Pori, tuo Suomen ainoa kaupunki, josta löytyy liikenneneliö.
Karhukaupungin (ruots. Björneborg)
sykkeessä toimii insinöörien perinteitä vaaliva joukko, joka tunnetaan nimellä
Porin Insinööriopiskelijat PIO ry. PIO ry aloitti toimintansa alun perin
nimellä Porin Insinöörioppilaat vuonna 1983.
Satakunnan ammattikorkeakoulun (SAMK) Porin yksiköstä
Tiedepuiston kemiansiivestä löytyy uljas PIO ry:n toimisto. Toimisto on suuri
osa PIO ry:n toimintaa, sillä se kerää paljon kävijöitä päivän aikana. Tilavalla
toimistolla voi rentoutua koulupäivän aikana löhöten sohvalla ja juomalla
jäsenistölle ilmaista kahvia. Jäsenistölle PIO ry järjestää kaikenlaisia
”skaboja”, kuten esimerkiksi haalarimerkkiskaboja, jossa paras idea toteutetaan
ja suunnittelija saa merkin veloituksetta.
Toimistolta aikaansa viettämästä löydät varmasti PIO ry:n
hallituslaisia, joita puheenjohtajan roolissa on ruoskinut 30.3.2015 lähtien Pasi ”Sukisuki”
Suckman. Suckman aloitti tehtävässä edeltäjänsä Elena Kiurun jättäessä tehtävän
ajanpuutteen vuoksi. Suckmanin aisaparina varapuheenjohtajana häärää Lauri Kallio.
Kassalippaan päällä istuskelee Juuso ”Rafa” Hakanpää ja yhdistyksen papereita
selvittelee Tanja Lepikkö. Muut hallituksen jäsenet ovat Tomi Rinne, Mika Kuusisto,
Juhani Heino, Juuso Heinonen ja Karita Kauppinen. Varajäseninä toimivat vanhan
kansakunnan velhot Jukka-Pekka Salmela ja Teemu Taipale. Tomi Rinne tunnetaan
nykyään myös Länsi-Suomen Insinööriopiskelijat LäSIOn ”Deputyna” eli ASTin-vastaavana.
PIO ry tiedottaa jäsenistöään epäsäännöllisen säännöllisesti lähes kuukausittain lähetettävällä PIOisku sähköpostitiedotteella. Tiedotteessa mainostetaan mm. PIO ry:n perinteisiä tapahtumia, kuten Tursajaisia ja Pilkkiä. Joka syksy ennen ASTin-risteilyä järjestettävissä Tursajaisissa uudet opiskelijat vannovat tursasvalan, jonka jälkeen heistä tulee ”virallisesti” insinööriopiskelijoita. Pilkki taas on PIO ry:n perinteinen rastikierros keväisin, jossa kisaillaan parhaan lumenkulkuvälineen kehittämisessä sekä hassun hauskoissa rastitehtävissä. Jatkoilla järjestetään varsinainen Pilkki-kisa, johon uskaliaimmat pilkkijät voivat ilmoittautua mukaan (allekirjoittanut ei kuitenkaan pärjännyt tässä kisassa Porin ihmeille).
PIO ry:n toimistolla ei ole tilasta puute - eihän se mahdu edes kokonaan kuvaan. |
Pilkki. |
Porissa jäsenkorttia vilauttamalla saa ruoka-alennuksia mm.
Miami Restaurant & Barista sekä ilmaisen sisäänpääsyn ja juoma-alennuksia
Bar Somasta. Myös hiuksistaan pääsee eroon jäsenkorttia näyttämällä M Roomissa.
Näiden lisäksi jäsenet saavat alennusta PIO ry:n haalareista ja joistakin
tapahtumista.
Porilaiset risteilivät ilman laivaa, sillä kukapa nyt haluaisi Porista poistua? |
Internetsivut: www.piory.fi
Facebook: www.facebook.com/PIOry
Instagram: @pio_ry
Sähköposti: pio[at]piory.fi tai etunimi.sukunimi[at]piory.fi
Osoite: Tekniikantie 2, 1. krs
28600 PORI
IOL:n liittokokous asetti vuoden 2015 liittohallitukselle ponnen, missä hallituksen jäsenet kiertävät aktiivisesti omia vastuuyhdistyksiään ja tutustuvat paikalliseen insinöörikulttuuriin. Todisteena tästä hallituksen jäsenet kirjoittavat esittelytekstit omista yhdistyksistään tähän blogiin.
PIO ry:n esittelyn kirjoitti Porin aluevastaava Miikka Rosten.