tiistai 31. maaliskuuta 2015

Paikallisyhdistysesittely #1: Kuopion Insinööriopiskelijat KINRA ry

Oi Kuopio, tuo kalakukkojen luvattu maa ja (väitetysti) mualiman napa1. Edellämainittu savolaisten ja siilinjärveläisten maahanmuuttajien asuttama kaupunki kätkee sisälleen palasen tarkoin varjeltua insinöörikulttuuria. Savonia-ammattikorkeakoulun Opistotien kampuksen sokkeloisten kellarikäytävien varrelta löydät Kuopion Insinööriopiskelijat KINRA ry:n hallituksen asuttaman toimiston.

KINRA ry on perustettu marraskuun 21. päivänä Herran vuonna 1982 ja yhdistyksellä on noin 900 jäsentä. Yli 30-vuotisen taipaleensa aikana KINRA on ehtinyt voittaa Insinööriopiskelijaliiton vuoden paikallisyhdistys –palkinnon kaksi (2) kertaa: vuosina 2007 ja 2008. Lisäksi vuosittain Insinööriopiskelijapäivien yhteydessä järjestettävän Tekniikka ja X –kilpailun voitto on mennyt kuopiolaisille peräti viisi (5) kertaa vuosina 2003, 2007, 2009-10 ja 2013.


Vuonna 2015 vallan kahvassa, eli yhdistyksen hallituksessa ovat seuraavat henkilöt: Joel Asikainen, varapuheenjohtaja Johannes Häkkinen, rahastonhoitaja Matias Kokko sekä leivontataidoistaan tunnettu sihteeri Nanni Aliklaavu. Lisäksi hallitukseen kuuluvat Janne Pöntinen, Tuomas Ansamaa, Ella Joukkola, Samu Väisänen, Timi Riikonen, Tiina Nevala, Janne Saastamoinen ja Kimmo.  Hallituksen tukena toimii myös Isännäksi nimetty henkilö ja vuonna 2015 tätä vastuun painamaa viittaa kantaa harteillaan KINRAn vuoden 2014 puheenjohtaja Martti Pulkkinen.


KINRA keskittyy toimimaan Kuopiossa jokaisen paikallisen insinööriopiskelijan tukena ja turvana koko heidän opiskeluaikansa ajan, sekä auttaa heitä myös siirtymisessä työelämään ja Kuopion Insinöörit KI ry:hyn. Jotta kyseinen Insinööriliiton alueyhdistys tulisi jäsenistölle tutuksi jo opiskeluiden aikana, järjestävät KINRA ja KI yhteisiä tapahtumia, joista mainittakoon talvinen ulkoilmatapahtuma (päihteetön, suunnattu koko perheelle) sekä suuren suosion saanut keväällä 2014 ensimmäistä kertaa järjestetty Pain(t)ball-turnaus.

Osallistuminen KINRAn järjestämiin tapahtumiin, kuten esimerkiksi Maakuntaexcursioon, tulee luonnollisesti hieman halvemmaksi Insinööriopiskelijaliiton jäsenille. Tietysti omien tapahtumiensa lisäksi KINRA järjestää vuosittain hilpeät kyyditykset isoimpiin kekkereihin, kuten ASTin-risteilylle ja Insinööriopiskelijapäiville. Yhdistys on myös neuvotellut paikallisia etuja, joista pääsevät nauttimaan kaikki KINRAn jäsenet jäsenkorttiaan vilauttamalla. Biljardihait saavat 20% alennuksen Kirjastokadulla Amarillon vieressä sijaitsevasta Freetime-baarista ja BowlD1nerissa keilauksesta nauttivat jäsenet saavat opiskelija-alennuksen lisäksi 2 euron alennuksen per rata per tunti (max. 4krt / kk). Ken uskaltautuu laskeutumaan Opistotien kellareihin voi päästä myös nauttimaan ilmaisesta kahvista KINRAn toimistolla.

Yksi ehdottoman kova jäsenetu on myös 20 euron alennus INSSIsaunan päivävuokrasta. INSSIsauna on KINRAn omistama ja vuokraama liikuteltava saunavaunu, jonka kuopiolaiset insinööriopiskelijat ovat suunnitelleet ja rakentaneet alusta asti itse. INSSIsaunaan mahtuu kerralla vähintään 8 saunojaa, mutta ennätys on 22 yhtäaikaista saunojaa. Parkkeeraamalla saunan paljun viereen on mahdollista saada aikaiseksi loistavat bileet vähän isommallekin porukalle2! Sauna on erittäin helppokäyttöinen ja viihtyvyyttä lisää melkoisesti vielä saunan rakenteisiin integroitu tietokone, jolla voi käyttää myös nettiä silloin kun saatavilla on langaton verkkoyhteys. Eikun siis musiikki soimaan ja mars saunaan tyämiehen lauantailöylyille!

Wappu on erittäin tärkeä juhla insinööriopiskelijoille ja sen aikana KINRA järjestääkin pienimuotoisen lakitusseremonian, missä ensimmäisen vuoden insinööriopiskelijat saavat vihdoinkin painaa imppulakin ensimmäistä kertaa päähänsä. Puheenjohtaja pitää seremoniassa arvokkaan ja liikuttavan puheen, minkä jälkeen koko poppoo voi siirtyä nauttimaan INSSIsaunan ja paljun lämmöstä. Paikan päällä on tarjolla pientä ja keskisuurta purtavaa jäsenille edulliseen hintaan, eli ilmaiseksi!

Jäsenilleen tarjoamien etuuksien ja hupien lisäksi KINRA tekee hyvää myös Rengaskarkeloiden muodossa. Kyseessä on keväinen hyväntekeväisyystapahtuma, missä KINRAlaiset vaihtavat autoihin renkaita koulun pihalla. Palvelu on maksuton, mutta vapaaehtoisia lahjoituksia otetaan vastaan. Tuotto menee lyhentämättömänä KYS:n (Kuopion yliopistollinen sairaala) jonkin apua tarvitsevan osaston hyväksi. KINRA kysyy osastolta etukäteen millaiselle avulle heillä olisi tarvetta ja ostaa sitten hyväntekeväisyystuotoilla lahjan osastolle.

KINRA julkaisee neljä kertaa vuodessa ilmestyvää Tärinät-lehteä, joista tosin nykyään vain aloittavien numero ilmestyy fyysisenä julkaisuna. Tällä vaihtelevalla, mutta erittäin asiallisella sisällöllä varustetulla lehdellä on pitkät perinteet ja sen vanhat numerot ovat luettavissa digitaalisessa muodossa KINRAn nettisivuilta.

KINRAn tulevaisuus on yhdistyksen jäsenten omien sanojen mukaan ”niin loistava, että tarvii aurinkolasit”. Suattaapi olla tai suattaapi olla olematannii, että Opistotien kampus puretaan joskus hamassa tulevaisuudessa ja KINRA valtaa tilat jostain muualta. Tällä hetkellä kiirettä ei kuitenkaan ole.

Yhdistyksen tavoittaa seuraavista paikoista silloin kun hallituksen jäsenet eivät ole helikopteriajeluilla:




Internetsivut:                 www.kinra.fi
Facebook:                     www.facebook.com/kinrary
Instagram:                    @kinrary
Twitter:                       @KINRAry
Sähköposti:                   hallitus[at]kinra.fi
Osoite:                         Opistotie 2,
                                   70200 KUOPIO

INSSIsauna:                  http://www.inssisauna.fi/


Yhdistyksen viralliset hashtagit: #kinrary, #simonbrown, #50shadesofKINRA.



IOL:n liittokokous asetti vuoden 2015 liittohallitukselle ponnen, missä hallituksen jäsenet kiertävät aktiivisesti omia vastuuyhdistyksiään ja tutustuvat paikalliseen insinöörikulttuuriin. Todisteena tästä hallituksen jäsenet kirjoittavat esittelytekstit omista yhdistyksistään tähän blogiin.

KINRA ry:n esittelyn kirjoitti Kuopion aluevastaava Elina Kuivinen.



[1] Lausunut Asikaisen Joeli 10.3.2015 klo. 14:12
[2] Palju ei ole kuitenkaan välttämättömyys hyville kekkereille. Kunhan on löylyä ja mölöä.


1 kommentti:

  1. Pittäeskö sitä ihan seleventee ulukopaekkakuntalaesille, jotta tuo Mualiman napa ee suinkaan meinoo koko Kuopijota, aenoastaa tuota Kuopijon Toria :D

    VastaaPoista