Ol niingu kotonas ja tervetulloo Raumalle! Satakunnan toisessa (paremmassa) lätkäkaupungissa Raumalla toimii
yksi Insinööriopiskelijaliitto IOL ry:n paikallisyhdistyksistä. Rauman Insinööriopiskelijat RaunIO ry on perustettu vuonna 1994 ja siihen kuuluu noin 250 jäsentä. Yhdistyksen tarkoituksena on
valvoa ja ajaa insinöörien ja muiden tekniikan alan AMK-opiskelijoiden etuja
Rauman alueella Satakunnan ammattikorkeakoulussa sekä tuoda insinöörikulttuuria Raumalle.
Syksyn aikana muutoksia on tapahtunut yhdistyksen toimiston suhteen. Yhdistys muutti samoihin
tiloihin paikallisen tradenomijärjestön Kilta ry:n kanssa. Tätä myöten myös
insinöörikoulutus siirtyy Otan kampukselta Kanalin kampukselle.
Hallituksen tavoittaa siis Kanalin kampukselta toimistosta. Parhaiten RaunIO näkyy jäsenilleen kuitenkin koululla ständeillä ja erilaisissa tapahtumissa.
Esimerkiksi yhteistyössä Porin
Insinööriopiskelijat PIO ry:n kanssa järjestettävä bussikalja vetää
porukkaa joka vuosi kiertämään lähialueiden ravintoloita bussilla. Kaikki
RaunIO:n tapahtumat ovat tietysti edullisempia liiton jäsenille ja kaikki
oheistuotteet, kuten haalarit ja merkit, ovat myös myynnissä liiton jäsenille etuhinnoilla. Jäsenkortilla on mahdollista saada myös kuntosalikäyntejä halvemmalla ja myös muutamiin ravitsemusliikkeisiin on
jo neuvoteltu edukkaampia hintoja jäsenille tuotteista. Hallitustoiminnasta kiinnostuneille järjestetään saunailta syksyn aikana.
Yhdistys elää tällä hetkellä
mielenkiintoisia aikoja, sillä hallituksen jäseniä on lähtenyt toisiin
tehtäviin tai vaihtoon. Hallitusta ajaa eteenpäin
määrätietoisesti puheenjohtaja ja itse julistautunut Rauman ruhtinas Severi
Suni. Hänen aisaparinaan toimii varapuheenjohtaja Ville Ellonen. Tämän lisäksi hallitukseen kuuluvat tällä hetkellä seuraavat henkilöt: Otto Nissi (viestintä- ja urheiluvastaava), Lasse Huotari (koulutuspoliittinen vastaava) ja Reija Jokela (rahastonhoitaja).
Instagram: @rauniory
Sähköposti: raunio[at]rauniory.fi tai etunimi.sukunimi[at]student.samk.fi
Osoite: Satamakatu 26,
26100 RAUMA
IOL:n liittokokous asetti vuoden 2015 liittohallitukselle ponnen, missä hallituksen jäsenet kiertävät aktiivisesti omia vastuuyhdistyksiään ja tutustuvat paikalliseen insinöörikulttuuriin. Todisteena tästä hallituksen jäsenet kirjoittavat esittelytekstit omista yhdistyksistään tähän blogiin.
IOL:n liittokokous asetti vuoden 2015 liittohallitukselle ponnen, missä hallituksen jäsenet kiertävät aktiivisesti omia vastuuyhdistyksiään ja tutustuvat paikalliseen insinöörikulttuuriin. Todisteena tästä hallituksen jäsenet kirjoittavat esittelytekstit omista yhdistyksistään tähän blogiin.
RaunIO ry:n esittelyn kirjoitti Rauman aluevastaava Jukka-Pekka Salmela.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti