tiistai 7. maaliskuuta 2017

Mielipiteilläkö rahaa korkeakouluille?



“Laadullinen työllistyminen tarkoittaa valmistuneiden työllistymistä koulutustasoa vastaavasti.”





Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi 2.3. artikkelin laadullisen työllistymisen sisällyttämisestä korkeakoulujen rahoitusmalliin asiaa valmistelleen työryhmän luovutettua Sanni Grahn-Laasoselle raporttinsa. Raportissa on ehdotettu, että ammattikorkeakoulujen rahoituksesta tulisi tulevaisuudessa 4 % valmistuneiden opiskelijoiden laadullisesta työllistymisestä.

Laadullisen työllistymisen arvostaminen koulutuksen rahoituksen kriteerinä olisi sinällään ihannetilanne. Korkeakoulut pyrkisivät tällöin tuottamaan työelämän tarpeisiin ja alalle sopivia työntekijöitä juuri siellä tarvittavan määrän. Valmistuvien opiskelijoiden alueellisen työllistymisen määriä pyrittäisiin arvioimaan jo sisäänottomääriä pohdittaessa ja opiskelijan ohjauksen määrää oppilaitoksissa lisättäisiin. Toisin sanoen opiskelijoista pyrittäisiin kouluttamaan ammattitaitoisia ja osaavia tekijöitä Suomen elinkeinoelämän tarpeisiin niin, että valmistuessaan jokainen koulutettu olisi arvokas osa Suomen työmarkkinoita.

Laadullisen työllistymisen sisällyttäminen rahoitusmalliin on kuitenkin hyvin monitahoinen aihe. Rahoitusmallin muutoksella olisi tarkoitus rohkaista korkeakouluja tuottamaan laadukasta koulutusta, jolla on työllistävä vaikutus. Nykyään ammattikorkeakoulut saavat 4 %:n osuuden rahoituksestaan valmistuneiden opiskelijoidensa työllistymisestä ylipäänsä. Raportissa esitetty muutos ei siis itsessään olisi kovinkaan suuri. Suuri kysymysmerkki onkin nyt, kuinka laadullisuutta mitataan ja miten tiedot työpaikasta kerätään.

Toimivassa järjestelmässä laadullista työllistymistä mitattaisiin usealla tavalla. Tuloksen tulee olla objektiivinen ja riippumaton henkilöiden subjektiivisista mielipiteistä. Lisäksi sen tulisi tietenkin tavoittaa jokainen valmistunut opiskelija. Nämä kriteerit eivät ole mitenkään helppoja tavoitteita. Niihin tulee kuitenkin pyrkiä, jotta korkeakoulujen rahoitus pysyy läpinäkyvänä ja tasavertaisena.

Raportissa oli mainittu useampikin tapa työllistymisen laadullisuuden seuraamiseen. Mainittuina olivat palkkaus, tilastokeskuksen käyttämä ammattiluokitus sekä yliopistojen käyttämä uraseurantakysely. Raportissaan työryhmä päätyi esittämään kyselyä seurannassa. Tästä tietenkin seuraa useampikin huoli.

Ensimmäisenä mieleen tulee kyselyn kattavuus. Saavutetaanko kaikkia valmistuneita opiskelijoita ja jos saavutetaan, kuinka varmistetaan, että kaikki vastaavat kyselyyn. Saavuttaminen ei välttämättä ole ylitsepääsemätön este, mutta erityisesti kyselyn onnistumiseen vaikuttaa suuresti valmistuneiden halukkuus vastata siihen. Onko esimerkiksi valmistuneella, joka ei ole saanut koulutustaan vastaavaa työpaikkaa, intoa vastata kyselyyn? Esimerkiksi vuonna 2011 valmistuneiden yliopistojen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden vuoden 2016 vastausprosentti kyselyyn oli vain 38 %.

Lisäksi joudutaan tietenkin myös miettimään, kuinka työllistynyt itse mieltää työnsä laadullisuuden. Kuitenkaan ei ole tarkoituksenmukaista, että opiskelijat korkeakouluttautuvat tehtäviin, joihin kyseistä koulutusta ei tarvitse. Tyytyväisyys työpaikkaan ei automaattisesti tarkoita, että on laadullisesti työllistynyt. Eikä se myöskään tarkoita, että tutkinnon sisällöt ovat olleet sellaisia, joilla olisi mahdollista työllistyä laadullisesti. Pitkässä juoksussa tämä vaikuttaa myös tutkinnon arvostukseen työmarkkinoilla. Valmistuneen insinöörin työllistyessä vaikkapa asentajan tehtäviin, tutkinnon sisällöissä on korjattavaa, mutta huonosti suoritetulla laadullisen työllistymisen seurannalla annamme viestin, että sehän on normaalia.

Olemme varmastikin kaikki samaa mieltä, että laadullinen työllistyminen on tärkeä asia ja korkeakouluja tulee rohkaista sen edistämiseen. Sillä tavoin voimme varmistaa, että koulutukseen käytetyt julkiset resurssit maksavat itsensä takaisin. Tavoite on siis oikea, mutta keinoissa riittää vielä hiomista.

Koulutuspoliittisesta kabinetista,
Samu Väisänen, Ossi Nuutero ja Markus Virtanen  

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Insinööriopiskelijoiden asialla


Jokainen tekniikan opiskelija on takuulla törmännyt Insinööriopiskelijaliittoon omalla kampuksellaan, tavalla tai toisella. Kenties olet käynyt ständillä vilauttamassa jäsenkorttia yllätystä vastaan tai hörppäämässä kupin kahvia ja juttelemassa työttömyyskassasta, tai vaikkapa osallistunut luennolle, josta olet saanut vinkkejä työnhakuun. Oma paikallisyhdistys, ja sen tuomat paikalliset edut ja tapahtumat, ovat luontainen linkki Insinööriopiskelijaliittoon. Mutta mistä muista syistä on hyvä muistaa ja tunnistaa IOL? 

IOL ja MIO ständeilemässä Mikkelissä. Samanlainen näky on tuttu monilla muillakin kampuksilla.
IOL:n toiminnan ydin on koulutuspoliittinen edunvalvonta. Noin seitsemäntoistatuhannen (17 000) tekniikan alan ammattikorkeakouluopiskelijoiden etuja ajavan järjestön keskiössä on laadukas ja työelämälähtöinen insinöörikoulutus. Koulutukseen vaikuttamalla pidetään yllä ja parannetaan suomalaisen insinöörikoulutuksen laatua ja arvostusta. Kiteytettynä liitto luo toiminnallaan jäsenilleen parempaa työelämää. 


Liitto haluaa palvella jäseniään mahdollisimman kattavasti niin yksilö- kuin koko ammattikunnankin tasolla. Opiskelijajäsenellä on käytössään kaikki samat edut ja palvelut kuin Insinööriliitonkin jäsenellä. Kattavat urapalvelut takaavat henkilökohtaisen neuvonnan muun muassa työnhakuun ja oman uran suunnitteluun liittyvissä kysymyksissä. Näin kesän kynnyksellä kannattaakin hyödyntää jäsensivuilta löytyvää Kesäduunitoria sekä asiantuntijoiden CV-kommentointia. 


Työsuhdeneuvonnasta saa apua työelämään ja työsuhteisiin liittyvissä asioissa. Esimerkiksi työsopimukseen tai työehtosopimukseen liittyvissä kysymyksissä tai oikeudellisesti mietityttävissä asioissa voi ja kannattaakin kääntyä ensin osaavan henkilökunnan puoleen. Mahdollisten ongelmien ilmetessä asiantuntijat auttavat ratkomaan niitä ja liitto toimii tukipilarina.


Myös tutkimustoiminta on iso osa liiton arkea. Useimmille tutun, syksyisin kerättävän tekniikan opiskelijoiden työssäkäyntitutkimuksen lisäksi Insinööriliitto tutkii muun muassa vastavalmistuneiden sijoittumista työelämään sekä yleisesti insinöörien työllisyystilannetta. Eri tutkimusten pohjalta julkaistaan vuosittain palkkasuositukset opiskelijoille ja vastavalmistuneille. 


Lisäksi jäsenille tarjotaan useita erilaisia etuja, kuten esimerkiksi koulutuksia, Insinööri-lehti, vakuutuksia, mökkejä jäsenalennuksineen sekä yksityiselämän oikeuspalveluja. 


Liitto on yhteisö, jonka me yhdessä luomme. Yhteishenkeä ja insinööriyttä voi vaalia myös erilaisilla ammattikuntatunnuksilla, kuten imppulakeilla ja insinöörisormuksilla. Tuon kauniin violetin, kahdeksankulmaisen tunnuksen saa painaa päähänsä ensimmäisen opiskeluvuoden vapusta alkaen. Insinöörisormus taas on merkki jo valmiista insinööristä, joten sitä saa kantaa vasemmassa keskisormessaan heti valmistumisen jälkeen. 
  
Jäsen. Muista hyödyntää sinulle kuuluvat edut ja palvelut. 


Käy virkistämässä muistiasi ja tutustumassa kaikkiin jäsenpalveluihin ja –etuihin TÄÄLTÄ!

perjantai 24. helmikuuta 2017

IOL:n ääni



Korkeakoulujen pääsykokeita uudistetaan parhaillaan. Kukaan tuskin on eri mieltä maan hallituksen kanssa siitä, että uudistuksen tavoitteet ovat hyviä ja tarpeellisia. Tavoitteinahan on esimerkiksi aikaistaa korkeakouluopintojen ja työelämän aloittamista, karistaa turhat välivuodet sekä yhdenmukaistaa pääsykoejärjestelmää. Uudistuksen toteutuksesta on kuitenkin ollut paljon keskustelua. Jatkuvasti toistuva, suuri huolenaihe on ylioppilaskirjoitusten suunniteltu suurempi painoarvo korkeakouluihin haussa. 

Ammattikoulusta jatko-opintoihin hakevat nähtävästi unohdettiin, kun toteutusta lähdettiin miettimään. On muun muassa väläytelty ideoita, että ammattikoululaiset voisivat todistaa osaamisensa kirjoittamalla 1–3 ainetta ylioppilaskirjoituksissa.
Ammatillisen koulutuksen käyneillä on kuitenkin osaamista, jota kirjoituksissa ei mitata, mutta joista voi olla hyvin suurta hyötyä jatkon kannalta.

Toinen mahdollinen ongelmaryhmä uudistuksessa on vähemmän motivoituneet tai vääriä valintoja tehneet lukiolaiset. Tunnen itsekin useamman huippuopiskelijan, jotka eivät välttämättä syystä tai toisesta ole suoriutuneet lukiossa kovin hyvin. He ovat kuitenkin kuroneet oppimatta jääneet asiat kiinni ja menneet kirkkaasti ohi muista alansa opiskelijoista.
Sama ongelma voi tulla eteen, jos insinööriksi haluava opiskelija on valinnut lukiossa opintoihinsa lähinnä vaikkapa historiaa, yhteiskuntatieteitä tai psykologiaa. 

Todistuksiin pohjautuvilla valinnoilla saadaan toki tehoa opiskelijavalintaan; eri asia on, saadaanko siten motivoituneita opiskelijoita. Ilman motivoituneita opiskelijoita hukataan taas aikaa, jos vahingossa väärälle alalle hakeutunut opiskelija vaihtaa alaa yhden tai useamman vuoden jälkeen. Vaihtaminen ei ole enää helppoa, kun ensikertalaisia hakijoita suositaan. 

Motivaation mittaaminen on myös insinöörikoulutuksen kehittämisen kannalta tärkeä asia, jota IOL:n mielestä pitää kehittää. Säästäminen opiskelijavalinnoissa ei ole todellista säästöä.

Miihkali Härkönen
puheenjohtaja

Teksti julkaistu Insinööri-lehdessä 1/2017

perjantai 17. helmikuuta 2017

Piiriesittelyt 3/5: PoSIO - Karu pohjoinen



PoSIO:sta puhuttaessa kuulija usein erehtyy ja luulee keskustelun koskevan paikkakuntaa, Posiota. Insinööriopiskelijapiireissä kyse on kuitenkin Pohjois-Suomen Insinööriopiskelijoista. PoSIO on pinta-alalliselta vaikutusalueeltaan IOL:n suurin piiri ja se koostuu nykyisin neljästä paikallisyhdistyksestä: KaIO, KeIO, OIO sekä RovIO. Piirin vastuuhenkilönä toimii piirin keskuudestaan valitsema PoSIO-aluesihteeri. Vuonna 2017 tätä vaativaa virkaa hoitaa Aki Koski Kemistä. 

Toimipisteiden lakkautuksien ja yhdistymisien vuoksi PoSIO:sta on hiljattain lähtenyt RaIO sekä YlvIO, muistakaamme heitä. Näistä vastoinkäymisistä ja erittäin pitkistä välimatkoista huolimatta PoSIO:n ryhmähenki ja yhdessä tekemisen meininki ovat vertaansa vailla. 

PoSIO:n porukalle ei riitä kaksi piiriseminaaria eli ’’semppaa” vuoden aikana eikä se, että piirin aktiivit tapaavat toisiaan kuukausittain erilaisten tapahtumien merkeissä. Näiden lisäksi PoSIOlaiset järjestävät omakustanteisia tapaamisia myös keskikesällä ja talvella. Tästä esimerkkinä jo perinteeksi muodostunut epävirallinen ”YH miinus”, jossa aktiivit viettävät mökkiviikonlopun keskellä kesää, vaihtavat kuulumisia sekä pitävät hauskaa. 

PoSIO juhli 25-vuotista taivaltaan viime syksynä Kemissä.
Onko PoSIO sitten tunnettu muustakin kuin paikkakunnan nimeä muistuttavasta lyhenteestä ja loputtomasta määrästä metsää? Toki. PoSIO:n opiskelijapiiri on kehittänyt PoSIO-päivät, jotka ovat muuten vanhempi keksintö kuin monille tutut Insinööriopiskelijapäivät (IOP). PoSIO-päivien järjestäminen jatkuu edelleen ja tänä syksynä se tapahtuu Kajaanissa. 

Toinen kuuluisa tapahtuma on vuosittainen InssiCooper, joka antaa mahdollisuuden nauttia Lapin kauniista maisemista vaelluksen sekä rastikilpailun merkeissä. InssiCooper on yksi suurimmista alkoholittomista opiskelijatapahtumista. 

InssiCooper 2016 -osallistujat Pyhä-Luoston kansallispuistossa.

Kaikessa kauneudessaan ja kokonaisuudessaan PoSIO-piiri on tutustumisen arvoinen. Monet ovat piiriin tutustumista pitäneet unohtumattomana kokemuksena.

tiistai 14. helmikuuta 2017

Piiriesittelyt 2/5: Kaikki hyvä tulee idästä, aurinkokin nousee sieltä!






ITIÖ, eli Itä-Suomen Insinööriopiskelijoiden muodostama piiri, vaikuttaa nimensä mukaisesti suuressa ja mahtavassa idässä, aina Pohjois-Savosta Kymenlaaksoon asti. ITIÖ koostuu Kotkan, Mikkelin, lappeen Rannan, Joensuun, Varkauden ja Kuopion paikallisyhdistyksistä.

Vallankahvassa ovat vuosittain demokraattisesti valittavat ITIÖ-prinsessa tai –prinssi, sekä hänen perintöprinsessansa tai –prinssinsä. Vuonna 2017 kuria ja järjestystä pitävät sekä kokouksien järjestämisestä huolehtivat ITIÖ-prinsessa Taneli Kerstinen LapIO ry:stä ja perintöprinssi Ella Joukkola KINRA ry:stä. Prinsessan tai prinssin tunnistaa ITIÖ-haalareista, jotka on insinöörimäisellä taidolla kursittu kokoon kaikkien kuuden paikallisyhdistyksen haalarien osista. Ja kummitteleepa selän logossa myös nykyisin lakkautettu Imatran Insinööriopiskelijat IMIO.

ITIÖ-haalarit
ITIÖ-kokouksia järjestetään vuosittain kolme kappaletta: kevät- ja syyskokoukset sekä ITIÖ:n kesäpäivät, joissa kisataan kesäolympialaisten merkeissä. Olympialaiset koostuvat lähes mittaamatonta taitoa ja näppäryyttä vaativista lajeista. Voittajajoukkue saa maineen ja kunnian lisäksi mitä mahtavimman kiertopalkinnon huostaansa seuraaviin olympialaisiin asti. Piirikokoukset ovat idän aktiiveille odotettuja tapaamisia, joissa kohtaa vanhoja kavereita ja pääsee tekemään uusia tuttavuuksia.


Haluttu kesäolympialaisten kiertopalkinto.
Piirinä ITIÖ tekee aktiivisesti yhteistyötä muun muassa järjestämällä yhteiskuljetuksia tapahtumiin, kuten IOP:lle ja ASTin-risteilylle. Insinööriopiskelijapäivät ovatkin miltei kotiutuneet itään, sillä tänä keväänä Mikkelissä järjestettävä IOP pidetään ITIÖ:n alueella jo kolmannen kerran peräkkäin. 

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Piiriesittelyt 1/5: KeHä on rakkaus


KeHä, eli Keski-Suomen ja Hämeen piiri on kuuden paikallisyhdistyksen muodostama voima keskeltä Suomea. Nämä paikallisyhdistykset ovat Tampereen, Jyväskylän, Lahden, Riihimäen, Hämeenlinnan sekä Valkeakosken Insinööriopiskelijat. KeHällä järjestystä pitää joka vuosi eri yhdistyksestä valittava piirivastaava, joka kantaa titteliä KeHä-kuningatar tai -kuningas. Kuningattaren tai kuninkaan vastuihin kuuluu kruunun kantamisen lisäksi kokouksissa puheenjohtajana toimiminen ja kokouksien järjestelyt. Tänä vuonna kuningattaren viittaa kantaa Jesse Keränen Jyväskylästä ja hänen varakuningattarenaan toimii Matti Aho Tampereelta.

KeHän porukka vuoden ensimmäisessä piirikokouksessaan.

KeHän piiri kokoontuu kolme kertaa vuodessa. Vuoden alussa on piiritapaaminen, jossa käsitellään mm. piirin toimintasuunnitelma tulevalle vuodelle sekä valitaan uusi KeHä-kuningatar tai -kuningas. Myöhemmin keväällä kokoonnutaan olumppialaisten merkeissä, jossa paikallisyhdistykset kisailevat leikkimielisesti keskenään voitosta ja uskomattomasta KeHä-pokaalista. Syksyllä piiri kokoontuu vielä kerran preliittareiden merkeissä, jolloin piiri pääsee haastattelemaan IOL:n hallitukseen hakijoita ja pohtimaan yhdessä hallitusehdokkaita. Kokoontumiset järjestää joka kerta eri paikallisyhdistys.



KeHä-lusikka

KeHä tunnetaan parhaiten KeHä-olumppialaisista. Jokainen paikallisyhdistys suunnittelee lajin kisoja varten ja toimii yhdessä lajissa tuomarina. Ideana on, että kaikki osallistuvat, myös omaan lajiinsa, joten oman lajin kohdalla tuomarina toimii joku toinen paikallisyhdistys. Jokaisesta lajista saa pisteitä ja eniten pisteitä haalinut paikallisyhdistys voittaa ”halutun” KeHä-pokaalin toimistolleen vuodeksi. Pokaali elää niin sanotusti omaa elämäänsä, sillä voittanut paikallisyhdistys pääsee koristelemaan pokaalin oman makunsa mukaan. Vuonna 2015 olumppialaiset voitti IOL:n joukkue ja pokaali sai täydennykseksi itselleen betonijalan. Kesällä 2016 voittajaksi selvisi Riihimäki, joten mielenkiinnolla odotetaan minkälaiset koristeet tulevat täydentämään pokaalia.


Viimeisin versio KeHä-pokaalista.