torstai 12. marraskuuta 2015

Paikallisyhdistysesittely #20: Lahden Insinööriopiskelijat LIRO ry

Lahti pilaa aina tunnelman! Uhka vai mahdollisuus?

Lahden Insinööriopiskelijat LIRO ry on vuonna 1982 perustettu Insinööriopiskelijaliitto IOL ry:n paikallisyhdistys. Samaan aikaan LIRO:n kanssa on ennen toiminut Lahden Tekniikanopiskelijat LATO ry, joka on sittemmin siirtynyt opiskelijakunta LAMKO:n alaisuuteen ja myöhemmin pöytälaatikkoon. LIRO:n pääasiallisia tehtäviä ovat jäsenistönsä edunvalvonta, jäsenistä huolehtiminen ja koulutuspoliittinen vaikuttaminen Lahden ammattikorkeakoulu LAMK:ssa.

Lahdessa tekniikkaa opetetaan kahdella kampuksella: keskustan kampuksella Ståhlberginkadulla ja Niemenkadun kampuksella. Uusi M19 Mukkulankampus on rakenteilla ja sinne siirtyvät kaikkien alojen opiskelijat. Uuden kampuksen tiloihin siirrytään Lahdessa vuoteen 2019 mennessä. Lahdessa toimii myös paikallinen LimuRadio, jossa soitetaan ei jokapäiväkaikkialtakuultavaalistamusiikkia nettiradiona. LimuRadio pitää yllä tämänhetkistä Suomen ennätystä pisimmästä radiolähetyksestä 60 tuntia kestäneellä yhtäjaksoisella ohjelmalla.

KreBa ja LIRO:n uudet valaanlihanpunaiset haalarit.
LIRO:n puheenjohtajana toimii Henrik Härmä ja hänen alaisuudessaan toimii varapuheenjohtaja Lari Kallioinen yhdessä muun hallituksen kanssa. Rahastonhoitajan tehtäviä hoitaa Camilla Pulkkinen. Sihteerin viran hallituksessa täyttää Mariia Pelttari. Tapahtumien järjestämisestä vastaa kaksi tapahtumavastaavaa Alexandra Vainio ja Katja Kuitunen. Yhteyshenkilöiden kanssa yhteyttä pitää Teemu Pennanen. Hallituksen tiedotuksia eteenpäin jakaa Lauri Mäkelä. Koulutuspolitiikasta vastaa Teppo Luoma. Hallituksen jäseneksi voitaneen myös laskea kreisibailukrokotiili KreBa.

Hallitus 2015.
Yhdistyksen toimintaan pääsee mukaan liittymällä jäseneksi ja täyttämällä yh-lomakkeen toimistolla. Aktiivisia yhdyshenkilöitä LIRO:lla riittää, sillä jokaisella luokalla löytyy vähintään yksi yhdyshenkilö. Yhdyshenkilöt osallistuvat toimintaan keräämällä totteja, ständeilemällä sekä olemalla mukana tapahtumien järjestämisissä yms. Perinteenä on, että aloittaville opiskelijoille painetaan aloittavien lehti. Aloittavien lehdessä kerrotaan yhdistyksen toiminnasta, eduista, tapahtumista ja tietenkin siitä miten toimintaan pääsee mukaan. Yhdyshenkilöille järjestetään YH0-koulutuksen lisäksi YH-sauna ja YH-pikkujoulut.

LIRO järjestää tapahtumia, joista merkittävimpinä mainittakoon vuotuiset GETAWAY Lahti, Ruuvimutterit sekä cocktailpartyt. GETAWAY Lahdessa ajellaan busseilla ympäri maakuntaa ja pysähdytään paikallisissa baareissa. Ruuvimutterit ovat perinteiset ystävänpäiväbileet, jonka vastakohtana voi pitää cocktailpartyja missä ollaan hieman paremmin pukeutuneina viettämässä iltaa.

Tärkeimpiä yhteistyökumppaneita ovat Lahden tradenomiopiskelijat Linkki ry, jonka kanssa LIRO järjestää mm. yhteisiä ständejä sekä ylläpitää yhteistyötä näkyvyyden ja jäsenhankinnan kannalta. Lahden ammattikorkeakoulun opiskelijakunta LAMKO:n kanssa järjestetään esimerkiksi yhteiset pikkujoulut ja perinteinen Wappu-tapahtuma jossa on mukana muitakin opiskelijajärjestöjä kuten Puutekniikan insinööriopiskelijat PINO ry.

Jäsenilleen LIRO tarjoaa, edunvalvonnan ja kaiken muun lisäksi, mm. alennusta tapahtumalipuista ja haalareista. Tänä vuonna tehtiin jotain merkittävää: LIRO hankki ensimmäiset omat haalarit jäsenilleen omilla väreillä ja omilla painatuksilla. Jäseneduista ei pidä tietenkään unohtaa toimistolla tarjottavaa kahvia.


Facebook:                    https://www.facebook.com/liro.fi
Internetsivut:               http://www.liro.fi
Instagram:                   @LIROry
mIRC:                          #liro, jäsenille avoin kanava
Sähköposti:                  hallitus[at]liro.fi
Puhelin:                      044 030 1983
Osoite:                        Ståhlberginkatu 10,
                                  15110 LAHTI

IOL:n liittokokous asetti vuoden 2015 liittohallitukselle ponnen, missä hallituksen jäsenet kiertävät aktiivisesti omia vastuuyhdistyksiään ja tutustuvat paikalliseen insinöörikulttuuriin. Todisteena tästä hallituksen jäsenet kirjoittavat esittelytekstit omista yhdistyksistään tähän blogiin.

LIRO ry:n esittelyn kirjoitti Lahden aluevastaava Lauri Kamula.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti