Insinööriopiskelijoiden pakkojäsenyyden vastustus vahvalla pohjalla

21.10. Niina Ratilainen kritisoi blogissaan Insinööriopiskelijaliiton tekemää kannanottoa pakkojäsenyydestä opiskelijaliikkeessä. Ottaessaan kantaa kannanotossa esitettyihin väitteisiin Ratilainen toivoi, että keskustelua tulisi käydä faktojen valossa eikä mielikuviin peilaten. Oli kuitenkin surullista huomata, että juuri Ratilainen itse syyllistyi tähän. Ratilaisen blogi sisälsi lukemattoman määrän suoria asiavirheitä sekä mausteeksi mielikuvia siellä täällä.

Blogissa kritisoidaan sitä, että liittyessäsi Turun opiskelevien insinöörien jäseneksi liit… eiku hetkinen, otetaas uudestaan. Liittyessäsi Turun Insinööriopiskelijat TIO ry:n jäseneksi liityt samalla myös Akavaan. Kyllä, tämä pitää paikkaansa. Lienee myös olennaista, että teemme täydellisen selväksi jokaiselle liittyvälle, että liittyessään TIOn jäseneksi liittyy myös Insinööriopiskelijaliittoon, Uuteen Insinööriliittoon sekä näin ollen myös Akavan jäseneksi. TIO ei myöskään ole ensisijaisesti koulutusalayhdistys, kuten Ratilainen väittää, vaan ammattiyhdistysliikkeen paikallisyhdistys. Tämäkin tuodaan järjestön markkinoinnissa varsin hyvin esille. Lisäksi TIO on itsenäinen yhdistys ja voi täysin vapaasti päättää omista jäsenyysasioistaan.

Blogissa väitetään, että IOL:n mielestä paras tapa vaikuttaa on jaloillaan äänestäminen. Olisikin mielenkiintoista tietää, mistä tämä väite on repäisty. Paras vaikuttaminen tehdään aina sisältäpäin. Jaloillaan äänestäminen onkin olennaista vain silloin, kun yksilö ei halua olla jonkin yhteisön jäsen.

Ratilainen ihmettelee, mihin perustuu näkemykseni siitä, kun ihmettelen, miksi ei haluta löytää asioille tehokkaampia toteuttamistapoja, vaan halutaan mennä sieltä missä aita on matalin. Toimin toista kautta oman opiskelijakuntani edustajistossa, opiskelijakuntani strategiatyöryhmässä sekä olen opiskelijakuntani taloustoimikunnan puheenjohtaja. Ei tarvitse erikseen esittää kutsua tulla katsomaan opiskelijakunnan toimintaa, teen sitä kyllä lähes päivittäin, ja tiedän opiskelijakuntatoimimisen haasteet. Haluan myös toivottaa kaikki opiskelijakuntatoimijat tervetulleiksi katsomaan, miten Insinööriopiskelijaliitossa suoritetaan markkinointia ja jäsenhankintaa. Tänäkin syksynä olemme rekrytoineet jäseniksemme yli 60 prosenttia kaikista aloittaneista insinööriopiskelijoista Suomessa. IOL pystyy myös hyvin hoitamaan edunvalvontaansa monipuolisesti, vaikka kaikki insinööriopiskelijat eivät ole pakotettuja kuulumaan järjestöön. Mainittakoon vielä, että noin 90 prosenttia IOL:n vuosittaisista tuloista on jäsenmaksutuloja.

On myös hämmästyttävää nähdä kuinka vinoutunut näkemys Ratilaisella on ammattiyhdistysliikkeen toiminnasta. Asioihin vaikuttamisen ja toiminnan yhdessä kehittämisen ei pitäisi millään muotoa vaatia pakollista jäsenyyttä. Meillä ammattiliitoissa lähdetään siitä, että kaikki ovat mukana talkoissa vapaaehtoisesti – ei pakottamalla.

Ratilainen korostaa insinööriopiskelijoiden perustelevan pakkojäsenyyden vastustamista kahdella keihäänkärjellä, vastaavasti myös pakkojäsenyyden puolustajat liikkuvat yhtä suppeilla perusteluilla. Perusteluiksi käytetään YTHS:n laajentamista ammattikorkeakouluopiskelijoille sekä opiskelijakuntien lakisääteistä asemaa opiskelijoiden edunvalvojana. Pureudutaanpa näihin seuraavaksi.

Tällä hetkellä YTHS:n terveydenhoitomaksu on niin sanottu läpikulkuerä ylioppilaskunnille. YTHS määrittää terveydenhoitomaksun suuruuden, jonka ylioppilaskunta laskuttaa jäsenmaksunsa ohessa opiskelijoilta ja tilittää sen YTHS:lle. Hämmästystä herättää kuitenkin se, että miksi tällainen läpikulkuerä on välttämätöntä sitoa ylioppilaskunnan jäsenmaksuun. Eikö YTHS voisi itsenäisenä organisaationa hoitaa terveydenhoitomaksun laskuttamista suoraan opiskelijoilta? Mikäli väliin tarvitaan välttämättä ylioppilas- tai opiskelijakunta, niin eikö tällaisen maksun laskuttaminen onnistu ilman ylioppilas- tai opiskelijakunnan jäsenmaksuun sitomista? Yhtenä vaihtoehtona voisimme myös nähdä laskutuksen tapahtuvan samassa yhteydessä, kun ilmoittaudutaan läsnä olevaksi korkeakouluun tai miksei myös veroluonteisena maksuna?

Vaihtoehtoja ylioppilas- ja opiskelijakuntien pakkojäsenyydelle siis on, jos vain niitä halutaan selvittää tarkemmin. Ei pitäisi aina mennä sieltä, mistä aita on matalin tai tehdä kuten aina on tehty. On elettävä mukana muutoksessa ja todettava että niin järjestäytymisen vapautta kuin ihmisoikeuksia loukkaava pakkojäsenyys on aikansa elänyt. Tämä todettiin myös Ruotsissa 2010, kun valtiopäivät päätti luopua ylioppilaskuntien pakkojäsenyydestä. Tuolloin Göteborgin ylioppilaskunnan puheenjohtaja piti tehtyä ratkaisua myös hyvänä asiana, koska vanha laki oli yhdistymisvapauden vastainen. Mitä jos otettaisiin rohkeasti Ruotsista mallia ja siirrettäisiin tämä pakkojäsenyys sinne minne se kuuluukin – historiaan.

Kovinkaan vahvalla pohjalla ei ole myöskään perustelut opiskelijakunnan lakisääteisestä asemasta opiskelijoiden edunvalvojana. Suosittelemme Ratilaiselle tutustumista uudelleen lakikohtaan, jossa määritellään opiskelijakunnan lakisääteiset tehtävät. Näihin laissa (ammattikorkeakoululaki §42a) määriteltyihin tehtäviin ei siis sisälly opiskelijoiden edunvalvonta, joka toki on olennainen osa opiskelijakunnan työtä, mutta ei millään määrin lailla määrätty.

Ratilainen korostaa, että opiskelijakunnan on hankalaa toimia, kun ei ole riittävää asemaa neuvotteluissa korkeakoulujen kanssa ilman pakkojäsenyyttä. Tämä on kuitenkin maailma, jossa ammattiliitot toimivat päivittäin ja onnistuvatkin edunvalvonnassaan hyvin. Miksi sitten opiskelijakunnat eivät kykene vastaavaan? Korostamme jälleen opiskelijakunnissa toiminnan kehittämistä, innovointia ja toiminnan houkuttelevuuden lisäämistä. Tällä tavoin opiskelijakunta täyttää myös parhaiten yhden lakisääteisistä tehtävistään, joka on: ”Opiskelijakunnan tehtävänä on omalta osaltaan valmistaa opiskelijoita aktiiviseen, valveutuneeseen ja kriittiseen kansalaisuuteen.” Voidaankin siis kysyä, kuinka tätä tehtävää täytetään, jos opiskelijakuntaan on lähtökohtaisesti pakko liittyä eikä siitä voi erota niin halutessaan.

Keskusteluun pakkojäsenyydestä ei kuulu kysymys siitä, saako opiskelija rahoillensa vastinetta. Kysymys on periaatteesta ja oikeudenmukaisuudesta. Suomi on täynnä yhdistyksiä, jotka hoitavat edunvalvontaa ja hyvin hoitavatkin – ilman pakkojäsenyyttä.

Mika-Matti Ojala

Insinööriopiskelijaliiton puheenjohtaja

2πr=x

"Vuosi 2008. Syksy saa, nuori insinööriopiskelijan planttu ei. Takana vuosi koillistamperelaista opiskelijaelämää ja torstaisin viidenkymmenen sentin oluet Be-Bopissa. Ystäväni Erkko ja pin-up -photoshoot Stihlin moottorisahan kanssa.

Samaisena vuotena, samaisena harmaana syksynä, tyttö nimeltään Jyri löysi itse itsensä muutaman euron köyhempänä bussista kohti Kuopiota. Paikallinen insinööriopiskelijayhdistys KINRA oli hamunnut vetovastuun syksyisestä suurtapahtuma IOPstä. Torin kulmalla kalakukon tuoksu nenissämme ulostauduimme Nääsvillestä tilausajona liikkuneesta bussista. Bussin ikkunalla ilmoitusluontoinen teksti TIRO ry, kyydissään monikymmenpäinen lauma pöllö-öljyä nauttineita miehiä, naisia, lapsia, vammaisia. Sekä tietenkin Vähä-Pietilän Perttu.

Kamat hotlaan, Tekniikka ja X -tuotos Kaljasampo (Tekniikka ja Kalevala) kisatiloihin, käteen vedetyt vaaleanpunaisen pörröiset porolapaset oluttölkki huomassaan lähdimme uhmaamaan sadetta, viimaa ja loskaa. Kätevänä ajattelijana ymmärsin asentaa superstarien ja villasukkien väliin muovipussit, joten köyhän miehen kalvoratkaisu oli valmis. 

Rasteja kierrettiin mielettömällä tatsilla, kuopiolaisten kyylätessä nouskunvarsiaan pitkin violetteihin ja viininpunaisiin haalareihinsa sonnustautuneita Mansen mestareita, jotka pikku nousuissaan änkesivät Savon Sanomien suureen laatikkoon useita raavaita miehiä. Kuva liittyy."

Edellä lyhyt katkelma oman historiani siipien havinasta, kun nuorena ja komeana Diners Club -kortin omistajana eksyin ensimmäiselle IOPlleni Kuopioon. Samalla lailla vastaavanlaisia katkelmia syntyy tulevan viikonlopun lauantaina Suomen maailman parhaassa Turussa, joka toimii Insinööriopiskelijapäivien kotisatamana tänä herran armon vuonna 2013. Edellisen kerran vastaavanlaista viinanhuuruista länsituulta oli havaittavissa, kun samainen laiva pysähtyi samaisessa kaupungissa, samaisen tapahtuman nimissä syksyllä 2007, mutta jonne allekirjoittanut, silloisen fuksi(tursas)pojan varjo ei avoliiton mukanaan tuoman raskaan tohvelin alta joutanut. Kyllä minä mieleni pahoitin. 

Toisaalta tarkasteltuna oli tuo avoliiton tuoma skippaus myös onnenpotku nykyiselle elämälleni - jos olisin Turkuun eksynyt fuksivuotenani, pääsisi ns. ympyrä nyt lauantaina sulkeutumaan, joka käsitteenä tunnettaneen perinteestä, jossa insinöörin (tai inssiopiskelijan) tulee kiertää Insinööriopiskelijapäiviä katkeamatta, kunnes IOP rantautuu seuraavan kerran sille paikkakunnalle jossa neitsyys menetettiin. 

Tästä hyväntahtoisesti tuohtuneena tahdonkin esittää, että tulevaisuudessa (lue: tämän vkl jälkeen) py-kenttämme toimijat rohkaisevat itse itsensä ja alkavat todellakin miettimään oman kaupunkinsa mahdollisuuksia toimia temmellyskenttänä tälle Vuoden Parhaalle IOPlle. Kauniissa koti-Suomessamme kuitenkin on kauniita kaupunkeja ja rikkoutumattomia miljöitä, jossa takkuinen tuhero ei ole vielä rinnuksilla iloisesti heilunut Insinööriopiskelijapäivien muodossa.

Toinen, ja ehkä se suurempi, syy tähän esitykseeni on se, että en ole vielä lähitulevaisuudessa kuitenkaan valmis omaa ympyrääni Kuopiolla sulkemaan, vaikka päiväni opiskelijana ovatkin käymässä vähiin. Maksakin vielä toimii ilman jokaviikkoista dialyysihoitoa. Tuherokin on jo kerran höyrytetty siliäksi uusia heilutteluita varten. Haalareissakin on vielä tilaa uusille merkeille.

Tavatkaamme siis lauantaina, sekä uudelleen keväällä rovan Niemellä, jossa vihdoista viimein otetaan selvää, että osaako ne lappilaiset krebaa olleska. Muistakaamme myös, että tarpeeksi lyhyellä tarkastelujaksolla ympyräkin on suora - suunta on siis aina oikea.

Ystävällisin blogiterveisin

Jyri Liukko

Ystävänne

Koulutuspoliittinen vastaava

Takkuisen tuheron ylpeä kantaja

Insinööriopiskelijaliitto IOL ry