keskiviikko 26. toukokuuta 2021

Kuntavaalit 2021

On taas se aika, kun valitaan uudet toimijat kunnallisehdokkaista. Penkereitä koristaa jälleen eri puolueiden naamataulut, ja näistä pitäisi yrittää valita yksi henkilö, joka ajaisi minulle tärkeitä asioita. Ei ole helppo homma.


Miksi sitten edes äänestää? Haluatko kunnastasi opiskelijaläheisemmän? Entä julkinen liikenne? Onko sinulle tärkeää luonnon suojelu? Vai haluatko vain, että sinulla on paras mahdollinen korkeakoulu? Näihin kaikkiin voit vaikuttaa vain äänestämällä. Onneksi nykyään on hyviä apuvälineitä löytämään se oikea ehdokas juuri sinulle, kuten esimerkiksi vaalikone.

Nuorien äänestysprosentti on ollut aina valitettavan matala. Vuoden 2017 kuntavaaleissa vain 35 % prosenttia 18–24-vuotiaista käytti äänioikeuttaan. Tämä on alta kolmasosa kaikista äänivaltaisista nuorista.
Todella vähän, eikö?

Juuri meidän nuorien tulisi yrittää aktiivisesti vaikuttaa yhteiskunnassa. Me olemme ne, joihin tulevat päätökset vaikuttavat pisimpään. Tästä syystä on tärkeää, että mahdollisimman moni meistä äänestäisi ja täten vaikuttaisi oman kuntansa asioihin ja päätöksentekoon.


Lähde äänestämään ja tee kunnastasi Suomen paras!


Taneli Kupias