Insinööriopiskelijoiden pakkojäsenyyden vastustus vahvalla pohjalla

21.10. Niina Ratilainen kritisoi blogissaan Insinööriopiskelijaliiton tekemää kannanottoa pakkojäsenyydestä opiskelijaliikkeessä. Ottaessaan kantaa kannanotossa esitettyihin väitteisiin Ratilainen toivoi, että keskustelua tulisi käydä faktojen valossa eikä mielikuviin peilaten. Oli kuitenkin surullista huomata, että juuri Ratilainen itse syyllistyi tähän. Ratilaisen blogi sisälsi lukemattoman määrän suoria asiavirheitä sekä mausteeksi mielikuvia siellä täällä.

Blogissa kritisoidaan sitä, että liittyessäsi Turun opiskelevien insinöörien jäseneksi liit… eiku hetkinen, otetaas uudestaan. Liittyessäsi Turun Insinööriopiskelijat TIO ry:n jäseneksi liityt samalla myös Akavaan. Kyllä, tämä pitää paikkaansa. Lienee myös olennaista, että teemme täydellisen selväksi jokaiselle liittyvälle, että liittyessään TIOn jäseneksi liittyy myös Insinööriopiskelijaliittoon, Uuteen Insinööriliittoon sekä näin ollen myös Akavan jäseneksi. TIO ei myöskään ole ensisijaisesti koulutusalayhdistys, kuten Ratilainen väittää, vaan ammattiyhdistysliikkeen paikallisyhdistys. Tämäkin tuodaan järjestön markkinoinnissa varsin hyvin esille. Lisäksi TIO on itsenäinen yhdistys ja voi täysin vapaasti päättää omista jäsenyysasioistaan.

Blogissa väitetään, että IOL:n mielestä paras tapa vaikuttaa on jaloillaan äänestäminen. Olisikin mielenkiintoista tietää, mistä tämä väite on repäisty. Paras vaikuttaminen tehdään aina sisältäpäin. Jaloillaan äänestäminen onkin olennaista vain silloin, kun yksilö ei halua olla jonkin yhteisön jäsen.

Ratilainen ihmettelee, mihin perustuu näkemykseni siitä, kun ihmettelen, miksi ei haluta löytää asioille tehokkaampia toteuttamistapoja, vaan halutaan mennä sieltä missä aita on matalin. Toimin toista kautta oman opiskelijakuntani edustajistossa, opiskelijakuntani strategiatyöryhmässä sekä olen opiskelijakuntani taloustoimikunnan puheenjohtaja. Ei tarvitse erikseen esittää kutsua tulla katsomaan opiskelijakunnan toimintaa, teen sitä kyllä lähes päivittäin, ja tiedän opiskelijakuntatoimimisen haasteet. Haluan myös toivottaa kaikki opiskelijakuntatoimijat tervetulleiksi katsomaan, miten Insinööriopiskelijaliitossa suoritetaan markkinointia ja jäsenhankintaa. Tänäkin syksynä olemme rekrytoineet jäseniksemme yli 60 prosenttia kaikista aloittaneista insinööriopiskelijoista Suomessa. IOL pystyy myös hyvin hoitamaan edunvalvontaansa monipuolisesti, vaikka kaikki insinööriopiskelijat eivät ole pakotettuja kuulumaan järjestöön. Mainittakoon vielä, että noin 90 prosenttia IOL:n vuosittaisista tuloista on jäsenmaksutuloja.

On myös hämmästyttävää nähdä kuinka vinoutunut näkemys Ratilaisella on ammattiyhdistysliikkeen toiminnasta. Asioihin vaikuttamisen ja toiminnan yhdessä kehittämisen ei pitäisi millään muotoa vaatia pakollista jäsenyyttä. Meillä ammattiliitoissa lähdetään siitä, että kaikki ovat mukana talkoissa vapaaehtoisesti – ei pakottamalla.

Ratilainen korostaa insinööriopiskelijoiden perustelevan pakkojäsenyyden vastustamista kahdella keihäänkärjellä, vastaavasti myös pakkojäsenyyden puolustajat liikkuvat yhtä suppeilla perusteluilla. Perusteluiksi käytetään YTHS:n laajentamista ammattikorkeakouluopiskelijoille sekä opiskelijakuntien lakisääteistä asemaa opiskelijoiden edunvalvojana. Pureudutaanpa näihin seuraavaksi.

Tällä hetkellä YTHS:n terveydenhoitomaksu on niin sanottu läpikulkuerä ylioppilaskunnille. YTHS määrittää terveydenhoitomaksun suuruuden, jonka ylioppilaskunta laskuttaa jäsenmaksunsa ohessa opiskelijoilta ja tilittää sen YTHS:lle. Hämmästystä herättää kuitenkin se, että miksi tällainen läpikulkuerä on välttämätöntä sitoa ylioppilaskunnan jäsenmaksuun. Eikö YTHS voisi itsenäisenä organisaationa hoitaa terveydenhoitomaksun laskuttamista suoraan opiskelijoilta? Mikäli väliin tarvitaan välttämättä ylioppilas- tai opiskelijakunta, niin eikö tällaisen maksun laskuttaminen onnistu ilman ylioppilas- tai opiskelijakunnan jäsenmaksuun sitomista? Yhtenä vaihtoehtona voisimme myös nähdä laskutuksen tapahtuvan samassa yhteydessä, kun ilmoittaudutaan läsnä olevaksi korkeakouluun tai miksei myös veroluonteisena maksuna?

Vaihtoehtoja ylioppilas- ja opiskelijakuntien pakkojäsenyydelle siis on, jos vain niitä halutaan selvittää tarkemmin. Ei pitäisi aina mennä sieltä, mistä aita on matalin tai tehdä kuten aina on tehty. On elettävä mukana muutoksessa ja todettava että niin järjestäytymisen vapautta kuin ihmisoikeuksia loukkaava pakkojäsenyys on aikansa elänyt. Tämä todettiin myös Ruotsissa 2010, kun valtiopäivät päätti luopua ylioppilaskuntien pakkojäsenyydestä. Tuolloin Göteborgin ylioppilaskunnan puheenjohtaja piti tehtyä ratkaisua myös hyvänä asiana, koska vanha laki oli yhdistymisvapauden vastainen. Mitä jos otettaisiin rohkeasti Ruotsista mallia ja siirrettäisiin tämä pakkojäsenyys sinne minne se kuuluukin – historiaan.

Kovinkaan vahvalla pohjalla ei ole myöskään perustelut opiskelijakunnan lakisääteisestä asemasta opiskelijoiden edunvalvojana. Suosittelemme Ratilaiselle tutustumista uudelleen lakikohtaan, jossa määritellään opiskelijakunnan lakisääteiset tehtävät. Näihin laissa (ammattikorkeakoululaki §42a) määriteltyihin tehtäviin ei siis sisälly opiskelijoiden edunvalvonta, joka toki on olennainen osa opiskelijakunnan työtä, mutta ei millään määrin lailla määrätty.

Ratilainen korostaa, että opiskelijakunnan on hankalaa toimia, kun ei ole riittävää asemaa neuvotteluissa korkeakoulujen kanssa ilman pakkojäsenyyttä. Tämä on kuitenkin maailma, jossa ammattiliitot toimivat päivittäin ja onnistuvatkin edunvalvonnassaan hyvin. Miksi sitten opiskelijakunnat eivät kykene vastaavaan? Korostamme jälleen opiskelijakunnissa toiminnan kehittämistä, innovointia ja toiminnan houkuttelevuuden lisäämistä. Tällä tavoin opiskelijakunta täyttää myös parhaiten yhden lakisääteisistä tehtävistään, joka on: ”Opiskelijakunnan tehtävänä on omalta osaltaan valmistaa opiskelijoita aktiiviseen, valveutuneeseen ja kriittiseen kansalaisuuteen.” Voidaankin siis kysyä, kuinka tätä tehtävää täytetään, jos opiskelijakuntaan on lähtökohtaisesti pakko liittyä eikä siitä voi erota niin halutessaan.

Keskusteluun pakkojäsenyydestä ei kuulu kysymys siitä, saako opiskelija rahoillensa vastinetta. Kysymys on periaatteesta ja oikeudenmukaisuudesta. Suomi on täynnä yhdistyksiä, jotka hoitavat edunvalvontaa ja hyvin hoitavatkin – ilman pakkojäsenyyttä.

Mika-Matti Ojala

Insinööriopiskelijaliiton puheenjohtaja

2πr=x

"Vuosi 2008. Syksy saa, nuori insinööriopiskelijan planttu ei. Takana vuosi koillistamperelaista opiskelijaelämää ja torstaisin viidenkymmenen sentin oluet Be-Bopissa. Ystäväni Erkko ja pin-up -photoshoot Stihlin moottorisahan kanssa.

Samaisena vuotena, samaisena harmaana syksynä, tyttö nimeltään Jyri löysi itse itsensä muutaman euron köyhempänä bussista kohti Kuopiota. Paikallinen insinööriopiskelijayhdistys KINRA oli hamunnut vetovastuun syksyisestä suurtapahtuma IOPstä. Torin kulmalla kalakukon tuoksu nenissämme ulostauduimme Nääsvillestä tilausajona liikkuneesta bussista. Bussin ikkunalla ilmoitusluontoinen teksti TIRO ry, kyydissään monikymmenpäinen lauma pöllö-öljyä nauttineita miehiä, naisia, lapsia, vammaisia. Sekä tietenkin Vähä-Pietilän Perttu.

Kamat hotlaan, Tekniikka ja X -tuotos Kaljasampo (Tekniikka ja Kalevala) kisatiloihin, käteen vedetyt vaaleanpunaisen pörröiset porolapaset oluttölkki huomassaan lähdimme uhmaamaan sadetta, viimaa ja loskaa. Kätevänä ajattelijana ymmärsin asentaa superstarien ja villasukkien väliin muovipussit, joten köyhän miehen kalvoratkaisu oli valmis. 

Rasteja kierrettiin mielettömällä tatsilla, kuopiolaisten kyylätessä nouskunvarsiaan pitkin violetteihin ja viininpunaisiin haalareihinsa sonnustautuneita Mansen mestareita, jotka pikku nousuissaan änkesivät Savon Sanomien suureen laatikkoon useita raavaita miehiä. Kuva liittyy."

Edellä lyhyt katkelma oman historiani siipien havinasta, kun nuorena ja komeana Diners Club -kortin omistajana eksyin ensimmäiselle IOPlleni Kuopioon. Samalla lailla vastaavanlaisia katkelmia syntyy tulevan viikonlopun lauantaina Suomen maailman parhaassa Turussa, joka toimii Insinööriopiskelijapäivien kotisatamana tänä herran armon vuonna 2013. Edellisen kerran vastaavanlaista viinanhuuruista länsituulta oli havaittavissa, kun samainen laiva pysähtyi samaisessa kaupungissa, samaisen tapahtuman nimissä syksyllä 2007, mutta jonne allekirjoittanut, silloisen fuksi(tursas)pojan varjo ei avoliiton mukanaan tuoman raskaan tohvelin alta joutanut. Kyllä minä mieleni pahoitin. 

Toisaalta tarkasteltuna oli tuo avoliiton tuoma skippaus myös onnenpotku nykyiselle elämälleni - jos olisin Turkuun eksynyt fuksivuotenani, pääsisi ns. ympyrä nyt lauantaina sulkeutumaan, joka käsitteenä tunnettaneen perinteestä, jossa insinöörin (tai inssiopiskelijan) tulee kiertää Insinööriopiskelijapäiviä katkeamatta, kunnes IOP rantautuu seuraavan kerran sille paikkakunnalle jossa neitsyys menetettiin. 

Tästä hyväntahtoisesti tuohtuneena tahdonkin esittää, että tulevaisuudessa (lue: tämän vkl jälkeen) py-kenttämme toimijat rohkaisevat itse itsensä ja alkavat todellakin miettimään oman kaupunkinsa mahdollisuuksia toimia temmellyskenttänä tälle Vuoden Parhaalle IOPlle. Kauniissa koti-Suomessamme kuitenkin on kauniita kaupunkeja ja rikkoutumattomia miljöitä, jossa takkuinen tuhero ei ole vielä rinnuksilla iloisesti heilunut Insinööriopiskelijapäivien muodossa.

Toinen, ja ehkä se suurempi, syy tähän esitykseeni on se, että en ole vielä lähitulevaisuudessa kuitenkaan valmis omaa ympyrääni Kuopiolla sulkemaan, vaikka päiväni opiskelijana ovatkin käymässä vähiin. Maksakin vielä toimii ilman jokaviikkoista dialyysihoitoa. Tuherokin on jo kerran höyrytetty siliäksi uusia heilutteluita varten. Haalareissakin on vielä tilaa uusille merkeille.

Tavatkaamme siis lauantaina, sekä uudelleen keväällä rovan Niemellä, jossa vihdoista viimein otetaan selvää, että osaako ne lappilaiset krebaa olleska. Muistakaamme myös, että tarpeeksi lyhyellä tarkastelujaksolla ympyräkin on suora - suunta on siis aina oikea.

Ystävällisin blogiterveisin

Jyri Liukko

Ystävänne

Koulutuspoliittinen vastaava

Takkuisen tuheron ylpeä kantaja

Insinööriopiskelijaliitto IOL ry

Insinööri(opiskelija) – ja ylpeä siitä

Insinöörin ammattikuva on hyvin laaja. Insinööri voi toimia työnjohtajana, tuotesuunnittelijana, tuotantopäällikkönä, tuotannonsuunnittelijana, asiantuntijana yms. Tehtäväkirjo on hyvin laaja ja tämän vuoksi insinöörin ammattikuva ovat vaikeasti hahmotettavissa. Mitä se semmoinen insinööri oikein tekee? Insinöörin koulutuksella kun voi tehdä vaikka mitä. Työpaikallani on lisäkseni kolme samasta koulusta eri vuosina valmistunutta puutekniikan insinööriä. Yksi heistä on sahanjohtaja, toinen tuotantopäällikkö, kolmas tuotannonsuunnittelija. Minä nuorimmaisena toimin vuoroesimiehenä. Samalla koulutuksella on siis mahdollista päästä moniin eri tehtäviin. Hauskinta on, että nuorin kollegoistani on juuri johtaja eli korkeimmalla hierarkiassa. Ikä ei vaikuta siihen millaisiin tehtäviin pääset. Siihen vaikuttavat pätevyytesi, kykysi mukautua ja ennen kaikkea asenteesi.

Tein kyselyä työpaikallani: miksi insinöörejä ei enää arvosteta kuten ennen? Erään työntekijän mielestä arvostus on laskenut, koska insinööriä pidetään käytännöstä vieraantuneena. Kun insinöörin suunnitelma näyttää paperilla hyvältä ja laskelmat pätevät, suunnitelma on vedenpitävä. Mutta miten on toteutuksen laita? Moni insinööriopiskelija tekee ensimmäisen harjoittelunsa juuri haalarihommissa – eli heillä on ainakin jotain kokemusta työstä käytännöstä. Mutta onko tämä kokemus tarpeeksi kattava? Ja mikä tärkeintä, riittääkö se paljon vaativalle yhteisölle?

Insinööreistä on muodostunut yksi vitsikulttuurin alaryhmä. Insinööreistä kerrotaan paljon vitsejä. ”Mitä yhteistä on insinöörillä ja salamalla? – Ensin välähtää, sitten korjataan vahingot.” Vaikka yleensä vitsit saattavat insinöörin pilkan kohteeksi, meidät kuitenkin huomataan. Onko yhdestäkään muusta ammattiryhmästä yhtä paljon vitsejä? Ei tule ainakaan heti mieleen. Vaikka iva osuu nilkkaamme, osaamme nauraa vitseille. Ammattiryhmämme tiedostetaan.

Aikaisemmin insinööri oli arvostettu ammatti ja alalle oli hankala päästä opiskelemaan. Nyt insinöörien koulutusohjelmiin on helppoa päästä sisään. Monet tulevatkin kokeilemaan, koska eivät sattuneet pääsemään haluamaansa kouluun ensimmäisellä yrittämällä. Keskeyttävien määrä on suuri. Kuka tahansa pääsee kouluun, vaikka harva sieltä koskaan valmistuu. Tämä laskee ammatin arvostusta.

Vaikuttavatko media ja julkinen suhtautuminen ammattikuvaamme? Ilmeisesti. Itse törmäsin monesti kesän aikana insinöörivitsailuihin. Tällöin totesin ylpeänä: ”Kyllä, minusta tulee insinööri ja sen takia olen täällä harjoittelemassa.” Kun suhtauduin asiaan puhtaalla huumorilla, vitsailu jäi kokonaan pois ja arvostus lisääntyi. Mikäli arvostaa muiden työntekoa, tulee myös itse arvostetuksi. Samalla pitää olla myös ylpeä siitä mitä on ja mitä tekee.

Ammattikuvamme arvostus riippuu siitä miten me itse itseemme suhtaudumme ja miten välitämme kuvamme muille. Ihmisten on helppo arvioida toisia, vaikka he eivät tietäisi puoliakaan totuudesta. Se, miten itse suhtaudumme muiden arviointiin, voi antaa meille joko etulyöntiaseman tai asettaa meidät huonoon valoon. Itsetietoinen, jalat jykevästi maassa pitävä insinööri on parhain parantamaan ammattikuvaamme. Mitä enemmän meitä on, sitä parempi.

Minä olen ylpeä, tuleva insinööri. Oletko sinä? Eikun imppulakki päähän ja levittämään insinöörien ilosanomaa!


Syysterkuin,
Noora Nieminen

Ammattikuva ja -identiteetti
Insinööriopiskelijaliiton hallituksen jäsen

Orjatyötä ja harmaata taloutta

Kulunutta kesää edelsi jälleen kerran kevät joka toi mukanaan opiskelijoille pakolliset tutkintoon kuuluvat työharjoittelujaksot. Osa opiskelijoista oli onnekkaita ja sai omaa alaansa vastaavan harjoittelupaikan. Vaikka olemme liittona muistuttaneet oman alan harjoittelupaikan tärkeydestä, on suurin ongelma harjoitteluiden suhteen niiden valitettavan yleisessä palkattomuudessa. Huolestuttavan moni korkeakouluopiskelija tyytyy tekemään työharjoittelun ilmaiseksi.

Suomessa toimii valtava määrä yrityksiä, jotka pysyvät nykyisessä tuottavuudessaan pääasiassa ainoastaan ketjuttamalla palkattomia harjoitteluja. Tämä on eettisesti erittäin väärin rehellisiä yrityksiä kohtaan, ja suomennettuna kyse on harmaasta taloudesta, jonka vuoksi valtio kärsii suuret verotulomenetykset.

Viime aikoina otsikoissa ovat olleet mm. miten kotimaiset musiikkifestivaalit pyörivät puhtaasti palkattomien työntekijöiden voimin. Kansan Uutiset (28.7.2013) uutisoi kesällä kyseisestä ongelmasta Helsingissä järjestettävillä Flow-festivaaleilla, jossa palkattomat harjoittelujaksot ovat jopa useiden kuukausien mittaisia. Samaan aiheeseen tarttui Vantaan Sanomat (6.8.2013), jossa oman tarinansa kertoi Englannissa opiskeleva ja Suomessa harjoittelua tekevä nuori. Kansan Uutisten artikkelissa tarinansa kertonut nuori ei kehdannut paljastaa nimeään, koska pelkäsi maineensa 

menevän muutenkin pienissä piireissä.

Yritykselle palkaton työharjoittelu on jokainen kerta kuin lottovoitto. Harjoittelija ei tuo yritykselle minkäänlaisia kustannuksia, koska mm. palkka ja sen sivukuluja ei ole. Yritys voi myös irtisanoa harjoittelijan milloin tahansa mistä syystä tahansa, koska varsinaista työsopimusta ei ole missään vaiheessa syntynyt. Toisin sanoen palkaton harjoittelija on tyystin vailla työntekijän oikeuksia, jotka hänelle Suomen lain mukaan kuuluisi. Samaan aikaan opiskelija tuottaa panoksellaan yritykselle tulosta. Edellinen yhtälö täyttää kaikki nykyaikaisen orjatyövoiman tunnuspiirteet.

Vaikka palkaton työharjoittelu tunnistetaan opiskelijoiden keskuudessa epäreiluksi, niin miksi sitä sitten tehdään? Vastaus tähän on yksinkertainen. Usein takana on jo pitkä rekrytointiprosessi hakemuksineen ja haastatteluineen. Tämän jälkeen sinulle ilmoitetaan, että olet valittu yli sadan hakijan joukosta tiimiimme ja työharjoittelu on palkaton. Toisin sanoen, jos palkatonta työharjoittelua et tee sinä, sen tekee joku muu, aina. Seurauksena vielä saattaa olla, että jäät itse kokonaan ilman työharjoittelupaikkaa. Tämä yhtälö on luonut opiskelijoille paineet ottaa vastaan harjoittelupaikka hinnalla millä hyvänsä ja tässä tapauksessa oman työn hinta on ollut pyöreä nolla.

Palkaton tutkintoon kuuluva pakollinen työharjoittelu luo myös toisenlaisen merkittävän yhteiskunnallisen ongelman, nimittäin opiskelijan toimeentulon. Jos opiskelija tekee täysipäiväistä työviikkoa ilman minkäänlaista rahallista korvausta, niin millä ihmeellä opiskelija tällöin tulee toimeen? Vastauksena tässä on usein toinen työ, jota tehdään usein iltaisin ja viikonloppuisin. Tämä taas aiheuttaa opiskelijassa uupumusta, stressiä ja loppuun palamista.

Niin kauan kuin maassamme sallitaan tällainen orjatyövoima ja asenteet ovat näin välinpitämättömät, ei ongelma katoa minnekään. Päästäksemme tästä loisesta eroon on asenteet muututtava niin opiskelijoilla, työnantajilla, kouluilla kuin päättäjilläkin. Työharjoittelu on myös työtä, josta on Suomen lain mukaan maksettava korvaus. Pidän olennaisena kysymyksenä työn arvostuksen. Työnteon arvostaminen on suomalaisen yhteiskunnan kivijalka. Miten voidaan olettaa nuoren arvostavan työntekoa missään muodossa jos hänelle ei siitä makseta palkkaa?

Mika-Matti Ojala
Insinööriopiskelijaliiton puheenjohtaja

Pari muuttujaa valintakokeessa

Jälleen kerran tuhansia nuoria kokeili taitojaan ammattikorkeakoulujen tekniikan ja liikenteen alan valintakokeessa kesäkuun alussa. Itse olin suorittamassa kyseistä koetta jo kolmatta kertaa. Edelliset kaksi kertaa olivat varsin menestyksekkäitä joten nyt oli haussa hattutemppu.

Kokeeseen valmistautumisessa noudatin itselle tuttua kaavaa, ei valmistautumista. Valmistautumattomuudesta huolimatta olin jo kaksi kertaa kokeen läpäissyt joten paineet läpäistä koe eivät nyt ainakaan liian kovat olleet. Tällä kertaa en kuitenkaan kymmeneltä edellisenä iltana käynyt lainaamassa laskinta kaverilta.

29.5. Kaleva uutisoi, että Oulun yliopiston DI-valintakokeessa oli saanut käyttää kiellettyjä symbolisia ja graafisia laskimia jopa yli tunnin ajan ennen kuin ne kerättiin pois ja vaihdettiin sallittuihin. Sama laskinsääntö on käytössä myös AMK:n tekniikan ja liikenteen alan valintakokeessa. Ilmoitus tästä annetaan valintakoekutsussa jossa selkeästi kerrotaan, että kiellettyjä laskimia ovat uudenmalliset symboliset laskimet.

3.6. ennen valintakokeen alkua suoritettiin perinteiset toimenpiteet sekä selkeästi kuuluvalla äänellä valvoja luki papereista, että kiellettyjä laskimia ovat uudenmalliset symboliset laskimet. Tässä vaiheessa pöydälläni lepäsi juuri äsken kielletyksi ilmoitettu laskin. Hätä ei kuitenkaan ollut tämän näköinen. Valintani oli tietoinen ja mukanani oli myös kaksi muuta laskinta, jotka olivat sääntöjen mukaan sallittuja. Samassa aloin tutkailemaan ympärilleni ja huomasin välittömästi ainakin kuudella olevan myös kielletty laskin koetilanteessa mukana.

Joka kerta kun valvoja käveli joukossamme, odotin, että kielletyt laskimet kerätään pois. Kertaakaan näin ei tapahtunut. Jo kokeen toisen vaiheen alkaessa valvoja oli kiertänyt mm. tarkastamassa kaikkien henkilöllisyystodistukset sekä keräämässä ja jakamassa paperia useampaan kertaan. Kaikesta tästä huolimatta sama henkilö, joka oli vain hetken aikaisemmin ilmoittanut kaikille kielletyistä laskimista, ei huomioinut kiellettyjä laskimia huomattavalla osalla hakijoista.

Pidän tätä huolestuttavana. Koska tiettyjen laskimien kieltämisenne on syynsä, niin mitä kertoo valintakokeen yleisestä vaatimustasosta ja arvostuksesta jos kokeen valvoja sivuuttaa täysin näin räikeän rikkeen?

Vierekkäin kiellety laskin (vas.) ja sallittu laskin (oik.)

Itse olen sitä mieltä, että koko laskinsäännöstä voitaisiin luopua ja muuttaa tehtävien luonnetta niin, että olennaisessa osassa olisi enemmän yhtälön ongelmalähtöinen muodostaminen tehtävänannosta eikä niinkään itse tehtävän mekaaninen lopputuloksen esittäminen parilla välivaiheella. Yksinkertaiset yhtälöratkaisut ja laskinrajoitukset valintakokeessa eivät ole enää tätä päivää. Myös valintakokeen on seurattava kehitystä.

Mika-Matti Ojala

Insinööriopiskelijaliiton puheenjohtaja

Tekniikka ja (Neiti) X

He ovat ihastuttavia. He ovat kauniita. He ovat fiksuja ja filmaattisia. He ovat jokaisen menestyneen miehen takana, ja tänä vuonna he ovat Tekniikka ja X-kilpailun aiheena.

Vaikka naiset ovat vasta hiljattain alkaneet marssia esiin teknisellä osaamisellaan ja johtajuustaidoillaan, ei kyseessä ole mikään uusi juttu. Insinööriopiskelijoiden suosituimman tiedonlähteen, Wikipedian, mukaan Jenny Markelin valmistui insinööriksi vuonna 1905, ensimmäisenä suomalaisena naisena, vain 23-vuotiaana. Loistavin arvosanoin, tietenkin :)

Kautta aikojen naiset ovat olleet teknillisen kehityksen innoittajina, ompelukoneista ja imureista aina nykypäivän kauneudenhoitovälineisiin asti. Tiesittekö muuten, että kaikista tekniikan alalla työskentelevistä insinööreistä 13 % on naisia? Tulevaisuudessa tämä luku tulee vain kasvamaan, sillä esimerkiksi vuonna 2011 valmistuneista jo 18 % edusti tätä kauniimpaa sukupuolta. Ja nyt on aika päästää nämä naiset valloilleen.

Joten hyvät naiset ja herrat,  Insinööriopiskelijaliitto ylpeänä esittää vuoden 2013 tekniikka ja X – kilpailun aiheen: Tekniikka ja Naiset!

Etsikää siis omat innoittajanne, ideoikaa ja kehitelkää juuri teidän mielestänne paras Tekniikka ja naiset aiheinen tulevaisuuden innovaatio. Kilpailun finaali käydään Insinööriopiskelijapäivien yhteydessä, Turussa 12.10.2013.

Inspiroivin ajatuksin, 

 Eeva

Vuonna 2010 Tekniikka ja Joukkoliikenne voitto meni Kuopiolaisten tuplapolkupyörälle

 

Terveisiä Rovaniemeltä

UIL:n edustajakokous järjestettiin 25.5. Rovaniemellä, Hotelli Santa Claus:issa ja samassa yhteydessä juhlittiin myös Lapin Insinöörien 60-vuotista taivalta. Niinpä hallitus pakkasi juhlatamineet mukaan ja suuntasi yöjunalla kohti Lappia. Allekirjoittaneelle reissu oli historiallinen, sillä en ole koskaan aikaisemmin käynyt Oulua pohjoisemmassa (eikä sekään vissiin ole vielä oikeasti pohjoisessa). 

Perjantaiaamuna juna saapui Rovaniemelle kolme varttia aikataulusta jäljessä, makuuhyteissä "hyvin" nukutun yön jälkeen. Matkalaisia vastassa olivat pohjoisen kollegamme Sonja ja Dani, sekä UIL:n vahvistuksemme Reima. Ja mikä keli! Aurinko paistoi täysin pilvettömältä taivaalta ja lämpöä riitti, ihan kuin kesällä. Tästä ihanasta lämmöstä ja valoisuudesta saimmekin nauttia koko viikonlopun ajan. 

Kun matkatavarat (joita ainakin allekirjoittaneella oli aivan liikaa) ja kaverit oli saatu sullottua kahteen autoon ja yhteen taksiin suuntasimme etsimään evästä ja aloittamaan kokousta muutamaksi tunniksi ennen illan juhlia. 

Vuosijuhlien osallistujamäärä oli rajattu järjestäjän toimesta, joten juhliin osallistuivat vain edustajakokouksen varsinaiset edustajat Mika-Matti, Sonja, Dani, Jyri, Reima ja Minä. Loput porukastamme suuntasivat Amarilloon syömään ja terassille. 

Juhlat olivat juuri sellaiset, kun 60-vuotiaalta voidaan odottaa: Arvokkaat (iltapukupakko), mutta samalla rennot ja leikkisät. Ruoka (poroa tietenkin) ja varsinkin viini olivat todella herkullisia. Illan ohjelmasta vastasi stand-up koomikko Hannu Friman ja entinen tangokuningatar vuosituhannen alusta. Nimi ei jäänyt mieleen, mutta nätisti lauloi. Illan aikana kuultiin myös muutamia onnittelupuheita ja muistettiin ansioituneita aktiiveja UIL:n kunniamerkeillä. Lapissa todella osataan juhlia! 

Suussa sulavaa suklaatartarelliä jälkiruuaksi

Lauantaina aikainen herätys ja ohjelmassa UIL:n edustajakokous, jonka varmasti merkittävin päätös oli vaihtaa yhdistyksen nimi takaisin Insinööriliitto IL ry:ksi. Lisäksi UIL:n hallitukseen Opiskelijoiden vaalipiirin edustajan Reima Pentikäisen henkilökohtaiseksi varajäseneksi valittiin Lapin oma poika, IOL:n viime vuoden puheenjohtaja Janne Juujärvi. Reima ja Janne siis pitävät huolen siitä, että myös UIL:n hallitus tietää miten meillä opiskelijoilla menee.

Illalla suuntasimme hallituksen kesken syömään ja katsastamaan Angry Birds puiston, jonka RovIO muuten lahjoitti Lapin Insinööreille 60-vuotislahjaksi. :) Kun tilaisuus on, niin pitihän se käyttää hyväksi: Enpä olekaan ennen kiipeillyt ja laskenut liukumäkeä juhlamekossa. Teimme myös ensimmäisen videotervehdyksen teille jäsenille! Videotervehdyksen voi käydä katsomassa IOL:n facebook-sivuilta, täältä.

Sunnuntaillekin riitti vielä kokousteltavaa. Kävimme läpi kaikkien paikallisyhdistysten kuulumiset, päätimme muun muassa Tekniikka ja X -kilpailun aiheen ja söimme isoimman pitsan ikinä! Oikeesti, pitsa oli ainakin metrin halkaisijaltaan. 

Huh! Näihin kuviin ja tunnelmiin:

Jättipitsa! Vertailun vuoksi, takana oleva läppäri on muuten ihan normaalin kokoinen :)

Terveisin, 

Eeva