perjantai 4. joulukuuta 2020

Yhdenvertaista opiskelijakulttuuria kaikille

Insinööriopiskelijaliitto tuomitsee kaiken häirinnän ja jatkaa toimenpiteitä sen eteen, että kaikki häiritsevä toiminta saadaan kitkettyä opiskelijakulttuurista. Olemme seuranneet huolestuneena käytyä keskustelua negatiivisista tarinoista opiskelijakulttuurista. Tarinoita on ympäri Suomea, joista vanhimmat ovat jopa vuosikymmenten takaa ja tuoreimmat aivan viime ajoilta. Näitä yhdistää yksi keskeinen asia, perinteet. Nämä perinteet ovat pitkän aikaa ohjanneet opiskelijakulttuuria, sen varjolla monet ovat joutuneet tekemään itselleen epämukavia asioita ”koska se kuuluu opiskelijaelämään”.

Ongelman muodostavat ne perinteet, joihin on kuulunut esimerkiksi painostus juottamiseen, vaatteiden riisumiseen tai muuten kyseenalaiseen toimintaan osallistumiseen vastoin omaa tahtoa. Kyseessä on vakava asia, jolle ei ole paikkaansa opiskelijakulttuurissa. Insinööriopiskelijaliitto tuomitsee jyrkästi kyseisen toiminnan opiskelijayhteisössä.

Kaikki perinteet eivät kuitenkaan ole pahoja, sillä lukuisilla yhdistyksillä on pitkään jatkuneita hyviä, kannustavia ja yhteisöllisiä perinteitä. Haluamme näitä hyviä perinteitä vaalia ja häiritsevät unhoittaa tai tuoda nykyaikaisemmiksi, jolloin kaikki voisivat nauttia opiskelijaelämästä tasa-arvoisesti.

Korkeakoulukulttuurin tulee olla kaikille yhdenvertaista. Yhdenvertaisuudella tarkoitetaan sitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta heidän sukupuolestaan, iästään, etnisestä tai kansallisesta alkuperästään, kansalaisuudestaan, kielestään, uskonnostaan ja vakaumuksestaan, mielipiteestään, vammastaan, terveydentilastaan, seksuaalisesta suuntautumisestaan tai muusta henkilöön liittyvästä syystä.

Vaikka häirintätapaukset eivät koskaan ole miellyttävä asia, niin siitä huolimatta tapausten esille tuonti on äärimmäisen tärkeää, jotta niihin voidaan puuttua. Useilla opiskelijayhdistyksillä on nimetyt häirintäyhdyshenkilöt, joihin voi luottamuksellisesti olla yhteydessä, jos kokee epätasa-arvoista käytöstä. On hyvin tärkeää, että kaikki opiskelijayhteisöt sitoutuvat puuttumaan häirintää, ahdistelua ja syrjintää koskeviin tapauksiin.

 

Lisätietoa:

 

Teemu Rajala

Puheenjohtaja

0400722721

teemu.rajala@iol.fi


Kaisa Välimaa

Hallituksen jäsen

0451511061

kaisa.valimaa@iol.fi

Ei kommentteja: