainottaa harrastukset ja opinnot
- Priorisoi selkeästi, äläkä ahnetu
- Myönnä virheesi ja väsymyksesi
- Muista aktiivitoiminnan lisäksi myös pitää ystävyys- ja perhesuhteita yllä
''Opiskelu on ihmisen parasta aikaa ja siitä kannattaa ottaa kaikki irti''
Nyt valmistuneena voin todeta saman, kuin tutorina tai opiskelija-aktiivina; opiskelu on ihmisen parasta aikaa ja siitä kannattaa ottaa kaikki irti, koska opiskelu ei kestä ikuisesti. Se on ohimenevä elämänvaihe, joka valmentaa jokaista koko loppuelämäänsä varten. Siksi siitä kannattaa ottaa kaikki irti, nauttia ja elää. Kun ei murehdi liikaa ja ottaa ilon irti arjesta, on myös valmistuneena valmiimpi työelämän haasteisiin.
Tsemppiä kaikille opintoihin, orientoiviin ja työelämään!
Henna Reponen
Insinööri (AMK)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti