keskiviikko 13. tammikuuta 2021

Terveiset liittohallitukselta

Hei ystäväni! Mukavaa että olet löytänyt tiesi tekstini ääreen. Insinööriopiskelijaliiton hallitus vuosimallia 2021 on nyt aloittanut hommansa toden teolla, ja alkuvuosi on ollut jo kovin työntäyteinen. Tässä postauksessa lyhykäisyydessään hallituksen ja sen toiminnan esittely, sekä hieman tästä vuodesta.

Hallituksessa olemme jakautuneet neljään tiimiin. Nämä ovat puheenjohtajisto, edunvalvontatiimi, järjestötiimi ja viestintätiimi.

Puheenjohtajisto

Puheenjohtajamme Saana Lappalainen ja varapuheenjohtaja Janne Jama orkestroivat hallituksen toimintaa tämän vuoden ajan. Heidän tehtävänsä on pitää langat käsissä ja toimia edustustehtävissä. Saanalla ei ole vastuu paikallisyhdistystä, Janne toimii toisena vastuuhenkilönä UIO ry:lle.

Edunvalvontatiimi

Ailu Vuolli, Ronja Nieminen, ja Taneli Kupias, eli trio ART tekee edunvalvonnasta taidetta. Palavan innostuksen voimalla he edistävät jäsenistömme etuja, ja antavat tukea haastavissa tilanteissa koko kentälle. Näihin koko Suomen SoPoKoPoihin voit olla yhteydessä milloin tahansa asiasta kuin asiasta. Häirintäyhdyshenkilöt ovat Ronja ja Taneli, joilta voit aina luottamuksellisesti kysyä tilanteesta kuin tilanteesta.

Järjestötiimi

Aaro Yli-Öyrä, Jani Tervo, ja Rami Takala ovat nykyaikaisen järjestötiimin ehdottomat ykkösnimet insinööriopiskelijoiden maailmassa. Yhdessä he ideoivat ja uudistavat liiton koulutuksia, niin että voimme tarjota ajankohtaista ja hyödyllistä tietoa siitä, miten paikallisyhdistysten hallitukset voivat parhaiten palvella jäsenistöään.

Viestintätiimi

Anssi Pelkonen ja Juho Toukola. Viimeisimpänä hallituksemme kynämiehet. Tehtävämme on yksinkertainen: tehdä liittohallituksen viestintää, tarjota apuamme muille tiimeille, tuottaa materiaalia kentälle, ja tarjota ratkaisuksi kaikkiin ongelmiin ensin fontin vaihtamista comic sansiksi.

Työryhmät

Vielä lopuksi semmoisesta, että käynnissä on tammikuun loppuun asti haku strategia- ja viestintätyöryhmiin! Kaikki IOL:n jäsenet ovat tervetulleita hakemaan. Voit lähettää vapaamuotoisen hakemuksesi ja voit kysyä lisää strategiatyöryhmästä Jannelta janne.jama@iol.fi ja viestintätyöryhmästä juho.toukola@iol.fi . Strategiatyöryhmän tarkoitus on tehdä valmistelevaa työtä liittyen seuraavaa strategiakauteen ja viestintätyöryhmän isoin tehtävä on luoda uusi graafinen ohjesääntö, eli päivittää liiton visuaalinen ilme nykyaikaiseksi ja vaikuttavaksi.

Menestyksekästä vuotta 2021 sinulle ystäväni

Juho Toukola

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti