Kuulkaa korpeimme kuiskintaa, jylhien järvien loiskintaa! Näin alkaa Nälkämaan laulu, jota myös Kainuun marssiksi kutsutaan. Tämän laulun kuullessaan insinööriopiskelija Nälkämaan kasvatin tunnistaa.
KaIO ry on vuonna 1989 perustettu Insinööriopiskelijaliitto
IOL ry:n paikallisyhdistys. KaIO:n tarkoituksena on palvella Kainuussa
opiskelevien insinöörinalkujen tarpeita.
Hallituksen tavoittaa KAMK:n tiloissa olevasta hylätystä
varastokopista, jossa joskus rohkeimmat hallituslaiset viettävät aikaa.
Yleisimmin KaIO toteuttaa liikkuvan toimiston periaatetta ympäri Nälkämaata.
Hallitus 2015. |
Vuoden 2015 hallituksen puheenjohtajana on toiminut Miika
Saastamoinen ja hänen varapuheenjohtajanaan Matti Räsänen. Rahavirroista ja
niiden suunnasta on tämän vuoden vastannut Hannu Salmi. Yhdistyksen sihteerin
paikkaa on tämän vuoden pitänyt Toni Lyytikäinen. Koulutuspoliittisena
vastaavana on toiminut Matti Remes ja huvi-, kulttuuri- ja liikuntavastaavana
on toiminut Henri Tiihonen. Hallituksessa on ollut mukana myös kaksi muuta
jäsentä, Marko Sydänmaa ja Jari Tuomainen, ja heidän tehtävänään on ollut hoitaa erinäisiä juoksevia asioita.
KaIO järjestää jäsenilleen saunailtamia joihin tuodaan
perinteinen Saunakirja, johon jokainen voi jättää KaIO:lle terveisiä.
Samanlaista perinnettä noudattaen KaIO:lla on mukanaan reissukirja
tapahtumissa. Näiden perinteiden lisäksi jäsenille järjestetään kyyditystä
Insinööriopiskelijapäiville ja Pohjois-Suomen Insinööriopiskelijapäiville.
RIP Jalluparoni. |
Kajjaanissa vieraillessa voi
pitkän päivän jälkeen jatkaa iltaa kolmella koolla, KaIOn kanssa kapakkiin.
Facebook: https://fi-fi.facebook.com/kajaanio/
Sähköposti: kaio[at]kamk.fi
Osoite: Kuntokatu 5,
87100 KAJAANI
IOL:n liittokokous asetti vuoden 2015 liittohallitukselle ponnen, missä hallituksen jäsenet kiertävät aktiivisesti omia vastuuyhdistyksiään ja tutustuvat paikalliseen insinöörikulttuuriin. Todisteena tästä hallituksen jäsenet kirjoittavat esittelytekstit omista yhdistyksistään tähän blogiin.
KaIO ry:n esittelyn kirjoitti Pohjois-Suomen piirin vastaava Lauri Kamula.
KaIO ry:n esittelyn kirjoitti Pohjois-Suomen piirin vastaava Lauri Kamula.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti