- in english below -
Kannanotto: Alueellinen opintolainahyvitys
Kokeilu tekniikan alan ja tradenomiopiskelijoiden näkökulmasta
Esiselvityksen mukaan opintolainahyvityksen kohderyhmänä eivät ole tekniikan alat ja tradenomiopiskelijat. Tämä tarkoittaa, että joko tekniikan alan sekä tradenomiopiskelijoiden vastavalmistuneet hyötyvät kokeilusta puhtaasti työpaikan sijainnin perusteella, tai alat jätetään mahdollisuudesta hyötyä opintolainahyvityksestä. Molemmat vaihtoehdot syrjivät selkeästi joko opintolainahyvitysalueen ulkopuolella työskenteleviä tai kokonaisuudessaan tradenomiopiskelijoita ja tekniikan aloja.
Mistä kokeiluun kaavaillut varat otetaan? Opiskelijoiden toimeentulo alasta riippumatta on jo nyt vaakalaudalla. Opiskelijoiden taskuista halutaan viedä jo vähissä olevat varat ja käyttää sitä alue – ja työvoimapolitiikan edistämiseksi, eikä se missään tapauksessa ole hyväksyttävää. Opintotukivarat eivät kuulu poliittisten tavoitteiden edistämiseen, vaan puhtaasti opiskelijoiden toimeentulon varmistamiseen.
Eettiset kysymykset
Opintolainan tehtävä on turvata opiskelijan toimeentulo opintojen aikana, eikä toimia valtion tai aluepolitiikan työkaluna poliittisissa kysymyksissä. Opintotuen osuus opintorahasta on edelleen erittäin matalalla tasolla vuoden 2017 leikkausten jäljiltä.
”Syksyllä 2017 toteutetun opintotuen uudistuksen myötä opintovelallisten ja opintovelan määrä on kasvanut. Vuonna 2016 opintovelallisia oli reilut 166 000, ja vuonna 2020 yli 210 000. Yliopisto-opiskelijoiden keskimääräinen opintolaina oli 13 724 euroa, ammattikorkeakouluopiskelijoilla 11 381 euroa ja toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksessa opiskelevilla 8 521 euroa vuonna 2020. Kaikkien opiskelijoiden keskimääräinen lainamäärä nousi lähes 70 prosenttia vuodesta 2016 vuoteen 2020.”
Edellä oleva esiselvityksestä otettu lainaus on Suomessa todellinen ongelma: Opiskelijat velkaantuvat yhä enemmän, jolloin esityksen kaltaisissa uusissa järjestelmissä ja kokeilussa on yhä helpompaa pitää velallisia vastavalmistuneita poliittisina pelinappuloina. Suomen opintorahajärjestelmää tulisi sen sijaan muuttaa lainapainotteisuudesta tukipainotteisemmaksi, ja ylipäätään parantaa opiskelijoiden toimeentuloa, jotta opiskelijoilla olisi paremmat edellytykset keskittyä koulunkäyntiin sekä ajallaan valmistumiseen. Opiskelijoiden tarvetta lainalle sekä velkaantumista yleisesti opiskeluaikana tulisi siis laskea. Oman alan työn tekeminen opintojen ohella on tärkeää ja se tuo käytännön opetusta työelämästä sekä alan työtehtävistä jo opintojen aikana, mutta liian suurella osalla opiskelijoista työssäkäynti on edellytys opiskeluajan toimeentuloon.
”Nykyisessä opintorahajärjestelmässä tulisi keskittyä opintotuen lisäämiseen ja lainan osuuden laskemiseen. On väärin käyttää opiskelijoiden toimeentuloa muuhun kuin opiskelijoiden toimeentulon varmistamiseen. Opiskelijoiden asettaminen aluksi velkataakkaan ja valmistumisen jälkeen opintovelallisten käyttäminen politiikan työkaluina on kohtuutonta.”, toteaa Insinööriopiskelijaliiton puheenjohtaja Nicole Ojala.
Kokeilun lähtökohdat
Norjan mallissa, jota yritetään Suomeen osittain implementoida, on kyse suuresta kokonaisuudesta, minkä tarkoituksena on kannustaa harvaan asuttujen alueiden positiiviseen muuttoliikkeeseen. Norjassa erityistukialue on ollut voimassa jo 31 vuotta, joten siitä on tullut osa esimerkiksi Finnmarkin ja Pohjois-Tromssan aluekehittämisen järjestelmää, eikä sen olemassaoloa kyseenalaisteta. Toimenpiteitä mietitään Norjassa tällä hetkellä muutettavan tai lisättävän. Onko malli kuitenkaan tuottanut Norjassakaan toivottua tulosta ja onko kokeilu ollut oikeasti hyödyllinen? Vai onko järjestelmään upotettu sen verran rahaa, että on kannattavampaa yrittää kehittää järjestelmää kuin lakkauttaa se.
“Osaajapula on ajankohtainen ongelma, mutta alueellinen opintolainahyvitys ei ole tähän toimiva ratkaisu. Ongelmaa voisi mielestämme lähteä ratkaisemaan panostamalla opettajaksi ja sote-aloille kouluttautumisen järjestelmiin sekä oppilaitosten sijoitteluun”, kokee Tradenomiopiskelijoiden puheenjohtaja Eppu Åberg.
Todelliset alueellisen opintolainahyvityksen kokeilun ongelmat
Kokeilulakioppaassa on lueteltu kriteerit kokeilun lainmukaiseen toteuttamiseen ja näistä yksi on "kokeilusääntely ei ole syrjivää". Edellä mainittu kriteeri ei täyty, mikäli osa vastavalmistuneista hyötyy rahallisesti kokeilusta. Esimerkiksi ne alat, joita kokeilu ei koske sekä ne henkilöt, joilla ei ole mahdollisuutta muuttaa, tulisivat syrjityksi kokeilun seurauksena. Alueellinen opintolainahyvitys on siis suorassa ristiriidassa perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuussääntelyä kohtaan.
Suurin osa lähtee tutkimuksen mukaan työn perässä pääkaupunkiseudulle tai suurempiin paikkakuntiin, mikä korreloi suoraan heikompiin työllistymismahdollisuuksiin omalla paikkakunnalla. Mikäli työllistymismahdollisuudet olisivat paikkakunnilla yhdenvertaiset, ei poismuuttoa harvaan asutuilta alueilta tapahtuisi yhtä paljon. Silloin vastaus työvoimapulaan ei ole alueille houkutteleminen rahalla, sillä esiselvityksen mukaisilla ongelma-alueilla on suhteellisesti enemmän työttömiä työnhakijoita kuin muualla Suomessa.
Esiselvityksestä tai Norjan mallista ei nouse juurikaan puoltavaa dataa valmistuneiden opiskelijoiden jäämisestä työvoimapula-alueille hyvityksen lunastamisen jälkeen. Etenkin opettajien kohdalla vaihtuvuus vaikuttaa suoraan opetuksen laatuun ja lasten sekä nuorten tasapainoiseen oppimisympäristöön kouluissa. Onko tarkoituksenmukaista, että ihmiset muuttavat alueille muutamaksi vuodeksi esityksen mukaisen hyvityksen perässä ja muuttavat hyvityksen saatuaan pois?
Insinööriopiskelijaliitto ja Tradenomiopiskelijat vastustavat alueellisen opintolainahyvityksen kokeilua sen heikon AMK opiskelijoiden kyselyn otannan, kokeilun epävarmuuden sekä erityisesti epäeettisyyden vuoksi. Opiskelijoiden toimeentulo ei kuulu poliittisten tavoitteiden edistämiseen.
Statement: Regional student loan credit experiment from the perspective of engineering and BBA students
According to the preliminary study, the target group of the student loan credit is not the fields of technology and BBA. This means that either recent graduates in the field of technology as well as BBA students will benefit from the experiment based purely on the location of the workplace, or the fields will be excluded from the opportunity to benefit from the student loan credit. Both options clearly discriminate either those working outside the student loan credit area or entirely the engineering and BBA students.
Where will the funds planned for the experiment come from? The livelihood of students, regardless of field, is already at stake. There is a desire to take the already scarce resources out of students' pockets and use them to promote regional and employment policies, which is by no means acceptable. Student aid funds are not part of promoting political goals, but purely of ensuring students' livelihoods.
Ethical questions
The purpose of a student loan is to secure a student's livelihood during their studies, and not to act as a tool for state or regional policy in political matters. The share of study grants in the study grant is still very low after the 2017 cuts.
“With the reform of the study grant implemented in autumn 2017, the amount of student debtors and student debt has increased. In 2016, there were more than 166,000 student debtors, and in 2020, more than 210,000. The average student loan for university students was € 13,724, for polytechnic students € 11,381 and for students in secondary vocational education EUR 8,521 in 2020. The average loan amount for all students increased by almost 70 per cent from 2016 to 2020.”
The above quote from the preliminary study is a real problem in Finland: Students are becoming more and more indebted, which makes it easier to consider debtors as political pawns in new systems and experiments such as this. Instead, the Finnish scholarship system should be changed from a loan-based to a support-based one, and in general, students' livelihoods should be improved so that students have better conditions to focus on school and graduation on time. Students' need for a loan and indebtedness in general during their studies should therefore be reduced. Doing work in one's own field in addition to studies is important and it brings practical teaching about working life and work tasks in the field already during studies, but for too many students work is a prerequisite for earning a living during their studies.
“The current scholarship system should focus on increasing student grants and reducing the share of loans. It is wrong to use students' livelihoods for anything other than their livelihood specifically. It is unreasonable to place students in a debt burden initially and to use student debtors as policy tools after graduation,” says Nicole Ojala, chairperson of the Union of Engineering Students.
Starting points of the experiment
The Norwegian model, which is being partially implemented in Finland, is a large entity, the purpose of which is to encourage positive migration in sparsely populated areas. In Norway, the special support area has been in use for 31 years, so it has become part of the regional development scheme for Finnmark and North Troms, for example, and its existence is not called into question. Measures are currently being considered to be amended or added in Norway. However, has the model produced the desired result in Norway as well, and has the experiment really been useful? Or is there so much money embedded in the system that it is more profitable to try to develop the system further than to abolish it.
“The shortage of experts is a current problem, but a regional student loan credit is not a viable solution to this. In our opinion, the problem could be solved by investing in training systems for teachers and the social services, as well as in the placement of educational institutions,” says Eppu Åberg, chairperson of Students of Business and Technology.
The real problems with experimenting with a regional student loan credit
The Pilot Law Guide lists the criteria for carrying out an experiment legally, and one of these is "experimental regulation is not discriminatory". The above criterion is not met if some of the recent graduates benefit financially from the experiment. For example, those areas that are not covered by the experiment, as well as those who do not have the opportunity to move, would be discriminated against as a result of the experiment. The regional student loan credit is thus in direct conflict with the equality regulation in Article 6 of the constitution.
According to the study, most of them leave for the Helsinki metropolitan area or larger localities, which directly correlates with poorer employment opportunities in their own locality. If employment opportunities were equal in localities, there would be less migration from sparsely populated areas. In that case, the answer to the labor shortage is not to attract people to the region using money, as there are relatively more unemployed jobseekers in the problem areas according to the preliminary study than elsewhere in Finland.
There is little positive evidence from the feasibility study or the Norwegian model that graduates remain in areas of labor shortage after redeeming the rebate. In the case of teachers in particular, turnover directly affects the quality of teaching and the balanced learning environment for children and young people in schools. Is it appropriate for people to move to the regions for a few years to follow the proposed compensation and move away after receiving the compensation?
The Union of Engineering Students and Students of Business and Technology oppose the experimentation of a regional student loan credit due to its poor sample of the survey of polytechnic students, the uncertainty of the experiment and especially the unethical nature. Student livelihoods are not part of promoting policy goals.